Nyt ollaan jo kesäkuun puolella. Suurin osa erasmuskavereista on lähtenyt jo kotia, ja facebookin perusteella myös muut LUT:in ulkomaiden tutkimusmatkailijat ovat aloittaneet Suomeen palaamisen. LeTeekkari jaksaa vielä. Vähiin käyvät päivät täällä kuitenkin, kuten näätte alla olevasta kuvaajasta.

Summary: 24 heures de Stanislas is HUUUUGE! With quiting the PRD, the studies are over for me in ENSIC. Got quite good results after all (some better than they should be). Boardgaming and cursing with ESNers. Last club bière with person/character of the year awards. Most of erasmus friends have left, luckily some remain and there are plenty of others. Couchsurfing in Nancy after long break. More militant cycklism. Following the Nancy gaypride. Culture from German theatre and revisiting Musée des  Beaux Arts. Normal weather-based rant. Current plot twists of loi de travail.

Koska koulusta ei ole sen kummempia kuvia, alan mättämään noita Stan 24h:sta tuonne sekaan.

Kuten viime kerralla luitte, loppui tuo varsinainen lukukausi toisen vuoden opiskelijoiden osalta tuohon teollisuusprojektin esittelyyn. Seuraavalla viikolla olisi perjantaina pitänyt olla vielä uusintatentit lukukauden kursseista. Itse odotin että kutsu olisi käyny molempiin tentteihin sen jälkeen kun olin tehnyt molemmat vähän vasemmalla kädellä. En saanut noista kuitenkaan mitään infoa missään vaiheessa, ja koska opiskelumotivaatio oli oletetun minimiopintopistemäärvaatimuksen täyttämisen jälkeen matala, kohautin olkapäitäni ja annoin asian olla.

Seuraavalla viikolla olisi ollut tarjoitus jatkaa tuota tutkimusprojektia. Tulin kuitenkin jo sitä edeltävällä viikolla siihen lopputulokseen ettei minulla ole oikein edellytyksiä tuon jatkamiseen, kun kesäkuun aikana tulisi hoitaa useampaa muuta hommaa samalla, kuten lähdön valmistelemista siirtämällä kaikki paperilla oleva tieto koneelle tai kesän CISV–leirin valmistelemista. Niinpä päätin että on paljon parempi ilmoittaa tuolle ohjaajalle että keskeytän projektin kuin että jatkan sitä miten sattuu kuten tammikuussa. Koska en tiennyt miten tuo maikka tuohon ilmoitukseen tulisi reagoimaan, kesti jonkin aikaa ennen kuin sain tuon viestin kirjoittamisen aikaiseksi, mutta lopulta otin itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin asiasta miehekkäästi sähköpostilla.

Ohjaajani ei tuosta onneksi mieltään pahoittanut, harmitteli tietysti sinänsä päätöstäni, mutta ymmärsi myös noita lähtökohtiani. Tuon kuuleminen ja tuon projektin mielestä saaminen oli huomattava helpotus. Ei sillä että tuo itse projekti olisi ollut mitenkään ikävä, mutta eipä tarvitse nyt käyttää kuukautta sellaiseen mihin ei ole palavaa intohimoa, kaikkea tarvittavaa ymmärrystä tai pakkoa motivoimassa. Jotta saisin homman hoidettua hieman suoraselkäisemmin, kävin myös vielä tuolla toimistolla nopeasti puhumassa ohjaajani kanssa asiasta ja viemässä levyn suomalaista suklaata kiitokseksi (ja anteeksipyynnöksi). Ohjaajani ilahtui suklaasta niin että esitteli sitä tuuletellen muillekin toimiston työntekijöille. Hyvä ettei jäänyt ikävää muistoa mitenkään puolin.

Kun tuon PRD:n keskeyttämisen kautta sain opiskeluni tässä koulussa päätökseen, aloin kyselemään kv-sihteereiltä noita suoritusotteitani ja muuta paperityötä, varsinkin kun erasmus-järjestelmän kautta käskettiin pikaisesti täyttämään arvio siitä miten vuosi on mennyt. Tuossa oli alkuun pari yllättävää juttua. Syy miksi edellisellä viikolla ei ollut syytä mennä kertaamaan, oli että molemmista biotekniikan kurssikokonaisuuksista olin saanut keskiarvoksi 10 tai yli. Ilmeisesti opettajat olivat päättäneet etteivät jaksa enää katsoa kikkailuani enempää, tant mieux sinänsä vaikka ei tuo suoraan osaamistani kuvannut.

Negatiivisena alkuyllärinä kumpaakaan suorittamaani ranskan-kurssia tahi niiden opintopisteitä ei ei löytynyt tuolta otteesta. Kevään kurssin tulos löytyi paperille kun sihteerit kävivät asiaa selvittämässä. Syksyn kurssin pisteet olivat sulautettuna yhteen englannin noppiin, vaikka syksyllä minulle oltiin noista luvattu molemmista erikseen nuo opintopisteet ja tämä oli myös tuolle kielten päämaikalle kelvannut, vaikka hän alkuun olikin pistänyt hanttiin. En tästä hommasta jaksanut kuitenkaan alkaa enempää kinaamaan, koska näillä tuloksilla kasassa oli 45 noppaa tästä vuodesta, eli laiskan miehen vähimmäismäärä(, millä ei tarvitse tehdä mitään selvityksiä kellekään), joten kaikki sen päälle tuleva olisi toisaalta lähes yhdentekevää. Niinpä tyydyin tähän tulokseen, joka oli kuitenkin parempi mitä olin odottanut. Onneksi myös kv-sihteereille oli vielä yksi levy suklaata tallessa kiitokseksi, hekin olivat kyseisestä lahjasta ilahtuneita. Nyt kun suoriteote on mennyt LUT:in kv-palveluihin (sielläkin oltiin innoissaan ja taputettiin selkään sähköpostin välityksellä), voin molempien koulujen kv-vastaavien kehotuksesta siirtyä reilusti kesämieheksi. Onneksi sain kuitenkin sovittua niin että palautan lutikan vasta viimeisellä viikolla, joten pystyn käymään vielä koululla kirjastossa lehtiä lukemassa tai tietokoneluokassa näpyttelemässä tarpeen mukaan.

Niinpä aktiiviset seikkailuni jatkuvat nyt siitä pisteestä mihin ne sain ylös viime raporttiin. Siinä kohtaa oli nimittäin synkkä ja myrskyinen torstai-yö. ESN oli järjestänyt Random Games tapahtuman, jossa vaihtarit valitsivat kenen esnläisen luokse menisivät pelaamaan mitä peliä. Tuo kiinanainen kaverini vaati tulemaan jälleen hänen kämpilleen pelailemaan, mutta päätin tällä kertaa vaihtaa hieman porukkaa uusiin ihmisiin tutustumiseksi, niinpä meninkin yhden ranskalaisen pojan luokse (näppärät näköalata keskustassa) pelaamaan jotain ihmissusi-teemaista peliä.

Peli osoittautui itseasiksi samaksi peliksi mitä on tullut yleensä pelattua ihmisten kanssa ilman kortteja, englanniksi tuota kutsutaan yleensä nimellä werewolf ja Suomessa tuo on taas mafioso (kyläläiset yrittävät selvittää keskuudestaan ihmissudet/mafian kätyrit ennen kuin nämä murhaavat kaikki kyläläiset). Valitettavasti tuon homman organisointi ei ollut oikein onnistunut ja meitä oli liian vähän tuota kyseistä peliä varten jotta se olisi toiminut tasapainoisesti. Niinpä aika iso osa ajasta myös vaan maistettiin olutta ja jauhettiin niitä näitä. Jossain kohtaa esnläiset alkoivat avautumaan siitä ketkä vaihtarit heitä kyrsivät eniten. Vaikka itse en juuri ihmisistä pahaa puhumisesta pidä, niin pitää muistaa että ESN-aktiivitkin ovat ihmisiä, joten jos heille perseilee niin varmasti siitä myös vittuuntuvat. Lisäksi sain tuolta yhdeltä ESN-tytöltä palautetta siitä etten ollut ottanut hänen apuaan käyttöön kun aiemmin olin yrittänyt opetella kiroilemaan ranskaksi, pitää muistaa treenata hänen kanssaan vielä koska tuossa osassa kansankulttuuria on vielä harjoittelemista.

Perjantaina oli kevään viimeinen club bière. Aurinko paistoi ja meno oli normaali. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin kuitenkin myös ensicläisten vuoden eri henkilöiden äänestyksen tulostilaisuus (Grumlys-awards), jota itsekin seurailin. Osa noista oli suhteellisen normi settiä kuten mikä oli vuoden paras tapahtuma tai ketkä olivat minkäkin vuosikurssin kaunotar ja komistus, mutta mukana oli myös hämmentävämpiä kategorioita kuten insestisin Calaisin-seudun ensiciläispariskunta tai yhden opettajan mukaan nimetty palkinto röyhkeimmästä pukeutumisesta vuoden aikana.

Koska itse en valtavasti ole koulukavereiden kanssa hengaillut, en tuohon äänestykseen ollut osallistunut enkä tuloksista sinänsä osannut sanoa juuta tai jaata. Kolmannen vuoden kaunottaren palkinnosta olin henkilökohtaisesti erimieltä, ranskalaiset opiskelijat varmaan eivät osanneet äänestää oikein koska eivät juuri näytä gringoja tuntevan. Koska Medrévillessä oli sali edelleen poissa käytössä, isännöin myös tälle illalle vaihtarikemuja Boudonvillen salissa. Homma oltiin saatu järjestettyä, vaikka johtajatar-täti oli hieman epäileväinen salin antamisesta johonkin random ulkkarikemuihin, mutta koska tuo oli jälleen kirjattu oman vuokrasopimukseni vastuisiin, ei siitä tullut ongelmaa emmekä me sellaista itsekkään aiheuttaneet.

Toissa viikonloppuna oli sitten vuoden ja koko Itä-Ranskan suurin opiskelijatapahtuma, Stan 24h. Tuosta oli kuullut hehkutusta läpi vuoden, mutta suurimpana osana ajasta siitä en ymmärtänyt mistä oli kyse. ENSAIA:n opiskelijoiden joka toinen vousi järjestämässä tapahtumassa on siis tarkoituksena että eri kampusten/koulujen yms oppilaat haalivat jostain vanhan auton ja poistavat siitä suurimman osan osista jarruja ja valoja lukuunottamatta ja sen jälkeen kasaavat sen kehikon ympärille kaikenlaista aiheeseen liittyvää (tänä vuonna aiheena oli ”aikojen halki”).

Viikonloppuna eri koulujen opiskelijat sitten kisaavat toisiaan vastaan työtämällä vaunujaan (le char) ympäri Place Carrierille valmistettua kehärataa, työtö aika alkaa klo 16 lauantai-iltapäivästä ja päättyy klo 16 sunnuntaista. Oheistoimintana jokaisella joukkueella oli kisa-alueella oma telttansa, josta sai kaljaa. Koska tuo oli suljettu alue, ei tuonne omien viinojen kanssa voinut luonnollisesti mennä, vaikka alkuun olin saanut toisenlaisen kuvan. Lisäksi viikonlopun aikana tuolla esiintyi myös bändejä,

kaupungintalolla oli taide-esitys (jossa myös tapahtuman historiaa) ja koulut kisasivat keskenään myös cheerleedingissä. Tapahtuma on sen verran iso ja järjestetty jo 50 vuoden ajan, että sitä tulee seuraamaan radan ulkopuolelle myös iso joukko tavallista kansaa, osa vanhoista gubbeista ja rouvista on varmaan itsekin aikananaan tuolla työntäneet ja polkeneet. Tuo tosiaan järjestetään vain parillisina vuosina, parittomina sen kuulemma korvaa saialaisten suuret panimokilpailut, joten ei sinänsä hätää.

Koska oli hieman hämmentynyt tuosta tapahtumasta vielä suuren osaa kevättä, meni tuonne ENSIC:in joukkueessa osallistuminen ohi. Onneksi ESN kautta pääsi myös mukaan, ja vielä hieman edullisemmin. ESN ei näköjään osallistunut yksittäisenä tiiminä, vaan kuuluimme laajempaan ragtag-underdog-joukkueeseen kauppiksen ja taikin opiskelijoiden kanssa. Niinpä meillä oli porukassa kahden eri värin t-paitoja. Tapahtuma alkoi lauantaina klo 14 Place Carnotilta, josta kärryjä lähdettiin työntämään kiertoreittiä ympäri keskustaa. Alkuun olin tietysti hieman pihalla joukkueestamme, mutta homma selvisi onneksi nopeasti perillä. Joukkueemme auton teema oli haettu ”Kelkkajengi” (”Cool Runnings”) elokuvasta auton pelteihin taiteillun Jamaican-lippu teeman muodossa.

Tuossa kisassa oli periaatteessa kaksi sääntöä: 1. autoa ohjaavan kuskin pitää olla täysin selvinpäin ja 2. autoa työnnetään vain takaa. Lisäksi kaarteissa kuului edetä hissuksiin järjestyksessä, kun taas suorilla painettiin menemään niin paljon kuin jaloista lähti ja hitaampia edessäolijoita sai ohittaa sen mukaan miten pystyi. Lisäksi työntäjien vaihdot piti tehdä tuon varikkoalueen ohittamisen aikana, vaikka meidän joukkueessamme tuo tapahtui pääosin kauppiksen fanikatsomon kohdalla.

Lisäksi kaikillä työntämiseen osallistuvilla piti olla osallistuja t-paita (tai ainakin sen riekaleet, aika mone olivat noita leikelleet) päällä työntäessä, mutta se kenen vaunuja kävi työntämässä ei näyttänyt olevan niin justiinsa. Koska meidän joukkueessamme oli ulkkareita, jotka eivät alkuun olleet perillä kaikista säänöistä perillä (kuten myös minä), joten rastamobiilimme joutui pariksi kertaa vartin sakkotauolle tahattomien perseilydemme takia, joskin noista tunnuimme istuvan vain noin 5 min. Kävin myös kilpailun aikana muutamaan otteeseen työntämässä ENSIC-mobiilia, joskin oman koulun joukkue oli täynnä kaapin kokoisia korstoja, joten oma panokseni ei sinänsä ollut pakollinen.

Koska tuolla oli hitosti opiskelijoita ja paljon muuta tekemistä, ei tuolla tullut pelkästään lykittyä tuota autoa. Vaikka en valtavan sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut tuossa tapahtumassa ollutkaan, niin sain kuitenkin esimerkiksi selville mitä nuo hämärät hatut olivat, mitä joillain opiskelijoilla täällä näkee päässä ja tuossa tapahtumassa oli useammalla. Selvisi että ne ovat paikallisia opiskelilakkeja, jotka toimivat vähän sekä lakkeina että myös haalareina, sillä ne oli usein myös mätetty täyteen pinssejä ja muuta sälää.

Tuo ei kuitenkaan näyttänyt kokonaan universaalilta kulttuurilta, vaan noita taisi olla eniten lääkisläisillä kun taas tekniikan opiskelijoilla noita ei tainnut olla juuri kellään. Totesin myös suomalaisen kulttuuri-imperialismin vaikutksen, kun Suomessa vaihdossa olleet seikkailivat tuolla haalareissaan ja osaan tekniikan kouluista oli myös alkanut tuo haalariperinne juurtua. Ainakin tekniikan koulujen joukkueissa näkyi myös myös paljon alumneja, mikä kuvaa hyvin tapahtuman perinteikkyyttä. Tajusin tuolla myös miten täällä kutsutaan noita eri kouluja, joiden nimilyhenteet eivät oikein ole inhimillisesti äännettävissä ([ENS]GSI, [EN]SAIA, [EEI]GM jne.).

Itse en tuolla heilunut läpi yötä, sillä selostajalta sain sellaisen kuvan että työntämiseen tulee jossain kohtaa tauko pikkutunneiksi, ja muutenkin tuntui että paremman kuvan kokotapahtumasta saa kun käy vähän ottamassa unta palloon ja on sitten taas aamusta taas täysissä voimissaan. Luuloni osoittautuivat kuitenkin harhaisiksi kun sunnutaiaamusta palasin alueelle ja vastaan alkoi tulla ryytyneen näköisiä ensiciläisiä. Oma kouluni oli kuulemma työntänyt mobiiliaan läpi yön korjaustaukoja lukuunottamatta, tuosta voi olla ylpeä vaikka se ei oma saavutus olekaan. Allez ENSIC. Muutama muukin tekniikan koulu jaksoi painaa kellon ympäri.

Sunnuntai-iltapäivästä homma huipentui sitten kaikkien osalistujien kunniakierroksene radan ympäri, jonka jälkeen jaettiin palkinnot eri osa-alueilla. ESN voitti parhaalla kaljakoneella, joukkueemme parhaalla teeman ulkopuolisella autolla ja ENSIC vei palkinnot kauneimmista kärryistä ja koko kilpailun kakkossijan. Näin ollen voin todeta itse olevani koko tapahtuman selkeä yksittäinen voittaja neljällä palkinto-osallisuudella (joo joo). Kun GSI:lle annettiin lopussa palkinto jostain hyvästä hengestä,

luulin että kaikki muut buuasivat heille ihan vaan sen takia että ovat tutan opiskelijoita. Vasta myöhemmin yliopiston uutiskirjeestä tajusin että perhanat olivat voittaneet koko kilpailun ykköspalkinnon, joka ilmeisesti oli viides putkeen. Tuo kyseisessä koulussa opiskeleva kaverini olikin jo aiemmin hehkuttanut että heidän koulunsa osaa kieroilla ja lahjoa niin aivan omalla tasollaa (oli heillä kyllä hyvä meininkikin koko viikonlopun), minkä takia he voittavat ja muut vihaavat heitä. Tälläistä. Tapahtuman loppuun porukkaa näytti kerääntyvän Stanislaksen suihkulähteisiin juhlimaan.

Joka tapauksessa, jos olet keväällä Nancyssä vaihdossa niin kannattaa oma aika järjestää lähteminen niin että pääsee vielä ainakin tuohon Stan 24h (tai parittomina vuosina korvaavaan tapahtumaan) osallistumaan tuolla toukokuun vikalla viikonlopulla. Tapahtuma on huikea eikä vastaavaa ainakaan vielä toistaiseksi löydy Suomesta. Joskin, jos laitetaan yhteen läjään lappeen KruSinKi, Tampereen Härweli-kisa ja pari saunayön-tyylistä wappufestaria, niin saa jonkinlaisen karkean aproksimaation.

Stan 24h jälkeen meni pari päivää ennen kuin sai päivärytmin taas kunnolla kohdilleen. Samoihin aikoihin Nancy alkoi entistä enemmän tyhjentyä muista vaihtareista. Tuona maanantaina autoimme ensin Boudonvillessä asunutta espanjalaistyttöä siirtämään kamansa (sitä oli hitosti) aulasta autolle, jonka jälkeen istuimme toisen espanjalaisen kämpillä joutilaina odottamassa sitä että saman talon italialaisen pojan piti lähteä. Koska ei siinä ihmeempää niin joimme siinä tietysti ylijäämäviinejä pois samalla kun keskustelimme syvällisiä. Täällä etelässä tuo lorvailukin on helpommin tyylikästä.

Nyt kun ESN:än ja ENSIC:in tapahtumien puolella alkaa olla hiljaisempaa, niin oli pitkästä aikaa sopivasti aikaa käydä tuolla couchsurfingin keskiviikkohengailuissa. Paikkana oli tällä kertaa La Plantation niminen rommibaari, mukava paikka siinä juna-aseman läheisyydessä. Onneksi tuolla aukesi tuo takaosa aika nopeasti, sillä meitä oli heti alkuun jo tungokseksi tuossa aulan puolella. Tuolla takaosassa oli mukavasti erilaisia nojatuoleja ja muita lojumista varten. Tuolla oli myös erilaista livemusiikkia esiintymässä, mikä oli ihan kiva lisä,

joskin tarkoitti sitä että etteivät ranskalaisparat aina saaneet minun puheestani selvää muun melun ohella. Lähdin tuolta lopuksi vielä muutaman ranskalaisen kanssa kiertämään muita kapakoita tuon loputtua. Ensimmäiseksi kävimme Nöf-säänt-käänsillä (Kaffe 915). Alkuun tuolla ei näyttänyt meidän lisäksemme olevan ketään mutta kyllä sinnekin näköjään muitakin ihmisiä löysi paikalle. Viiteen pekkaan jaettuna tuolla shottimetri vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta kuin bissen juominen, vaikka antiklimaattisesti siihen ei ole mahdollista saada maustamatonta vodkaa.

Musiikki ei kuitenkaan ranskalaisille sopinut, joten vaihdoimme paikkaa tuohon Stanislaksen kulmalla olevaan La Place nimiseen yökerhoon. Naapurinsa Les Cavesin tavoin tuo vaikutti ihan ok paikalta, jossa pystyi myös musiikin seasta kuulemaan mitä muutkin sanoivat. Ilmeisesti juomiseen aika kallis paikka, mutta ei tietysti hirveä ylläri tuolla sijainnilla. Katsotaan jos ensi viikonloppuna saisi käytyä vielä ainakin pikaiseen noissa muissa yökerhoissa (mitä nyt ainakin itse tiedän), niin olisi tämän blogin arvioinnit kattavampia myös tulevia yökerhoilijoita varten. Anyway, tuossa aukiolla olevat eivät ainakaan ole huonoimmasta päästä.

Torstailta voi hauskana anekdoottina kertoa tuosta jäähyväiskeissistä tuolle yhdelle slovakialaiselle tytölle. Näimme hänen ja espanjalaisen naapurini kanssa tuolla L’Ambassyssä iltapäivästä ennen kuin hän oli lähdössä viimeisille seikkailuilleen. Kello oli klo 15, joten muut päättivät tilata kahvit, mutta itse otin kokeilumielessä paikallisen oluen, oltiinhan sentään kapakassa. Aikaisesta oluesta sain kavereiltani palautetta. Sen sijaan meitä palvelleella tarjoilijalla meni sen verran lujaa että hän alkoi kehua minun valintaani ja moralisoi muita kahvin lipityksestä. Siinä kun keskenämme jauhoimme omiamme saimme myös ihmetellä kyseisen tarjoilijan ja myös muiden asiakkaiden kikkailua tuolla L’Ambassyssä,

ilmeisesti jo iltapäivällä voi olla meininkiä. Koska tuo slovakialainenkin tyttö oli myös ollut koko vuoden täällä Nancyssä, pääsin hänen kauttaan muutamiin whatsappin ja FB:n sisäpiiriryhmiin mihin muut eivät ainakaan toistaiseksi olleet minua jaksaneet lisäillä. Normaalisti en juuri erilaisista klikeista tai klaaneista perusta, mutta nyt vaihdon jälkeen tuollaiset tiiviimmät ryhmät helpottavat yhteydenpitoa useampaan kaveriin kerralla. Farssi sai viimeisen näytöksen kun meidän piti lähteä eteenpäin. Itse olin onneksi varautunut maksamaan näppärästi setelillä, mutta kahvinjuojat päättivät kaivaa viimeisetkin senttinsä taskuistaa ja maksaa niillä, mikä taas sai villin tarjoilijamma silmät pyörimään päässä vieläkin lujempaa. Ottakaa siis suosiolla olutta jo iltapäivästä.

Torstai-illalle yksi tuttu ranskalaistyttö oli kutsunut katsomaan heidän saksankielistä näytelmäänsä tuohon humanisti kampukselle, ja koska meillä ei tuon espanjalaisen naapurin kanssa ollut parempaa tekemistä, niin lähdimme katsomaan sitä. Itse esitys koostui useista erillisistä toisiinsa liittymättömistä näytelmistä. Ranskalaiset vetivät sen hyvällä saksalla, itse en juurikaan minkäänlaista ranskalaista aksentia repliikeistä erottanut, toisaalta Ich sprechen nicht Deutch.

Esiintyjien repliikit oli heijastettuna lavan yläpuolelle ranskaksi, mutta itse en pystynyt keskittymään kolmeen asiaan (seuraamiseen, kuunteluun ja ranskan lukemiseen), joten eri kohtauksista jäi usein yksityiskohdan ymmärtämättä vaikka juonessa pysyin mukana. Heh, ainakin kohtaukseen jossa mies ei kunnolla ymmärtänyt mitä nainen halusi pystyin samaistumaan vaikka en kaikkea tajunnutkaan.  Pakko myös todeta että saksa on näyttelyn kielenä aika pätevä, sillä siinä on eri repliikkien aina paljon helpompi tuoda terävästi esiin eri mielialan muutokset kuin ranskalla tai englannilla.

Lauantaina kun oltiin päästy kesäkuun puolelle, järjestettiin täällä Nancyssä jälleen tuo Nancyclette, tällä kertaa hippiteemalla. Valitettavasti sateenuhka oli saanut suurimman osan muista pyöräilevistä puunhalaajista jäämään kämpille, ja toiset vaihtamaan kiukukseen kunnon sade ja myrsky varusteisiin. Lähdimme jälleen liikkeelle tuolta Place d’Alliancelta, mutta reitti keskustassa oli tällä kertaa hieman erilainen. Yhteen parkkitunneliin ajaessa huomasin että pyöräni etupyörä heilui aika villisti, onneksi en lentänyt siinä rytäkässä kyydistä kun yritin samalla napsia kuvia.

Päätin että oli pakko keskeyttää tuossa kohtaa, onneksi kesäkuukausina Dynamo on auki myös lauantai-iltapäivisin, joten pääsin korjaamaan vian heti pois. Onnekaasti löysin myös letkan heti korjaamolta päästyäni, joten pääsin jatkamaan tuon seikkailun loppuun. Tällä kertaa liikkumisemme ei ollut yhtä hyvin organisoitua kun viime kerralla, mikä aiheutti enemmän hämmennystä ja ärtymystä samoilla teillä liikkuville autoilijoille. Osalta autoilijoilta meinasi näköjään oikeasti kärsivällisyys loppua ja nämä yrittivät pikkuteillä kikkailla ohitsemme, mikä taas sai militantimmat pyöräilijämme lähtemään puskemaan autoja vastaan. Saatiinpahan kunnon luokkataistelua tällä kertaa. Alkuun en meinannut jäädä kierroksen päätösdrinkille, mutta muutin mieleni kun huomasin että tarjolla oli tällä kertaa jotain uutta belgialaista vehnäolutta, jota ei tullut aiemmin kokeiltua.

Lauantaina militantit pyöräilijät eivät olleet ainoa ryhmä joka valtasi Nancyn katuja, sillä liikkeellä oli myös Nancyn gaypride. Näimme tuon ohimennen pyöräilyreissullamme, mutta toista letkaa ei pystynyt jäämään seuraamaan kovin pitkäksi aikaa. Kun saimme pyöräilyt finaaliin, päätin kuitenkin lähteä kyseistä kulkuetta ihmettelemään vielä enemmän, esimmäinen kerta kun itselle tuon tyylinen tapahtuma tulee vastaan. Tuon seurailu oli sinänsä ihan mielenkiintoinen uusi juttu, sillä Lappeenranta on sen verran pieni kaupunki etten tuolla ole moiseen törmännyt.

Vaikka en itse muihin miehiin mitään seksuaalista mielenkiintoa tunne, niin olen kuitenkin seksuaalivähemmistöjen tasavertaisten oikeuksien kannalla, koska ne eivät ole keneltäkään muulta pois. Muutkin seurailijat vaikuttivat olevan samoilla kannoilla, vaikka kuulin ohimennen joltain ohikulkijalta myös jonkin hintti-kommentin. On marssijoilla näköjään vielä jonkin verran työsarkaa jäljellä.

Tuolle kulkueelle oli myös verrattaen vahvan näköinen poliisisaattue järjestettynä. Joka tapauksessa, itse marssijoilla näytti olevan ihan hyvä meininki ja fiilis ja ääntäkin lähti. Kokonaisuudessaan tuo näytti kuitenkin tanssijista riippumatta aika säädylliseltä toiminnalta, paikallisten mukaan vastaavassa tapahtumassa Pariisissa saavat aikuisetkin peitellä silmiään, heh. Lauantain näytti olevan muutenkin yleinen rakkaudenpäivä, sillä kaupungilla seikkaillessa näki useamman eri miehestä ja naisesta koostuvan hääparin. Toisaalta kesäviikonloppu taitaa riittää tuolle normaaliksi selitykseksi.

Sunnuntaina olisi pitänyt mennä kokeilemaan paikallisten pelaamaa bofferi-bloodwlia (tai jokin vastaava hämärä peli), mutta sateiden pelossa tuo oli peruttu lauantaina. Koska päivästä tuli kuitenkin kaunis, päätin tehdä muutakin kun kaivaa nenää kämpillä, joten lähdin pienen mutkan kautta käymään katsomaan tuon Musée des Beaux Artsin läpi, nyt kun ei ollut kiire, ei ollut olutta päässä ja kuun ensimmäisen sunnuntain takia museoon oli vapaa pääsy. Kiertotien kautta polkiessa tuli vastaan yksi kolumbialainen kaveri, joka harmitteli miten olen yksin liikenteessä. Eipä tuo minua haitannut, sillä hänen jälkeensä museolla tuli vastaan yksi tuttu espanjola ja kämpille lähtiessä sattui matkan varrella olemaan ESN-tuttu serkkuineen terassilla. Joten kyllä täällä noita kavereita näköjään edelleen on vaikkei niitä edes yrittäsii etsiä.

Museossa sai hyvin 1,5h menemään, kun tällä kertaa ei juossut kaikkia neljää kerrosta läpi. Suurin osa esillä olevista teoksista oli samoja pysyviä töitä mitä olin nähnyt jo nuit des étudiantsin aikana, mutta tällä kertaa niissä oli uutuusarvoa vielä kun niihin oli aikaa syventyä pidempään. Ylimmän kerroksen varhaisimmilta ajoilta esillä olevat työt olivat aika uskonnollispainoitteisia, joten pieni ateistipiruparka ei niistä juuri kiinnostunut pidemäksi aikaa. Alemmas tultaessa päästiin hieman lähemmäs nykyaikaa, jolloin myös taulujen aiheet monipuolistuivat käsittelemään antiikkia, maisemia ja muuta. Tuolla oli myös kiertävinä näyttelyinä edelleen esillä viime kerralla nähty japanilaisen taiteen nurkka, sekä parin taiteilijan laajemmat kiertävät kokoelmat. Pohjakerroksessa oli esillä ilmeisesti pysyvä kokoelma nancyläistä taidelasia sekä tietoa kaupungin kehityshistoriasta.

Tuo Musée des Beaux Arts on ihan hieno museo, jossa kannattaa jonain (ainakin ilmaisena) päivänä käydä kiertämässä, vaikkei muuten korkeakulttuurista juuri perusta. Muutenkin, toivottavasti tässä blogissa on tullut esiin se että vaikka Nancy ei mikään maailman keskeinen metropoli olekaan, niin on tämä kulttuurillisesti vaikuttavaa aluetta.

Jatketaan vielä kestoaiheista, kuten esimerkikis säästä ranttaamisesta. Tämä alkukesä täällä vastaa samaa rataa mitä se tässä on viimeisen kuukauden aikana ollut ja taitaa olla vastaavaa mitä se Etelä-Suomessa on samoihin aikoihin, eli välillä kesän aurinkoa, toisena päivänä pilvistä ja tihkua ja sitten kolmantena tulee vettä kuin esterin perseestä. Joka tapauksessa vettä täällä tulee melkein läpi vuoden, joten varmasti tämän blogin kautta on tullut selväksi että sadetta pelkäävälle ja aurinkoa kaipaavalle tämä ei ole mieltä ylentävin paikka olla vaihdossa. Sateen ansiosta on kuitenkin sateenkaaria, joten on tämä omanlaisensa world of beauty.

Stan 24h aikana meinasi pariin kertaan tihku muuttua sateeksi, ei sinänsä olisi haitannut koska paikoittain oli aika painostava ilma. Vettä ei tullut kuitenkaan ja aurinko tyytyi myös suurimman osan ajasta olemaan puolipilvien takana. Joskin silti se perhana onnistui sieltä polttamaan multa niskan ja käsivarret, vaikka yritinkin pysyä varjossa. Ihan hirveästi ei huumoria itsellä irronnut kun selkä oli edelleen marmorin valkoinen ja selkeän t-paidan kaulusrajan yli mentäessä muutuin punaniskaksi. Tässä maassa on siis syytä oikeasti muistaa käyttää aurinkorasvaa myös sateisemmilla seuduilla, jos tietää olevansa pitkään ulkona. Lisäksi piti tulla näköjään tänne asti toteamaan että me suomalaiset olemme pimeyden kansaa, sillä lisääntynyt auringon paiste on tuonut tunteen että pitää alkaa kuuntelemaan suomalaista metallia ja moshpittaamaan kaikkien vastaantulijoiden kanssa. Uutisissa on ollut että Ranskassa ja muualla Euroopassa on myös ollut tulvimisen kanssa ongelmia myös viime aikoina. Täällä tilanne on kuitenkin normaali, koska sitä vettä tulee vakiona sen verran usein että myös joissa on kapasiteettia.

Uutisissa on myös ollut noista Ranskan kovista lakoista liittyen työlakien uudistuksiin. Omassa arkielämässä tämä ei ole juuri näkynyt muuna kun lappuna residenssin aulan luukulla parina päivänä, sillä en ole juuri koulua kauemmas matkustellut. Niillä kavereilla, jotka ovat olleet palaamassa kotimaihinsa, on kuitenkin ollut vähän enemmän stressiä tuosta. Ainakin yhdellä romanialaisella tytöllä tuli tuosta hieman ylimääräisiä mutkia matkaan hänen suunnatessaan junalla Etelä-Ranskan kautta kotio. Pitää toivoa että tilanne ehtii tässä nyt lähitulevaisuudessa helpottamaan, kun joudun vielä yhden reissun täällä tekemään ja myös junaa ja lentokonettä käyttämään Suomeen päästäkseni tässä parin viikon päästä.

Täällä Ranskassa asuminen on ollut mielenkiintoista jo ihan pelkästään ihmisten paljon Suomea monipuolisemman etnisen taustan takia, mikä päällepäin näkyy kaikkina mahdollisina ihon värisävyinä. Lisäksi ihmisten uskonnollinen vakaumus on paljon laajempi. Esimerkiksi Suomessa yleensä Ramadanin alkamisen ja loppumisen saattaa nähdä ehkä uutisten kautta, mutta täällä sen havaitsee kun Facebookissa muslimikaverit siitä toisilleen muistuttavat. Vaikka en itse Islamia tai muslimimaiden kulttureja ja niiden eroja tunne kovin hyvin, on myös kiinnostavaa nähdä esimerkiksi miten osa marokkolaisista naisista pitää normaalisti huivia koko ajan ja toiset taas eivät pidä ollenkaan. Mainittakoon nyt tasapuolisuuden vuoksi että uskonnottomana pakanana en näe mitään uskontoa tarpeelliseksi enää nykyaikana, mutta koska noilla on edelleen suuri vaikutus ihmisten elämään niin niitä on mielenkiintoista seurata enkä koe tarpeelliseksi puuttua muiden asioihin elleivät he ole aiheuttamassa muille haittaa. Sen puoleen, jos tunnet pelkoa muita kulttuureita kohtaan varsinkin jos et niitä tunne, niin suosittelen lähtemään ulkomaille tutustumaan erilaisuuteen ensikädessä. Ranska on tuon suhteen pätevä maa.

Tämä minun vaihto-opiskeluitteni teatteri näytös alkaa olemaan pikku hiljaa tosiaan lopuillaa. Aika paljon on ollut ainakin farssia ja komiikkaa, jonkin verran tragediaa, heh, romantiikasta en osaa tarkkaan sanoa, pahemmalta draamalta on vältytty, mutta toimintaa ja seikkailua on ollut. Sen verran voin kuitenkin juonta spoilata tässä vaiheessa että kokonaisuudessan tarinalle tulee onnellinen loppu.

Seuraavan raportin kirjoittamisen alkaessa olen jo todennäköisesti suuntaamassa takaisin Suomea kohti. Varautukaa siis jo tuhlaajapojan paluuseen!