Varoitus, tämä teksti sisältää (pitkästä aikaa) paljon ruokakuvia.

Tässä on nyt kiire-väsymys-kiire ollut syynä normaalia pidempään taukoon, tällä kertaa tulee tekstiä kyllä kolmen viikon edestä, mutta aikajärjestys saattaa hämärtyä sen seurauksena, joskaan sillä ei sada vuoden päästä ole väliä.

Summary: Diversification of the lectures and more projects. Really good interview simulations. Clarification of what is coming. Food: Special evenings and other restos of CROUS and wild wild dinner-party at ENSIC. Time for farewells for some people. ESN: visit to animal shelter and 3-B trip to Belgium (Brugge, Brussels & Brewery). Some normal life observations and normal events.

Käydään koulussa tapahtuneet seikkailut taas alkuun alta pois niin voi sitten hyvillä mielin jatkaa rientoihin ja havaintoihin.

Tuossa biotekniikan opiskelukokonaisuudessa homma on monipuolistunut kun viimeisten viikkojen aikana saatiin käytyä tuo biokemian perusteiden luennot loppuun, ja vähän ollaan niistä keretty perään tehtäviäkin tekemään. Käynnissä on nyt siis ajoittain luentoja (ja vähän harjoituksiakin) rheologiasta, jota luennoi tuon PRD:ni ohjaaja, biomolekyylien ja etenkin proteiinien mallinnuksesta (koulun johtaja), biomolekyylien analysoinnista (kv-puolen päällikkötäti) ja entsyymeistä ja bioreaktoreista (yksi nuorempi naisopettaja), joten paketti on sinänsä monipuolistunut.

Lisäksi tuossa kyljessä on nyt vielä uusi projekti, jossa tarkoituksena on tutkia insuliinin valmistusta bakteerien avulla neljän hengen ryhmissä. Olen nyt ollut myös niin sosiaalisesti lahjakas, että viimeinkin tiedän kaikkien seitsämän (7) muun BT:n opiskelijan nimet, ei siinä mennytkään kuin kuukausi… Jätteiden käsittely on jatkunut omalla painollaan riehakkaan tädin ja rauhallisen sedän luennoimina.

Ranskankurssin puolella viime aikoina on sopivasti keskitytty paljon työn hakemiseen, haastatteluihin ja esiintymiseen, lähinnä siksi että kaikki me tämän hetkiset ulkkarit olemme samalla lukukaudella. Nyt on vähän myös sitä yksilöllisyyttä tullut opettamiseen, kun kirjoitustehtäviä sykittyäni maikka laittoi minut itsekseen opiskelemaan ääntämistä tämän suomalaisille tarkoitetun ohjeen perusteella. Vaikka en introtekstien lukemisen takia ole vielä varsinaiseen sisältöön perehtynyt, vaikuttaa tuo aika pätevältä välineeltä ranskaa opiskelevalle.

Tuo ennen lomia käyntiin lähtenyt teollisuusprojekti on myös nykinyt itseään eteenpäin. Toisen luennon jälkeen meidänkin ryhmälle on nyt kunnolla selvinnyt mikä tuossa on varsinaisena tavoitteena, joten koko hommasta on parempi fiilis. Tuohon liittyen meillä oli myös yksi ohjausluento, jossa käsiteltiin lämmönsiirron ja sitä kautta prosessin energian kierrättämisen optimaalista suunnittelua, vaikka yksityiskohdat menivät ohi niin ainakin pääpiirteet jäivät jotenkin mieleen. Tällä viikolla piti tuupata liikkelle myös ensimmäinen rapsa projektiin liittyen, joskin se oli vielä aika yleismaailmallinen tässä vaiheessa projektia. Koko hommasta muistuu mieleen tuo syksyn innovaatioprojekti (myös koska tuntuu siltä että oma kontribuutio on muuhun ryhmään verrattuna vähäistä). Tässä keississä poikkeuksena toisaalta tulee olemaan se että jossain vaiheessa alkaa raaka laskenta ja mallinnus. Tuohon projektiin liittyen koulun kirjasto järjesti myös tiedonhaku-luennon, vaikka uusia mykistäviä asioita tuolla ei oppinut, niin ainakin tuli läheltä tutustuttua ENSIC:in tarjoamiin tietolähteisiin.

Tällä viikolla normaalista poikkeavana ohjelmana olivat nuo työhaastattelusimulaatiot tämän viikon loppuun. Sessiot oli jaettu torstaille ja perjantaille niin että opiskelijat olivat luokissa kahdeksan hengen ryhmissä ja haastatteluja suorittavat vanhat gubbet kiersivät luokissa hoitamassa haastattelun aina yhdelle opiskelijalle ja hoitivat sen jälkeen palautteen kyseisestä haastattelusta, ennen kuin siirtyivät seuraavaan luokkaan. Jokaisella opiskelijalla oli kahden päivän aikana kaksi haastattelua, joista toinen oli teknisempi ”insinööri”-haastattelu ja toinen yleisempi henkilöstöpuolen haastattelu.

Itse lähdin tuonne alkuun ihan testimielessä normaaleissa vaatteissa, mutta koululla kun näin että kaikki kakkosvuoden opiskelijat olivat pukeutuneet kunnolla, kipaisin nopeasti ruokatauolla kämpillä laittamassa kauluspaidan päälle (tuosta tietysti sitten kolmosvuoden kaverit nauroivat syömässä käydessä). Yleisesti voidaan sanoa että haastattelijat olivat hyvin valmistautuneita erillaisiin haastattelijan rooleihinsa. Lisäksi eri haastatteluiden aikana haastattelijat tekivät myös erillaisia jäyniä haastateltavien horjuttamiseksi ja testaamiseksi, näistä esimerkkinä englanniksi aloittaminen (yksi ranskalaistyttöparka meni tuosta alussa lukkoon), Facebook-kuvista kysely, hiljaisuus, puhelimen räplääminen tai alussa jonkin sinänsä asiaan liittymättömän kysymyksen kysyminen.

Lopussa myös muiden opiskelijoiden oli tarkoitus antaa palautetta siitä miten kukin haastattlu meni, itse olin tietysti intin vertaisarvioinnin pohjalta kärkkääsit kommentoimassa ainakin ensimmäisiä suorituksia, muut olivat aika paljon vaitonaisempia. Omista suorituksista ensimmäinen meni aika helpohkosti, kun tuo ”insinööri” puolen setä veti suurimman osan haastattelusta englanniksi (puhuin lauseen ruotsiakin, mutta ranskaa olisi ihan kokeilun vuoksi tehnyt mieli käyttää enemmän kuin tällä kertaa) ja omasta työilmoituksestani ei saanut irti mitään kunnon pikkutarkkaa teknistä keskustelua, muut opiskelijat kehuivat minua jopa dynaamiseksi tuo perusteella.

Hubris kuitenkin kostautui toisen päivän resources humaines haastattelussa, kun koko haastattelu vedettiin ranskaksi (kysyin yhdessä kohtaa voinko selittää englanniksi, mutta vastaus oli suora ”non”) ja äijä teki tiukkoja kysymyksiä omasta talousosaamisestani, joka tietysti paljasti etten ollut ihan täysin valmistautunut työilmoitukseni vaatimuksiin. Tuostakin kuitenkin selvisin ihan hyvillä sekä kehittävillä kommenteilla, joskin paljon tuli oppia kantapään kautta. Nyt kuitenkin eurooppalainen unelma (toisessa EU-maassa työskentely) on askeleen lähempänä kun on kokemusta vieraista työhaastatteluista. Simulaatioiden palautteen jälkeen saimme vielä henkilökohtaista kommentointia omista CV:istämme (ranskalainen malli) ja työhakemuksistamme (lettre de motivation), sinänsä harmitti että tuo kommentoinnissa oleva LM versioni oli puolella perseellä tehty, joten siitä ei juuri jäänyt käteen mitään. Vaikka tämä koko setti ei minulle oikeastaan kurssivalintojen puolesta kuulunut, oli se mielestäni kuitenkin paremmin käytettyä aikaa kuin kahden päivän släkkääminen tai muiden rästissä olevien hommien hoitaminen.

Yleisesti opiskeluun liittyviä juttuja:

Tässä viime viikkojen aikana sain tehtyä myös yleisaikataulullisen läpimurron, kun ranskalaisia opiskelijoita seuraamalla (kysyä ei kehdannut tietenkään) löysin ENT:istä lukukauden karkean ohjelman, josta löytyvät kaikki lomat, vapaapäivät, tuta-kurssi-viikko, tentit jne, mistä tietysti on elämän suunnittelun kannalta hyötyä. Suosittelen siis jälkikäteen ENSIC:iin/UL:ään opiskelemaan tulevia tarkistamaan heti lukukauden alussa reitin ENT -> Composante -> Intranet (ENSIC) -> (I2C) -(Planning semestre ..,), helpottanee elämää jos lukkariohjelmasta ei heti kaikkea nää.

Lisäksi KV-tädeistä kysymällä tuli selville että tuon exergia analyysin tenttiminen ei onnistu enää kevään uusintatenteissä, joten sen myötä myös combustionin ja konferenssien samassa paketissa olevat nopat menevät kankkulan kaivoon. Onneksi ei tätä laivaa kaada, mutta jatkossa on hyvä tietää että olemassa on ainoastaan yksi uusinta (ainakin vaihtareiden tilanteessa).

Nykyään ENSIC:illä on otettu käyttöön opiskelijoiden läsnäololeimaussysteemi (badging). Tarkoituksena olisi että luokkien seinissä oleville harmaille laatikoille pitää näyttää opiskelijakorttiaan aina luennoille tullessa, myös silloin kun tulee tauolta takaisin. Minulle tuo ei näköjään ole toiminut missään vaiheessa normaalisti (kuten ei ilmeisesti muillekaan vaihto-opiskelijoille) ja ranskalaisillekin tuossa näyttää usein olevan jotain häikkää. KV-tädeiltä asiasta kysyessä siitä ei kuitenkaan tarvinnut alkaa stressaamaan, joten katsellaan sitä laatikon punaista valoa sitten.

Yleisesti voidaan todeta taas että tämä ENSIC:in systeemi, jossa päivässä saatetaan kahteenkin kertaan grindata kolmentunnin luentosessioita läpi, useammankin kerran viikossa, on aika uuvuttava. Mutta piristykseksi aika usein on taas kaikkia poikkeuksellisia opintoja täydentäviä päiviä, jotka on myös huomioitu lukujärjestyksessä, toisin kuin meidän joustavissa suomalaisissa yliopistoissamme.

Seuraavaksi siirrytään grand cuisinen maailmaan:

CROUS järkkäili männä viikoilla taas noita spesiaali-illallisia. Mouilles frites oli aika samanlainen kuin syksylläkin, tällä kertaa en kuitenkaan ollut menossa urheilemaan, joten uskalsin ottaa oluen kyytipojaksi. Italia-illassa oli erillistä korvausta vastaan oli tarjolla myös lasi viiniä hintaan 2,20 €. Tuo vaikutti enemmän uhkalta kuin mahdollisuudelta, mutta koska kerran sitä vain kuollaan niin päätin kokeilla. Osoittautui kuitenkin hieman pettymykseksi, kannattaa siis varoa CROUS:in viinin houkutuksia. Muuten italialaiset pastat ja jälkkärit oli ihan ok.

Ihan vertailun vuoksi olen päättänyt koittaa kiertää läpi nuo (Suur-)Nancystä löytyvät Crousin opiskelijaravintolat. Normaalisti tulee syötyä joko Léopoldilla tai Monboisissa, mutta noita paikkoja olen teille jo kuvaillutkin. Ylipäätään noiden eri ravintoloiden välillä ei juurikaan ole eroja, aterian hinta on 3,25 € kaikkialla, leipä on samaa standardileipää ja sama määrä vaihtoehtoja. Näinä viikkoina jännitävillä tutkimusmatkoillani olen ehtinyt nyt käymään myös Stanislas-Meurthessa ja Médrevillessä. Molemmat noista ovat hieman pienemmän tuntuisia kuin vakiopaikkani.

Edellä mainittu oli mielestäni ihan viihtyisä ja siellä oli hyvä fiilis, saattaa siellä tultua käytyä uudestaankin kun se ei koulusta niin paljoa kauempana ole kuin Léopold. Médrevillessäkään ei sinänsä mitään vikaa ollut, mutta fiilis oli jotenkin synkeän médrevillemäinen. Valikoimat noissa olivat aika samaa tasoa kun Monboisissakin. Noilla kauempana olevilla rafloilla ehdin ehkä käymään tulevalla lomalla tai muina vapaapäivinä.

Itselläni oli myös kova yritys tällä kertaa osallistua ESN:än unkarilaiseen club cuisinéen, mutta koska noissa on rajattu osallistuja määrä, joka ilmeisesti täyttyy myös aika nopeasti, niin tällä kertaa minulle jäi luu käteen. Pitää kuitenkin ainakin yhdessä club cuisinéssa koittaa käydä, jotta osaan teille niistä jotain kertoa.

Tässä yhtenä iltana ENSIC:in foijerilla järjestettiin ”repas interne”-illallinen johon ajattelin mielenkiinnosta osallistua. Kymmenen euron hintaan luvassa oli viinikukkoa (tai oikeastaan kanaa kyseisellä reseptillä), neljä kippoa viiniä, jälkkäriksi créme bruléeta ja ruokailun jälkeen olisi baardit vielä foijerilla. Ennen tuota tapahtumaa kuulin muilta kakkosilta varoituksen sanoja että meno saattaa olla villiä ja eläimet viskoa ruokaa tuolla. Hyvien sitsikäytäntöjen mukaan olin menossa paikalle jo varttia ennen varsinaista alkamisaikaa.

Täällä ei hommat mene kuitenkaan niin vaan järjestäjät käskivät tulla paikalle vasta noin puoli tuntia ilmoitetun ajan jälkeen. Pääsin kuitenkin aikana sisään, ja hommakin vaikutti lähtevän käyntiin. Alkuvaikutelman perusteella tuo tapahtuma vaikutti hieman sitsimäiseltä. Mitään paikkajärjestystä ei ollut, joten kun en kuitenkaan kovin montaa ihmistä tuntenut, menin uhkarohkeasti pöydän keskivaiheille samaan porukkaan muutamien semituttujen toisen vuoden poikien kanssa. Tapahtumaan osallistuvilla haalarella varustautuneilla kolmosilla vaikutti olevan kovasti ylimääräistä energiaa, kun möykkäsivät jatkuvasti jotain mikä ainakin sisällöllisesti meni ohi.

Pikkuhiljaa järjestäjät alkoivat kantaa annoksia pöytään. Kulinaristisesta mielenkiinnosta itse tähtäsin ruuan syömiseen. Villimmillä osallistujilla alkoi melko nopeasti kuitenkin keuliminen ja sitä mukaa alkoi myös pasta, kana ja viini lentää pöydän päästä toiseen. Sen puoleen oma sijoittumiseni keskelle oli hieman heikko, että vaikka en kenenkään kohteena tuntunut olevan niin silti tuli sivullisia vahinkoja tuossa perseilyssä, onneksi olin tajunnut ottaa hupparin pois päältä. Välillä porukka alkoi jotain laulamaan, mutta täällä tuo homma ei ole harrasta niinkuin kotona, vaan enemmän jotain mahdollisimman kovaa huudettavaa mölyä. Niinpä jos näitä sitseihin vertaa niin tapahtuma on aika 2/5, lapasesta lähteneiden sitsien jatkot ovat ehkä lähempänä.

Ruokailu huopentui tai päättyi siihen kun yksi sankari lähti juoksemaan/liukumaan pitkin pöytäliinaa niin että lautaset ja mukit lensivät, onneksi refleksinomaisesti sain pelastettua juomattomat viini. Sankari viskattiin pihalle ja sen jälkeen muutkin ruokailijat ohjattiin sinne tilan siivouksen ja järjestelyn ajaksi. Jälkkäri tarjoiltiin pihalle, sitä maustamaan oli joillain povarissa viskipullot mukana. Hetken aikaa pihalla hytistyään ihmiset alkoivat tunkea takaisin sisään, mutta siivouksen ollessa kesken seisoi ovella muutama jätkä pitämässä kansan vielä ulkona. Lopulta kun oli tullut tarpeeksi valmista pääsin ainakin itse sisälle. Nuo ruokailun jälkeiset bileet vastasivat aika pitkälle samaa mitä se on Skinnarilassa kellarissa. Itse en suunnitellut jääväni pitkäksi aikaa, sillä samalla viikolla oli muitakin voimia vaativia seikkailuita. Hetken olin kuitenkin huolissani, kun kaikki portit koululle oli suljettu, että ollaanko täällä sittenkin jumissa bileiden loppuun saakka. Kun paikalle alkoi tulla porukkaa, jotka eivät olleet osallistuneet ruokaluun, sain selville foijerin takaoven sijainnin ja livahdin takaisin kämpille. Heh, mielenkiintoinen ruokailu vaikka sisälsi ihme sekoilua, toisaalta maassa maan tavalla.

Siirrytään ruokakeskeisistä jutuista kaikkeen muuhun toimintaan.

Nyt kun maaliskuu on päässyt käyntiin, alkaa osalla kolmosvuoden kavereista olemaan tutkimusprojektit valmiina ja sen myötä alkaa siirtyminen työharjoitteluihin kelle missäkin. Koska myös tuolle intialaiselle kaverilleni koitti lähtö, me Boudonvillen ENSIC:in pahat pojat organisoimme itsemme herkkään poseerauskuvaan (löytyy tämän artikkelin huipulta), jää sitten tästäkin porukasta joku muisto.

Kolmosvuoden latinoista etenkin brassit ovat myös näinä aikoina kohti aurinkoisempia maita. Niinpä he yhtenä lauantai-iltana järjestivät CROUS:in Batelière-residenssissä läksiäiset ensimmäisille lähtijöille, itsekkin sain tuonne kutsun muutaman muun vähemmän latinon kanssa. Batelière asuinpaikkana vaikutti ihan pätevältä myös, sieltä löytyi isoja 18 m^2 yksiöitä ja koko paikka vaikutti yleisesti siistiltä. Jos siis halaut asua paremmassa residenssissä, mutta Boudonvillen 13 neliötä kuulostavat liian ahtaalta, kannattaa pyrkiä tuonne, sijaintikin ainakin ENSIC:istä on jotakuinkin sama.

Kemuilumme järjestimme alakerran kerhotilassa, aika perus meininkiä, joten ei siitä ihmeempää kerrottavaa taida olla. En tiedä oliko syynä ylimielisyyteni vaiko Skinnarilassa samaan aikaan vietetyt EI-sitsit, mutta näköjään tuona iltana luiskahdin täällä Ranskassa ollessa toistaiseksi ainoata kertaa eurooppalaisista juomatavoista suomalaisiin. Kerhotilan mennessä kiinni saimme yllättävän tehokkaasti siivottua paikat, joskin sen jälkeen kun mietittiin mitä tehdä seuraavaksi alkoi ihme vatulointi ja lopuksi päädyimme leikkimään piilosta vartijoiden kanssa (tietyn kellon ajan jälkeen kun huoneissa ei kuuluisi olla vieraita tai fiesta locia).

Seuraavana päivänä lähdimme viemään erasmus+ESN-porukalla koiria ja kissoja varten keräämiämme lahjoituksia tuonne hylättyjen eläimien säilölle. Se oli ihan mieltä ylentävä reissu, vaikka itse olin edellisen illan johdosta alkuun vielä todella-lievässä-mutta-kuitenkin-krapulassa, parani olo nopeasti kun hylättyjä kissa- ja koiraparkoja rapsutti. Ainakin tuon eläinten säilön työntekijät ja vapaaehtoiset vaikuttivat asialleen omistautuneilta, kun meille esittelykierrosta pitänyt ukko osasi nimetä kissojakin, vaikka aika moni näytti samalta. Toivottavasti keräämämme rahat menivät siis hyvään käyttöön. Tuon homman jälkeen kävimme vielä yhden esnläisen kämpillä juomassa teetä ja skabaamassa kuka tietää maiden pinta-aloista ja eläinten elinijistä eniten.

Viime viikonloppuna osallistuin myös ESN:nän viikonloppureissulle Belgiaan. Koska sinnekkin oli jonkin verran kilometrejä, oli lähtö jo perjantaina keskiyön jälkeen. Matkaan päästyämme alkuun oli tietysti bussissa menoa, mutta aika nopeasti kuitenkin porukka rauhoittui ja koitti nukkua sen minkä kerkesi.

Aamulla saavuimme Bruggeen Belgian pohjoisosissa, katukylteistä päätellen oltiin Flanderin puolella. Sää oli meille suotuisa, joten voin yhtä brittileffaa muotoillen lainata ja todeta että ”fucking pretty Brugge”. Aamupala meille tarjoiltiin puiston penkiltä, jonka jälkeen valuimme kaupungin keskustaan tuolle päätorille. Alkuun oli vapaata aikaa kaupungilla, joten lähdin itsekseni kiertelemään paikkoja. Pohjoisen Venetsia nimitys ei ole ihan tuulesta temmattu, tuota löytyi aika paljon siltoja kanaalien yli,

joiden tyylistä tuli mieleen vahvasti Venetsia-Venetsia. Kymmenen aikaan oli kokoontuminen torilla, josta pienten harhareittien kautta löysimme itsemme perille suklaamuseoon. Normaalisti en valtavaninnokas museovierailija ole matkaillessani, mutta suklaan tarinan näkeminen oli mielenkiintoista sen leviämisen ja prosessiteknisen näkökulman kannalta. Museon jälkeen oli jälleen aikaa ennen kuin bussi suuntaisi kohti Brysseliä.

Koska itse olin jo aamulla ehtinyt tehdä tarpeeksi kattavan kierroksen kaupungista, jäin muiden päämäärättömien erasmusten kanssa seuraamaan mihin seikkailuihin meidän ESN-aktiivi-paimenemme löytäsivät, joskin siinä porukassa harhailu oli aika samanlaista kun aiemmin itse suorittamani. Syomiseen ja kaupunkia ympäri neppailuun käytetyn parin tunnin jälkeen tuli aika sanoa hei hei ja siirtyä kohti pääkaupunkia.

Bussimatkalla Brysseliin alkoi härdelli (jote itse seurasin huvittuneena), kun piti alkaa setviä millaisissa huonekokoonpanoissa tuolla hostellilla majoittuisimme. Koska itselleni tuolla ei ollut juurikaan väliä, joten lopulta jäljellä olevien vaihtoehtojen perusteella arvouduin muutamien uusien vaihtarityttöjen huoneeseen, johon oli jäänyt yksi vapaa paikka, onneksi tuo ei heitä näyttänyt järkyttävän.

Vaikka olimme lähteneet Bruggesta liikkeelle ns. etuajassa, saavuimme silti Brysseliin noin puolta tuntia myöhässä. Koska meille oli varattu illallinen yhdessä kaupungin ravintoloista, ei hostellilla lojumiseen jäänyt juuri aikaa. Tuo hostellilta ravintolalle siirtyminen oli aika hämmentävää, kun esnläisillä ei oikein koordinaation pelannut täydellä teholla, mutta onneksi lopulta jokainen löysi perille ajoissa ilman ongelmia. Tarjolla meille oli alkupalaksi paneroitua juustoa, pääruuaksi jänöjussia ranskalaisilla ja loppuun parasta maistamaami suklaamoussea. Koska makea ei vieruskavereilleni maistunut, vedin jälkkäriä sitten kolme kippoa.

Ravintolasta lähtiessämme meni meno villiksi, kun takkini liepeen alle oli jemmautunut kaksi lasista kynttilää, jotka tietysti sitten hutaisi laittialle sirpaleiksi. Onneksi olimme ilmeisesti muuten olleet sen verran hyviä asiakkaita ettei henkilökunta noista vahingoista välittänyt. Ravintolan jälkeen oli vuorossa siirtyminen Brysselin yöhön. Alunperin suunnitelmissa oli ollut Brysselin ESN vaihtareiden tapaaminen, mutta tuo peruuntui viime hetkillä. Yöelämään tutustuminen olisi pitänyt aloittaa porukalla keskustorilta, mutta koska tuo Brysselissä liikkuminen ei ollut tällä reissulla vahvuuksia, hajaantui porukka jo matkan varrella.

Keskustaan suunnatessa alkoi myös kaupunki jälleen hahmottumaan paremmin ja muistinkin että mistä mitäkin löytyy. Sekavan siirtymisen lopputuloksena löyttäydyin itselleni aiemmin tuntemattomien kauppiksen meksikolaisten ja espanjalaisten mukaan ja suuntasimme tuolle Delirium-kapakkakujalle keskutassa. Perille päästyämme muistin että samalla kujalla tuli viimekin kerralla seisoskeltua, tällä kertaa tuli oltua sisälläkin. Seurueeni oli ihan miellyttävä, emme sen suurempiin seikkaluihin päätyneet, ja selvisimme hostellille klo 4 aikaan jotta hetken ehtisi nukkuakin ennen toista päivää.

Välillä koitan olla herrasmies, joten aamulla heräsin ja poistuin huoneesta melko aikaisin, jotta saman huoneen tyttöparat saisivat rauhassa vaihtaa vaatteensa yms. Hostellin puolesta oli aamupala, joka koostui taas valkoisesta paahtoleivästä yms, joten määrällä piti kompensoida laatua. Sää Bryssel-päivälle ei ollut yhtä suotuisa, vaan vettä tuli aina välillä, joskin sade myös loppui nopeasti kun sille Väinämöisen lailla kiroili. Koska itse olin jo syksyllä käynyt Brysselissä, en itse ollut kiinnostunut samoista perus nähtävyyksistä kuin muut, joten lähdin taas yksin seikkailuun. Kyseinen kaupunki on kuitnekin sen verran valtava, että sieltä löysi vieläkin uusia kiinnostavia paikkoja, kuten hostellin lähellä olleen luonnontieteellisen(?) puutarhan ja kanaalin rannan. Lounaani pysähdyin syömään yhteen arabikebulaan, ja iloiseksi yllätykseski ranskalaisten hinta sisältyikin varsinaiseen annokseen.

Tästä säästöstä ilahtuneena jätin tippiä, vaikka tuo ei mitenkään ollut vaadittua. Ennen tapaamista keskustorilla kerkesin vielä hoitaa shoppailujani (mukaan lähti pakkomielteeksi noussut EU-kraka ja puuttunut Itävallan-lippu kangasmerkki haalareita varten) ja auttaa yhtä espanjalaista kyselemään edellisenä iltana kadonnutta kännykkäänsä asianomaisesta baarista. Yhteisten paikallaoloaikojen noudattaminen ei kaikille ollut selkeä käsite, sillä vielä siinä kohtaa kun kaikkien meidän vaihtareiden olisi pitänyt olla kokoontumispisteellä, osa lähti vielä katsomaan Mannakenpissiä lähistölle ja toiset hakemaan ranskalaisia. Lopulta esnläisten piiskaamina selvisimme bussille takaisin.

Teimme nopean stopin Atomiumin pihalla pakollisista valokuvauksellisista syistä, sen jälkeen matka jatkui kohti Ranskaa. Reitin varrella oli vielä viimeinen etappi, sillä pysähdymme yhdelle paikalliselle panimolle. Koska itse en ole millään ekskulla aimmin panimolla käynyt, oli kyseinen kemianteekkari aiheellisesti innoissaan. Saimme kierrätyksen prosessin läpi, jonka jälkeen oli vielä nopea tutustuminen itse tuotteisiin. Kotimatkalla esnläiset keräsivät palautteet kansalta, osa aiheellista ja osa mielestäni tarpeetonta kitinää. Lisäksi järjestettiin reissun suorituksista ja uroteoista palkintogaala, jossa kaikki pojille tulleet nimitykset olivat ystävällismielistä vittuilua. Koska tällä reissulla ei juuri tullut nukuttua, meni seuraava iltapäivä suurimmaksi osaksi päiväunilla.

Perustapahtumina viime aikoina on jälleen ollut club bière, jonka perään oli sattumalta apero des langues. Tuolla tuli tällä kertaa opetettua innokkaimmille suomea, ja paikka oli muutenkin yllättävän täynnä. Lisäksi tällä viikolla osallistuin ensimmäistä kertaa kunnolla English Pub Nightiin, ja tuolla visailujoukkueemme taktiikkana oli tietysti cheat-to-win, tiedoilla ja googletuksella voitimme palkintona olleita karkkeja. Lisäksi tei paluun pitkän tauon jälkeen myös sekä ENSIC:in että Mac Carthyn café des langueseihin, molemmissa oli aikaisempiin nähden yllättävän hiljaista, mistä lie johtunee. Tekemistä on siis ainakin riittänyt.

Boudonvillessä elämä on ollut ”rauhallista” nykyään arkisin, kun vieressä on kaksi työmaata, josta ainakin toiselta tulee tasaista pauketta. Tässä oikeastaan tuli huomattua että melkein koko opiskelija-asumisura on tullut oltua jonkun työmaan naapurissa, Skinnarilassa kun saattiin Seppo valmiiksi niin melkein heti perään LOAS:ille alettiin rakentamaan myös Mattia ja Teppoa (vai onko se sittenkin Timppa).

Uutisia seuratessa on täällä tullut nähtyä että Suomessa on viime aikoina osoitettu mieltä tiuhaan. Täälläkin on poliittista kuohuntaa, tällä hetkellä pääosin noiden työlakien uudistamisten kanssa, sillä lakien valmistelu ja sisältö ei juuri kansaa tunnu miellyttävä. Kämpille asti tuli laitavasemmiston edustajia jakamaan vasemmisto hallituksen lakimuutoksia vastustavie pamfletteja. Yhtenä päivänä koululta kämpille palatessa vastaan tuli myös yksi mielenosoitusmarssi, tai ainakin sen osanen (Stanistakselle oli sinä päivänä kerääntynyt kuulemma noin 3000 henkilöä osoittamaan mieltä). Huvittavaa tämän jutun seuraamisessa on että Le Mondessa on hieman aiheeseen liittyen pohdittu että onko François Hollande salaa sateenjumala.

Kerrottakoon tästä loppuun vielä hauskana anekdoottina eilisestä tämän artikkelin kirjoitusprosessista. Koska kaikkea sälää oli taas kertynyt kerrottavaksi, yritin samalla notkeuttaa juttujenkeksintäosastoa päässäni nopeaan tahtiin viiniä lipittämällä. Sitten yksi kavereistani ilmoitti että tänään oli Mac Carthyssä jälleen yhden brassin läksiäiset. Ajattelin käydä tuolla nopeasti morjenstamassa ihmisiä. ”No jos ei yhtään” toimi yhtä huonosti kuin suomalaisille pahamainenen ”yhdelle”, joten kirahvin tyhjentämiseen osallistumisen jälkeen tuli olutta juotua vielä parikappaletta lisää. Tosin tuosta tuli huvittava fiilis kun vaihtoi viinin olueeseen niin pää tuntui selvästi selkenevän. Lisäksi nopea visiitti venyikin pariin tuntiin, kun jatkuvasti vastaan tuli joku uusia paikalle samaan tai eri seurueeseen tullut kaveri. Näiden käänteiden takia rapsan kirjoitus siirtyi sunnuntaille, mikä taas lykännee toisia asioita eteenpäin tulevaisuuteen.

Viime aikojen sadekausista ja pikatalvista selvinneenä alkaa tuulesta haistamaan että perma-syksy on vaihtumassa lupaukseen keväästä, kun sääennusteistä ei löydä enää normaaleja vesipisaroita, eikä kovin monia pilviäkään. Olen myös nyt kevään kynnyksellä ja Lorrainen auringon paistaessa huomannut pitäväni Nancystä, saa nähdä miten kehitys jatkuu : >

cioa cioa