… lenttää halki kaukomaan, minne sydän halajaa, ainapalaamaan.

Eessä myrkytuulien, eessä elon taistojen…”

Siinä sopiva ote Ensiferumin ”Neito Pohjolan”-kappaleesta kuvaamaan lopun alkua, voitte tarkistaa tarkemmat sanat itse.

Summary: First time participation in Erasmus in Schools and in Random Dinner. Also last ESN-organised party that I attended. EURO2016 started, and that occupied most of my evenings after that, wathing the matches at friends places in my residence. Last trip to see Central France (Dijon, Orléans and Tours) and once again returning to Paris to see some friends there. Last club bière, pizzamobile, friend’s master’s presentation and completing student restaurant tour. Ending services, cleaning up and going back to Finland. Some last notes (allergy, work laws, man on man greetings and studying was worth it, now I am a Batchelor of Science!)

[24.6.2016] Nyt kun alan kirjoittamaan tätä viimeistä normaalia artikkelin pätkää, istun ensin Nancyn juna-asemalla, sitten junassa Pariisiin, Orlyn lentokentällä ja loppuun tämä onkin näpytelty suurimmaksi osin kotimaassa…

[6.8.2016] …ja tässähän kävi sitten niin että kun tulin Suomeen niin saksalainen surffarikaverini tuli käymään porukoillani. Vierailusta ja sukuloinnista selvittyäni piti siirtyä Lappeenrantaan ja sieltä Taavettiin pyörittämään meidän CISV paikallisyhdistyksemme Village-leiriä. Niinpä tässä on pitänyt kiirettä ja palautumista niin että vika rapsa tulee 1,5 kk myöhässä. Toivottavasti aika Ranskassa ei ole vielä kokonaan unohtunut ja les jutut ovat vielä linjassa.

[24.6.2016] Vaikka tämä on viimeinen raportti Ranskasta, löytyy täältä jälleen kaikenlaisia standardoituja tapahtumia, joihin osallistuin viimeisinä viikkoinani ensimmäistä kertaa.

Torstaina 9.6 tuli osallistuttua ESN:nän Erasmus in Schools:iin eräällä Laxousta löytyvällä koululla. Minun lisäkseni meitä oli yksi italiaana ja yksi tyttö Bulgariasta ja pari esnläistä saattamassa ja pyörittämässä tuota hommaa. Oppilaat olivat arviolta 11 – 12-vuotaita, kukaan ei tainnut ymmärtää kun yritin noiden ikää kysellä. Tarkoituksena meillä oli esitellä maitamme, alkuun ilman maan nimen tai muiden ”suoraan” paljastavien tietojen antamista ja kun nuo arvasivat niin antaa sitten vielä tarkempia tietoja. Meikälle tuli kaikenlaisia kansalaisia arvauksista, kauimmillani pääsin argentiinalaiseksi, heh. Lisäksi iäkseni osa lapsista arvioi kaikkea väliltä 18 – 40 ja teekkarilakin takia minua pidettiin merimiehenä. Yleensä tuon

Suomen löytämisessä meni hetken aikaa, pois lukien ensimmäinen ryhmä kun olin jättänyt Suomen lipun näkyviin (joskin toiset eivät keksineet edes tuon jälkeen). Lisäksi tarkoitus oli opettaa myös hieman kieltä ja laulattaa, onneksi Jaakko Kullan sävel on universaali. Itse en hirvittävän tarkasti ollut suunnitellut noita omia sessioitani, joten välillä tuli aika hatusta vedettyä juttuja mitä kertoa. Mutta eipä toistaalta lapsiparoillakaan oikein aina tahtonut keskittyminen riittää lyhyitä pätkiä pidemmälle, vaikka tämmöinen outo mörkö oli käymässä. Ei sen puoleen, kiva oli pitkästä aikaa olla lasten kanssa tekemisissä, joskin vahvistui myös tunne että elän tämän elämän ihan tyytyväisenä ilman omia jälkeläisiä. Ei myöskään käynyt kateeksi opettajia tai oppilaita kun joutuvat vielä kesällä koulussaan istumaan.

Torstai-iltana tuli osallistuttua myös ensimmäistä kertaa ESN:nän organisoimalle Random Dinnerille. Nuissa ajatuksena on että pari aktiivia kokkailee ruuat jommankumman kämpillä, ja paikalle kutsutut vaihtarit tuovat juomat. Itse olin syömässä tuon kiinalaisen aktiivin luona, vaihtareista meillä oli sattumalta taas Justice League kasassa ja lisäksi syömässä oli vielä muutama muukin.

Menuuseen kuului salaatti, uunissa valmistettu bataatti ja jälkkäriksi oli ihan riittävän hyvin onnistunutta suklaamoussea, vaikka tuo ranskalainen aktiivi ei tuotokseensa ollut tyytyväinen. Lisäksi kaikki (myös aktiivit) olivat kantaneet tuonne reippaasti juotavaa, joten kaiken jälkeen oli aika ihme ettemme kaikki olleet tuhannen päissämme kun oli epäjärjestyksessä maistettu bisseä, viiniä ja väkevämpiä. Illallisen jälkeen valuimme vielä Kaffe 915:lle, jossa piti olla ESN kauden päätöskemut. Varsinaisesti tuolla ei juurikaan vaihtareita tai aktiiveja ollut, mutta onneksi tavallista kansaa oli kuitenkin riittävästi korvaamassa tyhjiötä. Heh, koska veressä oli valmiiksi jo tarpeeksi alkoholia, tuli meikäkin suoraan tanssilattialle ilman että aktiivit joutuivat pakottamaan kuten normaalisti.

Ilmeisesti ajoittain seksiä tihkuvat liikkeni herättivät myös hilpeyttä aktiiveissa. Heh, koska itse en uskalla alkaa tuntemattomia tyttöjä vikittelemään ranskaksi, päätin ujona koittaa enemminkin esiintyä jantterina jolla on valtaa, jos se vaikka jotain lämmittäisi. Niinpä yritin omalla sijoittumisellani manipuloida meidän tanssirinkimme valtaamaan lattian keskeisemmän osan (vaikka noilla kohdin oli jo ihmisiä), ja yllättävästi muut tuntuivat seuraavan perässä. Heh, tuolla ei kuitenkaan ollut juurikaan tunnuttu tuohon mun perimmäiseen tarkoitukseen ollut vaikutusta. Paremmin näytti toimivan paikalla olleiden latinokavereiden aktiivisimpi ote toimivan. No ei voi minkään jos päättää itse nössöillä.

10.6 kilahti käyntiin tässä maassa noi EURO2016-kisat. Kuten aina aikaisemminkin isojen kisojen alla, on (suomalaisten) poikien kanssa laitettu vedo pystyyn siitä kuka voittaa ja kuka kustantaa oluet kenellekin. Ehkä hieman ranskalaisia mielistelläkseni veikkasin Ranskaa voittajaksi tänä vuonna. Ekaa peliä ihmeteltiin tuon nigerialaisen kamun kämpillä (kun ei vielä tiedetty paremmasta). Ihan ei Ranska vielä ekan pelin (tai muiden lohko pelienkään) jälkeen mua vakuuttanut vetoni vahvuudesta, toivottavasti skarppaavat jatkopeleissä. Nuo jalkapalloa enemmän seuraavat paikalliset kaverinikaan eivät juuri Ranskaan usko, ja yllättävän vähän on ihan ranskalaisissakin ollut pelien suhteen kiihkoa, vaikka on kotikisat.

Lauantaina oli taas ihan oikean elämän futispelien aika tuolla Vandoeuvren tekonurmella. Tuossa tietysti oppi taas sen että älä ikinä oleta mitään, vaan varmista triviaalitkin asiat. Itse kun olin olettanut että nigerialainen kaverini olisi ottanut pallon mukaan (kuten viimeksi), mutta hän oletti että vietnamilainen koulukaverimme olisi sen tuonut. No, ei ollut palloa kellään, joten vietnamilainen ottaa toisen vietnamilaisen avaimet ja käy jonkin pallon hakemassa tämän kämpiltä, samalla kun muut varromme Nancyn sateissa. Tällä kertaa aasialaisilla oli meihin muihin verrattuna sen verran vahva edustus, että pelaamamme matsikin oli Vietnam vs muu maailma. Viime kerralla olin keskittynyt miehen pelaamiseen kun tuo nigerialainen kaverini oli eri joukkueessa, joten tällä kertaa meni hieman aikaa yhteyisen pelisävelen löytämiseen kun pelattiin samassa jengissä, mutta kyllä se sieltä löytyi. Pelailut jäivät tällä kertaa kuitenkin lyhkäisemmiksi kun sade ajoi meidät porsaat kotiin. Kotimatkalla tuli vielä pysähdyttä tuon vietnamilaisen koulukaverin kämpille sadetta pitämään ja kuuntelemaan tämän suunnitelmia tohtoriputkesta ja aikanaan kotimaahan palaamisesta. Nancyssä toisaalta sateen loppumisen odotteluun saattaa mennä koko päivä, joten päätin lähteä etuajassa, vaikka se tarkoitti uudelleen kastumista.

Lauantai-iltapäivästä menimme sitten Boudonvillen B-talossa asuneen togolaisen pojan kämpille katsomaan noita päivän futismatseja, hänellä kun oli ihan kunnon telkkari. Onneksi noi muut pahat pojat tunsivat kisakatsomoisäntämme jo ennestään, joten meikäläinenkin oli heidän mukanaan tervetullut. Oikeastaan tuosta eteenpäin kaikki matsit tuli käytyä katsottumassa samassa kämpässä. Tuolla kävi pelejä seuraamassa myös muita saman käytävän asukkaita, joten samalla kun pelejä katsoi niin tutustui eri Afrikan maista kotoisin olevaan porukkaan ja muutamaan ranskikseenkin. Parhaimmillaan meitä oli 10 henkilöä sulloutuneena 9 m^2 huoneeseen seuraamaan kriittisimpiä matseja, esimerkiksi silloin kun Les Bleus oli kentällä.

Afrikkalaisten kanssa naureskelimmekin hieman Ranskan joukkueelle, kun se paria valkoista ranskalaista luukuunottamatta vaikutti aika muukalaislegioonalta. Toisaalta imperiumeilla on varaa mistä valita. Myös Albanian matseja seuratessa oli tiivis tunnelma kun mr. Black tuijotti ruutua tiivisti. Itsekin olin laittanut omissa vedoissani Albaniaa jatkoon, mutta harmiksemme joukkueen hyvästä kamppailusta huolimatta menestystä ei tällä kertaa tullut. Vielä kun jonain päivänä Suomikin pääsisi noihin kisoihin pelaamaan.

Turnauksen edetessä alettiin pelejä pelaamaan kahta samaan aikaan. Tämä ei kuitenkaan meitä hidastanut, vaan pojat virittelivät pieneen huoneeseen aina toisenkin ruudun josta päästiin seuraamaan molempia matseja samaan aikanaan, eletäänhän nyt kuitenkin jo vuotta 2016. Nuo Euro2016 kisat ja pienessä kämpässä porukalla seuraaminen jättivät vaihdon loppuvaiheesta ihan hyvän fiiliksen. Suomeen palatessa pelien seuraaminen jäi muiden kiireiden takia hieman vähemmälle. Onneksi ranskalaiset paransivat pelaamistaan turnauksen edetessä, mikä teki minusta tyytyväisen olut salkun omistajan kavereideni kustannuksella. Valitettavasti vauhti ei riittänyt ihan finaalin loppuun asti. Pitääpä jossain vaiheessa selvitellä millä mielillä ranskalaiset ovat kotihopeastaan.

16.6 lähdin vielä viimeisen kerran tien päälle. Tarkoituksena tällä reissulla oli käydä kartoittamassa Keski-Ranskan kaupunkeja, kuten Dijon, Orléans ja Tours. Aamusta oli Juna Nancystä Dijoniin, josta fiksujen vaihtoehtojen vähyyden vuoksi oli Blablacar kyyti jo aamupäivästä Orléansiin.

Yllättäen Dijonin juna pysähtyi kuitenkin jonkin vian vuoksi puoleksi tunniksi keskelle pöpelikköä, ja hieman alkoi siinä kohtaa pelottaa että jos tässä seisotaan pidempään niin tämä koko reissu menee heti päin…, sen verran tieukkaan kun oli kulkeminen ketjutettu. Onneksi juna kuitenkin pääsi lopulta perille Dijoniin, joskin nyt ensimmäisessä suunnitelmassa ollut kokonainen päivä kaupungissa oli lopulta kutistunut puoleen tuntiin. Piti siis juosta kaupunki siinä ajassa pääpiirteittäin. Vaikka tuollaisella rynnistyksellä ei juuri aikaa jäänyt tarkempaan ihailuun, onnistui Dijon karkottamaan aiemman nihkeän asenteeni tuota kaupunkia kohtaan. Tietysti jäi harmittamaan että tuolla ei ollut aikaa kiertää paikkoja rauhassa.

Kun pääsin takaisin kaupungin juna-asemalle, oli kyytini jo tullut paikalle. Kuskina oli tällä kertaa eläkkeensä alussa oleva gubbe, ja muuten autoon oli pakkautunut sekalainen joukko eri alojen insinöörejä. Yksi poika oli joutunut siirtymään kimppakyytien käyttäjäksi painettuaan aamuyöstä tyhjällä motarilla paria sataa firman autolla poliisien tutkaan, oli kuulemma juuri välttänyt linnassa istumisen. Nancyssä kemiantekniikkaa, joskin IUT:ssä, opiskellut meis taas kertoi kuinka työlakien muutoksiin vastustuksena järjestetyt jalostamojen lakot olivat ajaneet alas myös heidän jalostamoonsa suoralla putkella liitetyn muovitehtaansa. Oli mielenkiintoista nähdä miten eri asioilla on keskinäisiä vaikutuksia. Matka sujui kestosta huolimaataa nopeasti juubaillen ja torkkuen sen minkä pystyi. Kuskimme jätti minut Orléansissa motariliittymällä,

sillä hän oli jatkamassa matkaa vielä eteenpäin. Onneksi kyydistä jäi samassa paikkaa myös mukana ollut kaupungista kotoisin ollut tyttö. Pääsin sitten hänen mutsinsa kyydillä näppärästi keskustaan, joten en joutunut alkamaan miettimään tämän kaupungin ratikkalinjojen toimintaa.

Orléansissa olin järjestänyt majoittumiseni couchsurfingin kautta yhdelle paria vuotta vanhemmalle naiselle. Emäntä oli kuitenkin vielä iltapäivästä töissä, joten minulla oli aikaa kierrellä kaupungin läpi rinkka selässä.

Satuimpa törmäämään yhteen sarjakuva yms kauppaan, josta lähti mukaan Jean d’Arcista kertova sarjakuva mukaan. Tuossa kun tuntui kaupungin puolesta olevan synergiaa, sillä Orléans oli keskeinen kaupunki naisen tarinassa, ja voipa ainakin nyt sanoa olleensa Ranskassa kun omistaa yhden BD:n. Viimeaikaiset kovat sateet näkyivät joen normaalia korkeampana pintana, joskaan vielä ei oltu samanlaisissa ilmestyskirjamaisissa ennätyslukemissa, joita oli siltojen raknteisiin merkattu ylös. Loirea ja kaupunkia tarpeeksi ihmeteltyäni menin lopuksi aikaa sadetta piiloon juna-asemalle, josta emännöitsijä kävi minut aikanaan noukkimassa. Kämppä oli muutaman kilometrin päässä ja siellä viihtyi myös hyvin emännän kissojen ja kollin kanssa.

Koska Orléansissa ei ole juurikaan päivää enempää nähtävää, oli tarkoitus suunnata seuraavana päivänä kauemmas jonkinlaisia linnoja etsimään. Bretagnessa harrastettu pyörällä seikkailu ei kuitenkaan onnistunut sopivan pyörän puutteessa, ja kaikki linnat olisivat kuulemma muutenkin olleet liian kaukana. Niinpä päätin lähteä (Isilinesin) aamubussilla käymään Toursissa ja palata sieltä sitten iltapäivästä takaisin. Kun mainitsin bussiyhtiön nimen, niin arvasitte jo seuraavana mitä oli seuraavana,

eli reilun puolen tunnin vartomin pysäkillä myöhässä olevan bussin takia. Ja silti jotenkin oltiin taas ajallaan päätepisteessä. Pääpiirteittäin Tours vaikutti aika samanlaiselta kuin Orléans, mutta oli niitä erojakin. Kaupungin eteläpuolelta kulki jokin pienempi virtaus, joka lännempänä yhdistyi Loireen, ja tämän varteen oli tehty hyvin viihtyisän oloisia puistoja, sen puoleen paikka vaikutti viihtyisämmältä. Toursista löytyi myös jokin pieni linna, jota kävin vilkaisemassa. Tuo ei kuitenkaan henkeä salvannut,

vaikuttavampia linnoja varten pitäisi ilmeisesti lähteä autolla seikkailemaan ympäri maakuntaa. Melkein heti perille päästyäni rankka sadekuuro kasteli minut taas niin että kaupunkikkäppäilyä pääsi suorittamaan märissä vaatteissa. Kerkesin onneksi kuivahtaa ennen bussille paluuta. Toursin heräteostoksena mukaan lähti viinipullojen päälle aseteltava ritari, oli pakko ostaa. Ja jos aamulla joutui odottamaan bussia pitkään, niin iltapäivällä sitä uskoa vasta systeemiin koeteltiinkin,

kun ilmeisesti liikenneonnettomuuksien takia paluukyyti saapui lopulta 1,5h myöhässä. Hetken aikaa meni taas ennen kuin lämpenin mielenkiintoisiin kanssa odottajiini tutustumaan, kuten yleensä on järkevää kun näitä busseja joutuu odottelemaan. Tällä kertaa liikkeellä oli punkahtava ruumishuoneella työskentelevä nainen (jolla oli iso kulho jotain vihannesmehua), taiteilijatyttö (jolla ei ollut edes lippua välttämättä kyseiseen bussiin netissä olleiden ongelmien takia) sekä sitten pari mainstreamimpaa keski-ikäistä rouvaa. Lopulta bussi kuitenkin saapui ja pääsimme kaikki sen kyydissä onnellisesti perille.

Kun tuolta selvisin lopulta taas emännän kämpille, oli aika saada taas tuo pakollinen hämmentävä couchsurffing-episodi. En tiedä mitä tuossa päivän aikana oli tapahtunut, mutta tuo minua majoittanut nainen ja hänen poikaystävänsä olivat koko illan passiivis-agressiivisesti toistensa silmillä. Tämä siitäkin huolimatta että heidän kavereitaan tuli illalla vierailulle. Tuo kinaaminen muuttui välillä aktiiviseksi taisteluksi, kun rouva kaivoi pöydän alta pehmoluoteja ampuvan aseen ja alkoi sillä poikaparkaa ampumaan, mikä sitten eskaloitui lyhyeksi painimiseksi. Tämän jälkeen vaihdettiin kommentteja ”sä purit mua käteen” ”no mutta mua sattui tässä sydämmeen”. Itse seurasin tätä kaikkea hyvinkin hämilläni. Jos nyt on pakko tehdä jotain johtopäätöksiä ja tarpeettomia yleistyksiä, niin ranskalaiset eivät vaikuta juurikaan arastelevan vieraidensa edessä.

18. päivä oli taas aika vaihtaa maisemaa ja palata jälleen kerran Pariisiin. Tällä kertaa en ollut turistina, vaan tarkoitus oli nähdä kavereita ja puhua heidän kanssaan hieman asiaakin. Koska bussi lähti vasta seuraavana iltapäivänä, piti hieman aikaa käyttää myös turistoimiseen. Tuossa kohtaa miettii taas että mitä nähtävää sieltä Pariisista enää oikein löytyisi, mutta kyllä sitä vaan näköjään uusia kauniita tai isoja puistoja tulee vaan vastaan kun johonkin suuntaan vaan lähtee kävelemään.

Kaupungilla näkyi myös paljon kaikenlaisia hölkkäilijöitä, käynnissä oli kuulemma jokin suuri hyväntekeväisyysjuoksutapahtuma. Omana (riski)urheiluna kokeilin mennä tien yli kävelle Riemukaarelle, kun en löytänyt varsinaisia alikulkuja sinne. Tuli myös hengailtua Sacre Coeurilla jälleen, tällä kertaa mukana oli tuo intialainen kaverini, joka vaati että minun opintotukeni kustantavat meille pussikaljat kaupustelijoilta, koska muualla maailmassa ei saa rahaa pelkästä olemassa olostaan. Aikanaan siirryin sitten paluumatkalle, tällä kertaa bussiyhtiönä Eurolines. Hommat toimivat ajallaan, mutta vaativat byrokraattista kikkailua, mutta selvittiinpähän ainakin tällä kertaa matkasta ilman lisämutkia jne.

 

 

 

 

 

 

 

Vikan viikon tiistailla kerkesi olla vielä kertaalleen yksi club bière ilmeisesti ekan vuoden ja pharma-puolen opiskelijoiden uurastuksen päättymisen kunniaksi. Tarjolla oli jopa hattaraa. Normaaliin tapaan siellä tuli paikalla olleiden kolmosvuoden kavereiden kanssa pääpiirteittäin hengattua. Lisäksi tuli puhuttua muutamien paikalla olleiden kakkosten kanssa, ja löytyi tuolta jopa uutuudenkarhea tekniikan tohtorikin. Hieman jälkikäteen jäi harmittamaan ettei vuoden aikana kerennyt ensimmäisen vuoden opiskelijohin tutustumaan, toivottavasti te hyvät lukijani teette tässä suhteessa paremmin kuin minä.

Näppärästi samalle illalle Boudonvillen pihaan oli parkkeerattuna CROUS:in pizzamobiili, jota sitten tuli kavereiden kanssa testattua ennen illan futismatsin katsomista. Tuo oli ihan näppärä kun hinta oli matalahko, tarjolla olleet pizzat ihan hyviä ja maksunkin pystyi hoitamaan noudonyhteydessä kortilla tai käteisellä (olisi varmaan opiskelijakorttikin kelvannut maksamiseen). Vaikka club bièressä ei ihan kovinta tinaamista tullut vielä harrastettua, niin sen ja syömisen yhdistäminen oli sellainen kombinaatio joka vei voimat jalkapallon katsomisesta. Matsin ekan puoliajan aikana naureskeltiin katsomoisännän kanssa kun nigerialainen alkoi kuorsaamaan. Matsi tuntui olevan ohi hujauksessa, joten jälkikäteen sain kuulla että olin itsekin sammunut tokan puoliajan aikana ja sitten herännyt tokkurasta pelin jälkispekulointeihin, näin…

Seuraavana päivänä tuli riipaistua ja poljettua lääkiskampukselle asti katsastamaan viimeinen Nancyn opiskelijaravintoloista. Koko alue oli täynnä melko identtisiä valkoisia rakennuksia, joten hetki meni ennen kuin löysin oikeaan paikkaan sisään. Tuossa kyseisessä CROUS:in ravintolassa taisi olla salaatin suhteen hieman valinnan varaa, mutta muuten paikka vaikutti aikalailla samalta kuin muutkin. Joten jos et ole kampuksen opiskelija tai lääkäreiden perässä oleva humanisti, kuten paikalliset ranskanamaikat tarinoitaan kertovat, on varmasti helpompi syödä keskustassa. Paikan käyttöasteen mukaan näytti ettei lääkiksessä turhia kesälomailla, vaikka tuolla ei ollut täyttä niin ei tuolla myöskään yksin ollut syömässä.

Seikkalinui jälkeen polkaisin vielä takaisin koululle, sillä siellä oli iltapäivästä tuon albanialaisen kaverini tutkimusprojektin loppuesitelmä. Olin tietysti kaverilta suurin piirtein kuullut siitä mitä hän oli työssään tehnyt, mutta nyt pääsin omin silmin  seuraamaan myös saavutettuja tuloksia. Paikalla oli muutaman muun kaverin lisäksi sekä koulun henkilökuntaa että koulun ulkopuolisia arvostelijaraadin jäseniä.

Kaverini oli saanut luvan vetää esityksensä englanniksi, ja esityksen puolesta se menikin häneltä ihan hyvin. Arvostelu kaverini saavutksista oli vireeltään positiivista, mutta aika paljon piruparalle annettiin palautetta siitä että työn tulokset olivat enemmän mekaanista tulosten esittämistä ja insinööritason jatkokysymykset ja niiden vastausten hakeminen olivat jääneet pois. Tämä tietysti laski numeroa, mikä taas harmitti kaveriani, mutta toisaalta hän oli myös selkeästi tyytyväinen kun tuo tutkimusprojekti oli vihdoin kansissa. Seuraavana päivänä olisi pitänyt mennä seuraamaan tuon nigerialaisen kmun vastaavaa esitystä, mutta harmillisesti se siirrettiinkin lyhyellä varoitusajalla aikasemmin aamulle, jolloin itse en sitä kerennyt seuraamaan.

Vikat päivät menivätkin kaikenlaisissa sulkemisissa, kun CAF:ille kävi ilmoittamassa että opiskelut täällä loppuvat, koululle palautti lutikan (ja antoi kiitokset kv-tädeille kaikesta avusta), pankkiin kävi viemässä kirjallisen ilmoituksen tilin sulkemista (pakollinen toimenpide) ja laittoi kirjeen postiin puhelinliittymän sulkemisesta. Vaikka tuo Free:n peruspuhelinliittymä ilman nettiä oli todella edullinen ja sen sai tilattua näppärästi, tuntui kirjeen lähettäminen Pariisiin tuon sulkemista varten nykymaailmassa turhan hankalalta, mutta ilmeisesti tuohon ei muuta vaihtoehtoa ollut. Vähän kuitenkin vielä epäilyttää että näinköhän tuo tieto meni sinne kunnolla perille. Niinpä voin suositella aloittamaan nämä erillaiset palveluiden sulkemiset jo reilusti ennen lähtöä ja ilmoittamaan niihin ne lopetuspäivät, niin että tarvittaessa jää aikaa vielä siivota sotkut jos joku tyrii jotain.

Torstaina tuli vielä autettua tuota yläkerran espanjalaista kaveria, kun hänellä koitti lopputarkastus ja lähtöpäivä. Alkuun säilöttiin hänen laukkunsa minun kämpille, ja kun siivoojilta oli tullut puhtaat paperit tarkistuksessa, niin kiikutettiin hänen kamppeensa bussipysäkille, jossa sitten sanottiin niin tunteelliset jäähyväiset kuin nuoret miehet ovat kykeneviä.

Viimeinen ilta meni minultakin oikeastaan siivoiluun ja pakkaamiseen. Onneksi Teemu ja Oona kerkesivät tulla tuossa auttaviksi käsiksi, mikä nopeutti tuota hommaa huomattavasti, tästä olen heille kyllä kiitollinen. Lisäksi sain heille kaupiteltua  omaisuuttani, jota en voinut ottaa mukaan Suomeen, mutta ei myöskään viitsinyt heittää lokeille. Lisäksi Pussywagon löysi näppärästi uuden omistajan kun yksi ESN-aktiiveista kävi hakemassa sen itselleen. Pelkästään opiskeluihin liittyvää irrallista paperia oli vuoden aikana kertynyt useamman kilon edestä, joten skannailin noita kamera kuumana, jotten joutunut mitään ylimääräistä kantamaan takaisin Suomeen.

Seuraavana aamuna residenssin siivooja tädit kävivät tekemässä minulle loppu tarkistuksen. Kaikkea en ollut saanut kunnolla puhtaaksi (osin vastenmieliseksi kokemani maksullisen pesukoneen takia), joten siivoustädit olivat hieman turhautuneita kämppäni kuntoon. Itse olin tietysti jonkin verran varautunut tuosta lähdön jälkeisestä siivouksesta maksamaan, mutta ikävänä yllätyksenä alakerrassa selvisi että minulle oli annettu siivousohjeiksi jokin vanha lappu. Niinpä minulla ei ollut tietoa että noi siivouksen yms hinnat olivat nykyään naurettavia ja jokaisen vuodevaatteenkin pesemisestä tuli veloitusta erikseen. Niinpä loppusumma tuosta kaikesta siivouksesta kipusi noin 80 € asti. Tuossa kohtaa olin aika hiton turhautunut, mutta koska lattialle kaatunutta maitoa ei saanut enää takaisin lasiin, käskin vähentämään nuo rahat suoraan tuolta vakuusmaksun palautuksesta. Olkaa siis lähtiessä (ja myös asuntoon muuttaessanne) skarppeja sen kunnon kanssa, jotta vältytte vastaavilta ikäviltä ylläreiltä

Kun Boudonvillen pölyt olivat viimein taputeltuna, alkoi viimeinen etappi tästä saagasta, eli siirtyminen Nancystä porukoille Järvenpäähän. Rinkkaan ja urheilukassin erilliksi massoiksi oli tarkasti pakattu 20 kg molempiin, ja kun reppukin oli vielä lähellä 10 kg, oli tuossa urakkaa kannettavaksi eteenpäin. Mutta ei ollut ensimmäinen kerta kun vanha tiedustelija raahaa isoa taakkaa itsekseen. Juna-asemalla satuin vielä sattumalta törmäämään Lauraan, ja koulukavereita tuli myös vielä saattelemaan junalle.

Itse junamatkat Nancystä Metziin ja sieltä eteenpäin Pariisin sujuivat onneksi ongelmitta, vaikka vähän noi junien lakkoilut olivat takaraivossa kummitelleet. Pariisin helteissä oli sitten jo hieman urakkaa saada kaikkea tavaraa siirrettyä, vaikka matka Gare de l’Estiltä Nordille ei pitkä ollutkaan. Pariisin paikallisjunassa Orlyn lentokentän suuntaan sai myös hieman kikkailla miten mahtui kaikkine säkkeineen väkijoukon sekaan. Onneksi tuosta eteenpäin sain auttavan käden kantamisessa  jengiltä hiton pitkiä ötzejä, jotka sattuivat olemaan menossa samaan suuntaan.

Pojat olivat kuulemma olleet täällä Ranskassa katsomassa futista paikanpäällä ja joutuneet samalla todistamaan Islannin suurutta. Onneksi olin varannut matkustamiseeni riittävästi aikaa, joten Orlyyn päästyä ei tarvinnut enää sykkiä minneen. Kun lähtöselvityksessä alkoi ensimmäistä kertaa melkein vuoteen näkemään selkeästi suomalaisia, joita ei kuitenkaan tuntenut, oli olo hieman outo. Samalla muisti ettänt pitää alkaa taas rajoittamaan sitä mitä omalla kielellä sanoo, siinä kun innostui juttelemaan samaan suuntaan matkalla olleen tamperelaisen kanssa-teekkarin kanssa. Siinä aikani suomalaisten lapsiperheiden menoa kuunneltuani pääsin koneeseen, kone Suomeen ja lentokentältä viimein äitimuorin kyydissä heidän luokseen. Ja koska oli vielä juhannus käynnissä, piti se saman iltana ottaa pikakelauksella, eli vielä yksin saunaan jossa sitten paistoi jauhomakkarat ja maistoi bulkkilonkeroa. Eeppinen päätös.

Laitetaan tähän loppuun vielä huomioita noilta vikoilta viikoilta:

Viimeisinä viikkoina tuli tuolla Ranskassa kärvistelytä joissain siitepöly allergioissa. Onneksi itselläni tuo ei ole niin paha että se elämää pilaisi tai lääkitystä vaatisi. Mutta pääsipähän jatkuvasti niistämään ja yrittämään olemaan pyyhkimättä kutisevia silmiään. Joten heads up kaikki muutkin allergikot, etelässäkän ei pääse tuota pakoon.

Työlait jaksoivat kiihottaa kansan mielipiteitä vielä EM-kisojen alla niin että minultakin tultiin ihan huoneesta asti kysymään mielipiteitä. Vaikka tuota on tullut seurailtua tässä vuoden mittaa, jätin oman vaikuttamiseni väliin. Jos asia todennäköisesti ei tule minua koskettamaan, on parempi jättää sohuminen niille joiden elämään tuo tulee vaikuttamaan.

Kesä ilmeisesti tekee myös miehistä avoimempia, sillä loppuvaiheessa näytti hieman siltä että miehet (niin nuoret kuin vanhatkin) näyttäisivät myös normaalin oloisesti tervehtivän toisiaan poskisuudelmilla. Se että naiset tekevät noin keskenään tai että tuota käytettään miehen ja naisen välillä on ihan normaali jokapäiväinen juttu, mutta aikaisemmin ei tuota ole juuri tullut vastaan maskuliinisissa kohtaamisissa. Itse tietysti kättelin edelleen suurinta osaa jätkistä, mutta taisin minäkin liberalisoitua tuon suhteen joissain tilanteissa. Älkää siis pojat yllättykö tästä kun Ranskaan tulette.

Ranskassa opiskelut eivät selvästi menneet hukkaan, sillä yhdellä kurssilla paikkasin aukon kanditutkinnostani, ja tässä yhtenä päivänä päivänä tutkintopaperit odottivat nätisti tuossa kämpillä Lappeenrannassa. Loput kurssi Ranskasta menevät täyttämään dippavaiheen valinnaisia, mikä toivottavasti keventää tämän lopun opiskelutaakkaa. Josko silloin saisi sitten kunnolla keskityttyä tärkeiden asioiden kunnolla oppimiseen sitten.

Tässäpä oli viimeinen Le Blogin normaali artikkeli. Kirjoitan jossain välissä vielä yhden artikkelin, jossa mietiskelen vuoden aikana oppimaani ja kokemaani, sekä teen koosteet asumiseen, opiskeluun ja yleiseen elämiseen liityvistä asioista, jottei niitä joudu noiden pitkien artikkelien seasta alkaa etsimään.

Au revoir mes ami(e)s!