Avainsana-arkisto: ESN

Osa 9: ”Ça soit pas facile à comprendre”

[Suomalaisten uutissatiirien avausmantralla]

”Bonjour à tous et bienvenue à leBlog, je m’appelle Antti Kaukiainen. Viime viikonloppuna olimme tauolla, mutta voi pojat mitä kaikkea tässä kahdessa viikossa on taas tapahtunut. Tämän päivän lähetyksessä ai ole pääaihetta, mutta sitäkin enemmän kaikkea sälää.”

Summary: Club bière, Apero des Langues, paintball & folk dances. Couchsurfing. Beer. Traffic. First exams and presentations. Student radio of ”campus”. Bank card. Weather. Catharses. Last ride of teekkarilakki. Question in the bottom, prices for best quess!

Yksittäisinä aikayksikköinä viikot tuntuvat taas kuluvan nopeasti nyt kun on tullut rutinoitua tähänkin elämään täällä.

Aloitetaan lämmittelynä käymään läpi mitä kaikenlaisia tapahtumia tässä kahden viikon aikana on ollut. Tästä tulee aika pitkä wall-of-text. Artikkelin tuottaminen on myös jakautunut sekä perjantaille ja lauantaille, joten aikanäkökulmat saattavat tuntua hämmentäviltä.

6.10 oli jälleen club bière foijerilla, jonne itse jälleen ennätin. Nyt kun alkaa olemaan jo useamman ihmisen kanssa ainakin naamatuttu, niin pystyy kiihdyttämään muihin koulun opiskelijoihin tutustumista. Vielä tuo ei kuitenkaan vauhdiltaa huimaavaa oman vajaavan ranskan takia, eivätkä paikallisetkaan ihan hirveän usein tule oma-aloitteisesti oudon ulkkarin kanssa puhumaan. Teekkarilakissa kun oli vielä parasta-ennen-päivämäärää jäljellä niin pidin sitä tuolla päässä jäänmurtajana. Teemaksi tuonne oli valittu rugbyn mm, muuta teemallista en tuolla havainnut, kuin että kaikki tarjolla olleet oluet olivat vähintään kahdeksan prosenttisia, joten nopeaa kaljanjuontia ei uskaltanut tälläkään kertaa harrastaa. Tuolle illalle tuli vähän meh loppu kun bisse loppui ennen loppua, pihalla alkoi sataa ja foijerissa oli sen verran melua että omat keskustelumahdohdollisuudet tuntuivat rajatuilta. Niinpä lähdin oluissani himaan ja sainpa vähän kouluhommia vielä tehtyä.

Apero - Who am I?
Apero – Who am I?

7.10 oli ESN:nän järjestämä syksyn ensimmäinen ”Apero de Langues”. Carnotin laidalla olevan opiskelija-asuntolan (?) kerhotilaan oli järjestetty suurin osa meistä vaihtareista , vähän makeaa syötävää ja pöytiä eri kielillä keskustelulle. Minut komennettiin aluksi englannin pöytään, johon sattui klusteroitumaan myös useampi italiailainen, mistä seurasi taas all kinds of crazy. Jonkin ajan päästä lähdin pöydästä haahuilemaan muiden pöytin välille ja puhumaan ranskaksi tai englanniksi tai edellisten sekoitukseksi muille haahuilijoille. Tuolla tuli myös sopivana tapahtumana pidettyä lakkia päässä, nyt kirjoitushetkellä on lappeessa pidetty lakinlaskijaiset, joten tästä eteenpäin lakki istuu (muiden vaihtareiden suruksi) hyllyn päällä vartoen lämpimämpiä aikoja. Tuo oli ihan hauska ilta, lukuunottamatta sitä että mätin karkkia ja muuta sen verran paljon että mahassa painoi… Kemujen loputtua kävimme vielä joidenkin vaihtareiden kanssa Mac Carthyssä istumassa, itse en tuolla ollut loputtoman myöhään, koska ei ollut pankkikorttia jolla olisin ehtinyt varautua oluen ostamiseen vaadittavaan käteiseen (tämä on oma kuvioni, kyllä kapakoissa kortti kävisi).

Viime viikon perjantaina sain viimein käytyä tuon yhden Saudi-Arabiassa työskentelevän ranskalaissurffarin kanssa oluella Medieval nimisessä irlantilaisbaarissa. Se oli ihan miellyttävä kaveri, puhui sujuvaa englantia ja raskalaiseksi oli metal as fuck. Kaveri harmittelikin minulle että Ranska ja Nancy eivät musiikin ja syksyn säiden puolesta ole olleet optimaalinen valinta, mutta eipä tuo itseäni haittaa, sää ei täällä voi syksyllä olla ainakaan yhtään huonompi kuin Suomessa ja metallia pystyy kyllä kuuntelemaan vaikka hyviä livekeikkoja ei sattuisi tulemaankaan vastaan. Viikolla olisi pitänyt nähdä myös ensimmäistä kertaa yhtä toista surffaria, mutta kun ukosta kun ei tapaamispaikalle kuulunut puoleen tuntiin mitään niin hänen kanssa hengaamisensa siirtyy jonnein tulevaisuuteen. Ranskantunnilla olin myös oppinut että ensicläisille on perjantai-iltaisin varattuna pöytä Mac Carthystä. Päätin siis illalla käydä myös tuolla ja koittaa jatkaa muihin tutustumista. Alkuun en kuitenkaan yhtään koulutoveriani tuolla havainnut, mutta muutama tuttu vaihtari oli alakerrassa pelaamassa biljardia, joten jäin heidän seuraansa kolmen erän ajaksi. Kollektiivisesti oltiin aika kehnoja pelaamaan, joten matsitkin olivat aika tasaisia. Pelien jälkeen löysin myös muut keteläiset ja sain muutaman kanssa jonkin verran jauhettuakin.

No paintball w/o mythos: Ia Shub-Niggurath, Black goat of the woods (with about 10 young)
No paintball w/o mythos: Ia Shub-Niggurath, Black goat of the woods (with about 10 young)

Lauantai-iltapäivästä reservin aliluutnantti Kaukiainen jälleen kutsuttu aktiivipalvelukseen, kun tuutorini oli kutsunut minut muiden ENSIC:in tohtorikavereidensa (tuolla oli myös oman luokkani porukkaa ja muiden koulujen jatko-opiskelijoita)kanssa pelaamaan paintballia, yhteensä meitä oli joku 22. Paikka sijaitsi Toulin lounaspuolella olevassa pikkukylässä, vähän jouduttiin ajelemaan meidän autokyydillä edestakaisin ennen kuin löydettiin perille. Itse paikka oli todella hieno, vissiin joki vanha linnoitusrakennelma, ja olisi soveltunut vielä paremmin vähän isommalle porukalle. Linnoitteen pihalle oli rakennettu pieni länkkärikenttä, jossa tehtävänä oli viedä kärryä toiseen päähän, linnoituksen päällä oli iso lipunryöstökenttä ja vallihaudassa esteradalla oli takoitus potkia keskellä ollutta palloa kohti toista päätä.

Paintball ghost town for offensive - defensive scenarios
Paintball ghost town for offensive – defensive scenarios

Lisäksi alueella oli lauma vuohia, jotka kävivät syömässä osumajälkiä esteistä ja välillä jonkun onnettoman kuulia suoraan pussista. Suurin osa meistä otti puolitoista pussia kuulia (750 kpl) ja halvimman pyssy, mikä ei todellakaan ollut mikään tarkkuuskivääri vaan enemmänkin spray-and-pray, hintaa huville oli noin 53 €. Lisäksi tarjolla oli kertakäyttöhaalareita tai jänisasuja, itse kuitenkin päätin tässä kohtaa säästää ja luottaa ettei RUK:in kurssipuku pysäyttää luodit ja mahdollinen värikin lähtee irti.

A pic from others
A pic from others

Tuo kuulamäärä riitti viiteen skenaarioon, eli kylässä sekä puolustettii että vietiin kärryä, lipunryöstöön, pallonpotkintaan vallihaudassa ja lopuksi vielä ammuskeltiin kylässä vikat kudit tavoitteettomassa taistelussa. Skenaariot pelattiin aikarajalla ja reparaître lähdöstä kertakuoleman sijaan. Ekassa skenaariossa pelasin vielä ihan hyvin, mutta lipunryötössä tuli juostu niin paljon että adrenaliini voitti useampaan kertaan harkintakyvyn ja töhöily alkoi, lopuissa skenaarioissa kun ammuin vahingossa omia, vihollisia välillä alle varoetäisyydeltä tai välillä en huomannut että minuun oli osunut kypärään.

Victorious bunnies
Victorious bunnies

Tuosta sainkin kyllä multa palautetta muilta, suurimman osan kyllä ymmärsin, mutta ihan kaikki immortality-mode syytökset eivät tuntuneet perustelluilta. Joka tapauksessa tuo oli hyvä reissu, valotti myös miksi armeijassa joitain asioita opittiin, esim tetsaamista tai taisteluhuutojen käyttämistä (osa töhöilystäni johtukin siitä että ei oikein yhteistä taistelukieltä löytänyt joukkuekavereitteni kanssa). Tuon kokemuksen perusteella olen vielä enemmän vakuuttunut siitä että oman elinajanodotteen pidentämiseksi kannattaa työskennellä aktiivisesti rauhan edistämiseksi tässä maailmassa. Tuolla tuli myls unohdettua se etten ole enää mikään nuoripoika, ennen pelejä tai heti niiden jälkeenkään kun ei tullut venyteltyä niin reidet olivat kipeänä vielä seuraavaan tiistaihinkin asti. Illalla olisi ollut tarkoitus käydä juomassa olutta vielä joko surffareiden tai vaihtareiden kanssa, mutta sen verran alkoi silmät painamaan että jäin suosiolla himaan, harmillista sinänsä kieltäytyä kun kerrankin on kutsuttu.

Beaten but not broken.
Paintball aftermath; beaten but not broken.

Tällä viikolla on ollut tahtumaa myös residenssin salissa. Maanantaina olisi ollut (ilmeisesti käynnissä olevan Nancy Jazz Pulsation tapahtuman takia) joku blues kitaristi soittamassa tuolla salissa. Kävin ovella kurkkaamassa, mutta koska musiikki ei juurikaan innostanut ja paikalla oli jo riitävästi muuta yleisöä niin lähdin huoneeseeni mieluummin kuuntelemaan metallia, maistamaan olutta ja valmistautumaan seuraavan päivän polttotekniikkakokeeseen. Tiistaina Radio Campus Lorraine järjesti tutustumisillan tuolla salissa. Tarjolla kun oli taas kaikkea pikkusyötävää niin menin sinne innoissani hamstraamaan. Taas tuli maha kipeäksi, perhana, pitää alkaa muistuttaa itselleen jatkuvasti että enää ei-nuorena ei voi enää tehdä kaikkea miten huvittaa, ilman että siitä voinnillisesti kärsii myöhemmin… Tuolla sain jatkettua hieman muutamaan naapuriini tutustumista sekä juteltua myös tuolla radiossa toimijoiden kanssa, tuo studio kun on tuolla residenssin alakerrassa. Minua oltiin myös värväämässä radion ulkkariohjelmaan, kai tuolla voisi käydä jossain vaiheessa kunhan radioon on enemmänkin tutustunut. Ehkä tuon perusteella olisi sitten jotain tuliaisia norppalaisillekin.. Nyt myös viimeinkin tuo RCL kuuluu tietokoneen selaimen kautta netti lähetyksenä, sitä on tullut pidettyä välillä auki jos vaikka ranskaa oppisi sitä kautta.

French folk dances
French folk dances

Couchsurfingin kautta eiliselle joku oli laittanut kutsun tuossa illalla vieressä humanistikampuksella järjestetylle kansantassi-illalle. Päätin käydä tuolla huvikseni sekä kulttuurisesta mielenkiinnosta, että siitä harhakuvitelmasta että humanistikampuksen takia tuolla olisi varmaan paljon tyttöjä (tuo oli väärä hypoteesi, karvaisia miehiä oli enemmän). Alkuun tuolla ei haitannut kun oli tansseista pihalla, niin kuin yleensä, koska olin tuolla kuitenkin incognito. Sitten kuitenkin pari luokkakaveria sattui tulemaan paikalle, merde…

Manly French touch
Manly French touch

Huvittavaa kuitenkin oli että tuo tyttö omalta luokalta tuntui olevan vielä enemmän pihalla tanssiessaan kuin minä, näköjään sekin on mahdollista. Laitoin sähköpostiosoitteen tiedotuslistalle, mutta nähtäväksi jää tuleeko jatkossa käytyä tanhuamassa. Illalla kerkesin myös käydä uimassa, mutta koska tuolla oli sen verran tungosta altaassa ja pääosin hitaampia uimareita, niin pitkään en tuolla viihtynyt. Pitää käydä jatkossa ihan vuoron lopulla kun on väljempää.

French pasteries and boissons
French pasteries and boissons

Tänään illalla tuossa Monboisin opiskelijaraflassa järjestettiin useamman toimijan fuusiona Ici Lorraine, ESN, yliopisto ja muut pitivät standeja ja tarjolla oli Bretagnen siideriä ja paikallisia leivoksia. Paikalla oli suurin osa meistä vaihtareista, mutta tuolla oli kyllä paljon kaikkia muitakin ulkkareita. Tuolta sai myös ihan hyvää lisäinformaatiota tuohon ranskalaisen isännöintiperheen-etsintä-projektiin, kuukauden päästä kun kaupunki järjestää paikallisten perheiden ja ullkareiden tutustuttamistapahtuman. Pitää kuitenkin katsoa jos omilla verkostoilla löytäisi jo ennen sitä jonkin ranskalaisen perheen pesemään mun pyykkejä. Tapahtumassa tuli vastaan myös yksi uusi suomalainen, oma LUT-hupparini oli kuulemma paljastanut oman kansalaisuuteni. Tässä alkaa pelottaa että jos pitää liikaa Suomeen viittaavia vaatteita päällä niin kohta herääkin jo Suomesta. Tapahtuman jälkeen piti käydä vielä vaihtariporukalla Mac Carthyssä, mutte se tuntui menevän vähän reisilleen kokonaisuudessaan. Alkuun k-pisteellä ei näkynyt ketään kokoontumisajankohtana, joten kävelin itsekseni kapakalle. Lopulta osa noista muistakin löysi perille, mutta sillä aikaa kun odotin oluttani ja kävin katsomassa muiden ensicläisten pöytää olivat muut vaihtarit hävinneet johonkin. Koska paikalliset keteläiset olivat myös pakkautuneet sen verran tiiviisiti niin en parin keskustelun jälkeen jaksanut enempää jäädä tarinaa iskemään vaan lähdin itsekin. Toivottavasti tänään lauantaina kun pitäisi Ranska – NZ rugbymatsia katsoa muiden surffareiden kanssa niin olisi vähemmän kikkailua.

Scientific presentation
Scientific presentation

Koulunkäynti on edennyt normaalilla painollaan, nyt on muutamia osuuksiakin tullut jo päätökseensä. Viimeviikolla oli englannin scifi-osuuden viimeinen kerta, jossa esiteltiin me esiteltiin erilaisi korkealentoisia aiheita. Vaikka tuota englantia nyt tulee käytyä vähän vasemmalla kädellä helppojen noppien takia, olisi tuohon omaan esitykseen valmistautumiseen voinut panostaa enemmän vaikka ei se huonosti mennyt. Oma englanti ei kuitenkaan selkeästi ole täydellistä ja tuota verbaalista esiintymistä voisi vielä tosissaan kehittää. Tällä viikolla tiistaiaamuna oli ensimmäinen tentti täällä, polttotekniikkaa (combustion). Tuo kurssilla käsitelty asia nyt ei kovin monimutkaista ollut, joten hirveitä jännitteitä ei tuonne tenttiinkään ollut. Muuten meininki oli aika samanlaista kuin kotona, erona se että mukaan sai ottaa mitä tahansa kurssin kirjalista materiaalia (MAOL ja tekniikan kaavastotkin kelpasivat kun tentin aikana kysyin), luennoitsija oli itse valvomassa ja aikaa oli 1,5 h. Tuo jälkimmäinen tuotti vakio kolmeen tuntiin tottuneelle suomalaiselle eniten haasteita, tentin tehtävät eivät tuntuneet ylitsepääsemättömän vaikeilta.

No more!
No more!

Aika tuntui kuitenkin kuluvan turhan nopeasti ja toiseen laskutehtävään ei tullut annettua kunnon vastauksia ja viimeinen tentin vartti tuntui kuluvan enemmän stressaamiseen kun tehokkaaseen tekemiseen. Onneksi tuo combustion-maikka puhui myös sen verran hyvää englantia että sillä kielellä sai vastata tekstitehtäviin, mikä nopeutti omaa kirjoittamista huomattavasti. Innovaatioprojektista ollaan pidetty pari kokousta ja nyt on jonkinlainen kaavio siitä millä tuota prosessia toteutaan, ensiviikolla asiasta pitää raportoida meidän vastuuinsinöörille. Vaikka tässä projektissa en mitenkään halua släkätä, niin tuntuu että jos jotain ei ehdi hoitamaan niin sen kyllä joku muu sitten ottaa hoitaakseen eikä itse tarvitse stressata, samaa ongelmaa on kuulemma ollut Nokiassa silloin kun yrityksellä meni vahvasti. Viimeviikolla koulun yhden alumnin pitämä konferenssiluento oli mielestäni parhaita tähän saakka, CO2 puhdistus ja säilöntä oli aiheena mielenkiintoinen.

Viime perjantaina sain viimeinkin tuon ranskalaisen tilini pankkikortin käteen. Nyt pystyy nostamaan käteistä ilman lisämaksuja (0,75 €/nosto on hirveä määrä rahaa :<  ), ja suomalaisia kortteja voi pitää kämpillä lukkojen takana tallessa, joten tililliset riskit ovat myös pienemmät. Uuden kortin kunniaksi tein elintarvikeostoksia viime viikonloppuna yhteensä. Paikallisessa isossa marketissa käydessäni pöyrätuolissa oleva paikallinen pyysi minua ostamaan paikallisten liikuntarajoitteisten tukikakun, jolla hintaa oli 5 €. Vaikka tuo ei tosiaan mitään halpaa herkkua ollut niin päätin kaupassa käynnin jälkeen tukea heikompiosaisia, kyllä siihen pitäisi olla varaa jos on varaa käydä olutta juomassa kapakassa ja kun yliopisto ja valtio sinua tukee opiskeluissa rahallisesti.

With weather like this it feels like back in home.
With weather like this it feels like back in home.

Sää täällä on ollut kotoisen suomalainen nyt viimeajat, eli taivas on jatkuvasti täynnä tasaisen harmaita pilviä. Kesä ei myöskään jatku ikuisesti pohjoisessa etelässäkään, joten tällä viikolla on todettavasti aamulla ollut hyvä pitää hupparinkin päällä jotain muuta ja TEK-sormikkaita käsissä. Tässä viileydessä alkaa jo vähän saunaa kaipaamaan, varsinkin kun viikonloppualkuilloissa tuntuu olevan käyttämättömiä aikapaikkoja omassa aikataulussa.

Koska tämä kaupunki ei ole varmastikkaan monelle tututtu, keksin piirrellä siitä kartan helpottamaan sijaintien hahmottamista.

Map of Nancy (update 30.10, Monbois added)
Map of Nancy (update 30.10, Monbois added)

Viime viikolla saatiin myös lisää näytöksiä kaukiaisenantti VS. ranskalainen liikenne saagaan. Perjantaina kun lähdin ruokatauolla ottamaan hyötyä toisella CROUS ravintolalla olevasta ilmaisesta lounaasta niin jouduin polkemaan nopeasti ja samalla väistelemään pyöräkaistalla miten sattuu käveleviä jalankulkijoita. Yksi heistä oli (kansallisen) poliisin setä, joka ei paljoa katsonut pyöräkaistalle tullessaan sivuilleen ja ajoin hänen ohitseen kohtuullisen läheltä. Poliisi jäi huutelemaan perääni pitemmäksi aikaa, joten koin paremmaksi käydä kuuntelemassa mitä ukolla oli asiaa, tuo poliisilaitois kun on tuossa tavallisen koulumatkan varrella joten sama setä saattaa tulla myöhemminkin vastaan eikä vielä tiedä kuinka herkästi täällä sakotetaan jos ei tee kuten poliisi tykkää. Poliisimies sitten jotain tiuskaisi että pitää ottaa liikenteessä myös jalankulkijat huomioon, mutta perus joojoo-vastauksen jälkeen hänellekin taisi tulla selväksi että olen pelkkä pahaatarkoittamaton ulkkari, joten enempää ei tarvinnut paasata. Loppunäytös tuli lauantaiaamuna kun kaupoilta laskettelin rauhallisesti jalkakäytävää pyörällä alaspäin, koska se on oman ja yleisen turvallisuuden kannalta mielestäni paras vaihtoehto. Siihen sitten yksi samaan aikaan liikkeellä ollut vanha ukko alkoi huudella että pyöräilijät autotielle, tuo aiheuttaa vaaraa liikenteelle. Absurdin tuosta teki kuitenkin se että ukko huudellessaan oli itse kävelemässä autotien yli miten huvittaa…

Viimeaikoina olen saanut myös useamman katharsiksen. Täällä kun ei muita suomea ymmärtäviä ole yleensä ympärillä, olen tajunnut että tarvittaessa voin kiroilla omalla kielellä miten on tarvetta. Rauhallinen ja flegmaattinen käytökseni on kuitenkin rajoittanut tämän ässän käyttöä. Tajusin myös että suurin osa omasta sujuvasta englannin kielitaidostani olen kehittänyt kieltä lukemalla, joten ranskaakin varten pitäisi alkaa juuri lukemaan tekstiä ahkerammin. Lisäksi olen hieman selkiyttänyt itselleni tämän vaihdon prioriteettien kärkikolmikon järjestystä:

  1. Kansainvälisten verkostojen luominen tulevaisuutta varten
  2. Ranskan oppiminen
  3. Akateeminen (kemianteknillinen) menestys

Näin ollen jos tapahtumien ja ihmisten takia jokin kurssi saattaa hieman kärsiä niin siitä ei kannata alkaa stressaamaan, opiskelumateriaalin avulla pystyn kyllä opetettavat asiat mylhemminkin oppimaan vaikka niistä ei silloin enää noppia saisi täältä ja sitä kautta LUT:ilta, mutta ne verkostot saa rakennettua vain täällä, joten siihen pitää keskittyä nyt.

Arvoitus:

There have been lots of coursematerial given so far on the lectures and TDs and backpack starts to feel heavy from time to time. One who can guess the closest, which mass (in kilograms)of study related paper I have accumulated so far, gets a price from this exchange! Leave your answer in comments below, aswers to all other medias will be either ignored or ridiculed!

Bon chance à tous!

Osa 6: Le Welcome Week

Bonjour!

Nyt on tullut kuukausi Ranskassa täyteen.

Summary: Studies as normal. Different ESN events: Loveboat-party, rallye/orienteering in Nancy, chatting at pub terrace, French buffet, flag parade, ”concert”, wine tasting @ Loveboat, Free hugs, Metz & Soupfest. Aim extrapolation. Phone contract. Traffic. Food

Some of my mates from Process-major
Some of my mates from Process-major

Käydään koulujutut läpi nopeasti ja epäselvästi. Nyt on myös englanniksi luennoitavat kurssit alkaneet, vaikka noista aika vahvasti kuuluu etniset aksentit. Toisaalta olen täällä olon aikana saanut itsekin aika paljon palautetta, ettei oma englantinikaan ole hirveän helppoa seurata, joten ei kannata alkaa ylimieliseksi. Vaikka tuolla luennoilla pystyy ranskaksikin kohtuullisen hyvin, mutta vielä pitäisi alkaa skarppaamaan tuossa omatoimisessa opiskelussa. Myös Matlabista voisi kertailla ne peruskomennotkin. Tuolla englannin kurssillakin on tullut istuttua, tällä hetkellä vaikuttaa aika helpolta keinolta saada kolme noppaa. Tuossa ns. väittelymoduulissa ollaan toistaiseksi katsottu dokkareita kuullunymmärtämiseksi, onneksi aiheet ovat sen verran korkealentoisia, että sieltä saattaa muutaman uuden sanan ja rakenteen. Lisäksi tällä viikolla alkoi ranskankurssi meille ENSIC:in ulkkareille. Ekalla kerralla tehtiin taas tasotesti, valitettavasti kuullunymmärryksessä ei tullut keskityttyä kunnolla, joten vastaukset olivat vähän mitä sattuu. Jos meidän verrattaen pieni määrä ranskan opiskelijoita jaetaan vielä kahteen tasoryhmään, niin opettaja/oppilassuhdeluku jää todennäköisesti aika pieneksi, mikä on tietysti ranskan oppisen kannalta hyvä. Tuolla tuli myös kursseilla esiin että osa ENSIC:in professoreista on käynyt myös LUT:issa konferensseissa.

Sitten kahlamaan läpi tuota ESN:nän ”Welcome week”-tapahtumaklusteria viime viikon pertantailta tähän päivään.

11.9 olisi ollut aamupäivällä aamupala ja infosessio lakikampuksella ESN:nän toimiston vieressä. Itseltä jäi kuitenkin väliin kun piti olla kiltisti luennoilla. Illalla oltiin jälleen Loveboatissa, ”teemana” oli buddyt, mutta eipä tuo toisaalta tuolla mitenkään kovin kovasti esillä ollut.

Orienteering
Orienteering

12.9 oli kaupunkisuunnistusta Nancyn keskustaa ympäri. Meidät vaihtarit jaoteltiin noin 10 henkilön ryhmiin, joissa oli lisäksi paikallisia ESN-aktiiveja ohjaamassa, omassa ryhmässäni oli tuossa hommassa kaksi ”muy loca”-tason tyttöä (jatkossa tytöt). Teekkarilakin takia mut nimettiin meidän ryhmämme kapteeniksi (nimellinen virka, mutta ompahan taas johtaja-asema). Nimeksi kun ryhmälle valikoitui ”Sadale des fruits”, niin tytöt kävivät hakemassa kaikille oman edustus hedelmän/vihanneksen, joten itse päädyin kantamaan kokonaista vesimeloonia urheilukassissani koko reissun. Ryhmän kanssa kierrettiin eri kohteita Nancyn keskustassa paperilla olleiden ohjeiden mukaan ja vastailtiin kohteisiin liittyviin triviakysymyksiin. Lisäksi meidän ryhmää vetävien tyttöjen johdolla sekoiltiin kaikennäköistä, esimerkiksi aina kun tuli toinen joukkue vastaan niin vedettiin vaikka mitä kaikkea salaattiaiheisia lastenloruja ranskaksi keskellä kaupunkia. Noiden meidän ylimääräisten aktiviteettien takia saatiin vain noin puolet kohteista käytyä, mutta eipä tuolla väliä, itselle kun on jo tuttu kaupunki. Seikkalun lopuksi käytiin Mac Carthyssä yksillä ja syötiin meidän joukkueella meidän edustushedelmät. Ihan hyvä tapahtuma kun pääsi aloittamaan muihin kaupunkin vaihtareihin tutustumisen.

13.9 piti olla jotain yhteistä urheilemista Pepinierissä. Aamusta tuli kuitenkin sadetta, joten päivän ohjelma vaihtuikin loppujenlopuksi porukalla Irlandais-pubin terassilla jutteluksi, sinänsä ihan jees kun pääsi taas muita ulkkareita opettelemaan. Tuo tuolla samassa pöydässä istunut virolaistyttö oli ainakin huvittava kun se vitsaili pyyhkivänsä italialaismachopojilla lattiaa ja oli mulle ehdottamassa että aletaan juomaan teräviä niin eteläiset näkevät miten oikeasti juodaan. Onneksi kuitenkin jäätiin puheitten tasolle. Tuli myös opittua että muitakin ESN-aktiivisia vaihtareita asuu täällä Boudonvillessä ja että naapurin Monbois tuntuu olevan niitä täynnä.

Buffet 1
Buffet 1

14.9 ESN järjesti illalla keskustanulkopuolella olevassa kartanohostellissa ranskalaisen buffetin, jossa tarjolla oli erillaisia paikallisia pikkusuolaisia, jälkiruokia ja ilmaista viiniä. Tuosta tapahtumasta tuli mieleen vähän sitsien ja sitsien jatkojen hybridi ilman laulamista, kun istuttiin pöydissä, mutta sen erityisempää ohjelmaa ei ollut. Toisaalta jälleen pääsi ihan uusiin ihmisiin tutustumaan. Hauskahkosti tuli sitten hieman viinipäissään kotiin polkiessa Nancyn keskustassa sitten eksyttyä kun en muistanut kääntyä oikeassa kohdassa. Onnistuin oikeasti kiertämään ympyrän urbaanissa Nancyssä ilman että tunnistin missä olin, lopulta tietysti löysin kämpille asti, eeppistä.

Flag parade 1
Flag parade 1

15.9 oli illalla lippuparaati. Pariisin suurlähetystö onneksi pitää huolen kansalaisista ja lähetti minulle pieniä paperilippuja tuota varten. Lisäksi ESN-puheenjohtajalta löytyi Suomen lippu hänen omasta vaihdostaan Joensuussa. Hänelle annoin kiitoksena ne Suomesta tuodut oluet, jotka hänelle olin jokatapauksessa tuomassa. Tuota isompaa lippu kanniskeltiin sitten Lauran kanssa (toinen suomalainen vaihtari täällä), toivottavasti tuotiin positiivistä näkyvyyttä suomelle. Paria ranskalaista tuli myös luultua suomalaisiksi heidän vaihdoistaan tuomien ja kannossa olleiden Suomen lippujen takia. Täällä on ollut ihan miellyttävää huomata kuinka moni ESN-aktiivi on ollut Suomessa vaihdossa, osalla oli vielä vaihtarihaalareitaankin päällä tuossa tapahtumassa. Paraati sinänsä oli vähän antiklimaattinen kun kierrettiin semmoisia paikkoja läpi, joissa ei ollut juurikaan tavallista kansaa meitä näkemässä. Paraatin jälkeen oli sitten lippujen kanssa perus Loveboat-jatkot.

16.9 illasta oli sitten Nancyn konserttikeskuksessa l’Autre Canalissa keikkailta. Koska koulua oli vielä iltapäivälläkin ja tuo oli merkitty alkamaan jo suhteellisen aikaisiin, poljin paikalle suoraan pyörällä koululta. Hetken aikaa jouduin sateessa katon alla seisomaan, sitten seuraavana tulleiden ESN-poikien kanssa ihmeteltiin mistä ovesta nyt loppuviimeksi pitää mennä sisään, lopulta päästiin pääovesta… Varsinaisena ohjelmana tuolla meille vaihtareille oli tuon l’Autre Canalin esittely ja lopussa sitten ”Cape Noire”-nimisen naissooloartistin noin 30 min keikka. Eli suurin osa tuosta neljästä tunnista, jotka tuolla olin, oli muille vaihtareille juubailua samalla kun joi tarjolla ollutta ilmaista olutta ja söi pikkusuolaisia, hyvin käytettyä aika siis. Tuolla tuli taas nähtyä myös se yksi paikallinen couchsurffari, joka mut sillon alussa kutsui noihin viikottaisiin tapaamisiin (joita nyt ei kuitenkaan ensimmäisen jälkeen ole ollut..)

Wine tasting
Wine tasting

17.9 viinin maisteluilta Loveboatissa. Meidät vaihtarit oli jaettu kahteen kattaukseen, mikä alkuun vaikutti ihan toimivalta systeemiltä, etunimen perusteella kuuluin ensimmäiseen. Tarjolla oli illan aikana viisi lasia viiniä, kolme valkkari, rosé joka näytti värin perusteella valkoiselta ja yksi punaviini. Tarjoilutahti oli kuitenkin sen verran hidas että myös tuon toisen setin vaihtarit tulivat tuonne kun meillä oli vielä homma kesken. Itse olin vähän naiviisti kuvitellut, että tuo on jokin lyhyt tapahtuma ja kerkeäisin vielä illalla ainakin katsomaan noita seuraavan aamun tehtäviä. Kävi kuitenkin taas niin että elämä voitti exertian ja juutuin tuonne opettamaan ulkkareille miten lausutaan terveudeksi kilistellessä.

18.9 piti olla piknikki päivällä Pepinierissä, joka kuitenkin edellisen illan sateen vuoksi peruuntui. En tuota tieto kuitenkaan koululla Facebookista lukenut, joten kävin tuolla hetken aikaa venailemassa puiston portilla. Hauskana sattumuksena yksi suomalainen nainen tuli multa sitten kysymään suomeksi että olenko eksyksissä, näköjään tunnisti teekkarilakista. Kuukauteen kun ei ollut suomea itse oikeastaan käyttäny kuin kerran (ruotsiakin on puhunut useampana iltana) niin hetken aikaa meni hahmottaa että millä kielellä mulle puhuttiin ja millä sitten vastata. Tulikin ilmi että tämä nainen on tohtoriopiskelija yliopistolla ja opettaa myös ENSIC:issä, joskin peruskemiaa.

Giving free friendship
Giving free friendship

Tuo päivän varsinainen ESN-tapahtuma oli sitten iltapäivästä, mutta osallistujamäärä jäi aika alhaiseksi, oletettavasti kisaväsymyksen ja opiskelujen alkamisen viimeisilläkin kampuksilla takia. Stanislaksella kirjoitelitiin ensiksi lapuille myönteisiä tekstejä omalla kielellä ja käänneettiin ne ranskaksi, jonka jälkeen jaettiin kyseisiä lappuja kansalaisille kadulla. Lisäksi meillä oli pari ”Free Hugs” kylttiä, mutta englanniksi ollut teksti ei tainnut ihan kaikille vastaantulijoille aueta, joskin muutama ihminen tuli halaamaan. Huvittavaa (/moraalisesti epäilyttävää) oli että kun mulla oli tuollainen kyltti kädessä niin toinen niistä suunnistuksen ryhmänohjaajatytöistä alkoi markkinoimaan mua kaikille vastaantulijoille, tulkaa nyt suomalaista halaamaan.

Metz 1
Metz 1

19.9 lähdettiin aamusta kahden bussin voimin tutustumaan Metziin, maakunnan toiseen suureen kaupunkiin, jossa myös osa UL:län opetuksesta tapahtuu. Perillä alkutaivalluksen jälkeen jakaannuttiin kahteen ryhmään, joilla tutustuttiin kaupungin katedraaliin, protestanttikirkkopuistoon, jokipromenadiin ja taidemuseoon josta löytyi ilmainen vessa. Ryhmäosuuden jälkeen kävin syömässä vaihdoin ”yksinäinen susi”-modeen, jotta kerkeisin kiertää nopeammin ja nähdä enemmän kaupunkia. Metzillä ja Nancyllä on myös kuulemma kova kilpailusuhde (kuten esim Turku vs Tampere tai Kerava vs muu maailma), esimerkiksi Nancyn jalkapallojoukkueen kannattajia ei päästetä Metziin kuulemma katsomaan joukkueiden matseja, koska siitä seuraa rähinöintiä. Metz oli mielestäni visuaalisesti ja kaupunkisuunnittelullisesti viehättävämpi kaupunki kuin Nancy, osittain johtunee myös siitä että kaupunki on kuulunut Saksaan historian aikana. Itä-Ranskan maakunnilla (Lorraine ja Alsace) kun on vielä saksalaisetkin nimet nykyään (Lothringen ja Elsass) kun alueet ovat vaihtaneet omistajaa. Lopuksi sitten kokoonnuttiin juna-asemalle (huvittavaa oli että latinotkin itse ihmettelivät olevansa ajoissa) ja lähdettiin bussikyydillä takaisin Nancyyn.

Soupfest 1
Soupfest 1

Nancyyn päästyä suurin osa meistä jatkoi vielä tuonne vuosittaiseen keittojuhlaan (Fête de la Soupe, kyseessä ruokakeitto eikä mikään asiaton puistoissa juopottelu). Tapahtuma oli kaikelle kansalle avoin ja ideana oli kiertää eri ottamassa maistiaiset eri tiimien valmistamista keitoista ja äänestää sitten mielestään parasta. Tuolla oli aika hyvin porukkaa paikalla, joten jokaista maistiaista sai jonottaa aina hetken, eikä kaikkia tuotoksia päässyt maistamaan keiton rajallisen määrän takia (nyt ei tullut Jeesus apuun). ESN oli järjestänyt tuonne myös oman pisteensä, samoin kuin paikalliset couchsurffarit ja ENSICin tohtoriopiskelijat, joten kaikenlaisia tuttuja tuli vastaan.

Keiton loputtua näytti suurin osa muista vaihtareista häipyvän, illalla olisi ollut vielä meksikolaisjuhlat, tequilaa ja pinjatoja. Itse kuitenkin jäin tuonne lopussa olleen pääosin saksankielisen vaihtariryhmän sekaan. Tuolta keittojuhlasta oli takoitus käydä vielä jossain ainakin yhdellä, mutta liikkuessa tuntui fokus olevan vähän hukassa kun kierrettiin ympyröitäkin keskustassa. Lopulta päädyttiin electric mouton nimiseen kapakkaan, pieni mesta, jossa pop-kone-hybridimusiikki soi kovalla ja bissekin oli kallista. Aikani tuolla pystyin hyvin olemaan, mutta jossain kohtaa piti lähteä kämpille kun meidän pöydän välittömässä läheisyydessä ollut kaiutin alkoi käymään korville ja äänelle. Kotimatkalla spottasin vielä naapurin kellarissa jotkut ihme reivit missä soi RATM:in ”Killing in the Name” ja keski-ikäisiltä ja alaikäisiltä vaikuttaneet ihmiset tanssivat villisti ja vanhat ukot seisoivat ihmiessään. Lähdin kuitenkin ovelta vakoilemasta kun seuraavaksi kappaleeksi vaihtui taas joku perus populaarimusiikki.

Tänään olisi ollut vielä viikon viimeisenä ESN-ohjelmana museokierros iltapäivästä, mutta omalla kohdalla ei enää muiden tapahtumien jälkeen ollut kovaa kiinnostusta ja jäin kämpille tätä blogia teille kirjoittamaan.

ESNers assembe!
ESNers assembe!

Summailuna tuosta WW:stä voisi sanoa että osallistuminen oli kannattavaa ja taphtumat pääosin menestyksiä. Hintaa kun tuolla oli kokonaisuudessan 25 € (ESN-kortin lisäksi), mikä kustansi kaiken juomisen, syömisen ja tuon Metz reissun. Lisäksi nyt tuntee jo kohtalaisen hyvin kuka on kuka vaihtareista ja osasta ESN-aktiiveistakin.Suosittelen tuohon Welcome Week:iin osallistumista kaikille, jotka ovat täällä syyslukukaudella opiskelemassa. Teekkarilakin pitäminen osassa tapahtumista oli myös hyvä veto, siitä sai osalle ihmisistä hyvän jäänmurtamiskeinon.

Täällä (ainakin tapahtumien osallistujien perusteella) kolme suurta vaihtarikansalaisuutta ovat saksalaiset, espanjalaiset ja italialaiset, noita on aina hitosti joka puolella. Vaikka toi on luonnollista että helposti jäädään ryhmiin, joissa voidaan puhua omaa äidinkieltä, niin kyllä täällä aika helposti kaikki tuntuu kaikkien kanssa toimivan. Myös puolalaisiakin tuntuu olevan kohtuullisen paljon, muista Euroopan maista on sitten muutamia opiskelijoita. ESN ei tietysti pääosin eurooppalaisiin rajoittuvana anna oikeasti tarkkaa kuvaa paljon täällä loppujen lopuksi minkäkin kansalaisuuden edustajia on kaupungissa.

Torstaina tuli tosiaan kuukausi täyteen täällä ja saavutuksista voisi hieman ekstrapoloida tavoitteita. Ranskan puhumiseen on tullut kohtalainen sujuvuus, mutta siinä että saa esim kaikki oikeat verbin taivutukset puhuessaan on vielä tehtävää. Nyt tuntee myös pääosin etnisesti jotain muita kun ranskalaisia (, mikä nyt ei yliopistomaailmassa yllätä), joten seuraavaksi pitää panostaa ihan ranskiksiin tutustumiseen.

Sää täällä on ollut nyt viime aikoina aika sateinen, eikä lämpötila ole ollut näköjään hirven paljon korkeampi kuin mitä se siellä Suomessa näyttäisi olevan. Välillä kuitenkin tulee vielä sen verran aurinkoa ja lämpöasteita että hupparipäällä on liian kuuma. Sateella olen myös huomannut että mun pyörässä on jotakuinkin seuraavaa Matlab-koodia:

pyöränjarrut = 0.6*toivottu tehokkuus

if sade then

pyöränjarrut = 0.1*toivottu tehokkuus

end

Eli sateella tuosta PW:stä tuntuu lähtevän se loppukin jarrutuskapasiteetti. Sen kyllä onneksi havainnoin ennen kuin mitään isompaa onnettomuutta kävi mutta piti nyt kerran kuitenkin päin roskista ajaa…

Tänään kaupoille polkiessa tuli taas huomoitua useampi paikallisen liikenne kulttuurin (ärsyttävä) erikoisuus. Risteyksessä, jossa on valot, myös osa autoilijoista haluaisi kääntyä ensimmäisenä samalle tielle jota itse olet juuri pyörällä suojatiellä ylittämässä. Lisäksi autoja jätetään kevyen liikenteen väylille niin, ettei se ainakaan niillä pyöräilyä helpota. Huvittavina aspekteina tänään näin yhden ukon vetävän hitaalla pyörätuolimobiililla isohkolla tiellä kylmästi autojen seassa sekä pienemmällä kadulla autolijoita pitämässä keskenään jotain ihme torikokousta. Kokonaisuudessan tästä meiningistä tulee ajoittain mieleen se tunareihin liittyvä Kekkonen-meme.

Tänään sain myös viimein pelittämään tuon normaalin puhelinliittymäni. Jälleen kävi tuo klassinen ”ei ohjeita tarvitse lukea kunnolla” ilmiö. SIM-kortti tuli postissa jo perjantaina, ja laitoin sen suoraan puhelimeen, mutta piruparka valitti jatkuvasti ettei sitä voida rekisteröidä. Koska Suomessa tuo toimii yleensä heti puhelimeen laittamisen jälkeen jäin odottamaan josko asia korjaantuisi ajanmyötä. Eilen kuitenkin buddyni kanssa juteltua tuli ilmi että tuo SIM-lortti täytyy erikseen rekisteröidä palveluntarjoajan verkkosivuilla, täällä kuulemma yleinen käytäntö ja tuosta tietysti oli ohjeet tuon SIM-kortin mukana. Tänne tullessa kannattaa ottaa puhelimeen suoraan kiinteä liittymä ilman sitoumuksia (sans engangement), sillä nuo ovat huomattavasti parempia kuin perpaidit täällä. Vertailun vuoksi tälle vanhalle puhelimelleni, Orangen prepaid joka minulla aluksi oli maksoi alkuun 10 €, ja siinä ladattu arvo oli voimassa vain kuukauden ja lisäarvon lataaminen on kallista ja myös voimassa vain rajallisen ajan. Free:n liittymä joka mulla nyt on, maksaa 2 € kuussa (+alussa kymppi SIM-kortista) ja se sisältää rajattomat tekstiviestit ja puheaikaa 2h/kk, joten omaan käyttöön optimaalinen. Eli ennen tänne (Ranskaan) saapumista kannattaa ottaa selvää noista liittymistä tarvittaessa laittaa tilaus menemään jo ennen saapumista.

Jotkut suomalaiset hyvät ystäväni ovat innoissaan kyselleet patongista. Kyllähän sitä täällä tulee syötyä kun se yleensä on sitä edullisinta leipää. Lisäksi täällä kun on nyt ollut vähän pitempään niin on alkanut löytää myös muutakin ruokaa halvemmalla. Esimerkiksi tuolta supermarketista mäen päältä löytyi jauhelihapihvejä 3,50 €/kg, samaan hintaan ei taida Suomessa olla vastaavia. Lisäksi tuntuu että täällä ihmiset vetävät naudanlihaa samaan tahtiin tai nopeamminkin kun Suomessa sianlihaa…

Ensi viikolla normaalia elämää, koulua melkein joka päivänä 0830-1645 ja joinain iltoina eri tapahtumia, kaikkiin tokkona tulee mentyä. Ensi viikonloppuna olisi myös BDE:n reissu Oktoberfestiin ja ESN:n viikonloppureissu Vogeeseille, mutta jäänee molemmat reissut väliin ja keskittynen kerrankin oppimispääoman kasvattamiseen.

Loppuun vielä lisää kuvia.

Ze cult iz alive 'ere
Ze cult iz alive ’ere
Metz
Metz
The beigest street ever in Metz
The beigest street ever in Metz
Team (reverse-)Finland
Team (reverse-)Finland
Flag parade
Flag parade
Buffet activities
Buffet activities
Orienteering
Orienteering

À plus!

 

Soupfest
Soupfest
PhD soup-squad
PhD soup-squad

Osa 2: La fin du deuxiéme semaine

Hei jälleen mes amis ja mes amies!

Summary: Using residence washing machine is expensive. Demolitions in the neighbour. Existential crisis. Orientations have started, now some idea about the school, studies and student associations. Meeting and beer with my tutor. Also some Friday night adventures as part of team Colombia.

Nyt on toinenkin viikko lopuillaan, vähän tilanteet hahmottuneet paremmin ja ENSICin orientaatiotkin alkaneet.

Koska jokainen hikoilee, joutuu täälläkin pestä pyykkiä. Maanantaina kävin respasta selvittelemässä miten täällä tuo pyykkääminen toimii, pesuhuoneessa kun näytti olevan kaksi pesukonetta ja pyykinkuivainta, mutta vaikuttivat vaativan jonkinlaisia kolikoita. Respan tädiltä selvisi että pyykkäys+kuivaus maksaa 4 € per kerta. Koska en pakannut koko vaatekaappiani mukaan, joutuisin lähes joka viikko pesemään pyykkiä, jolloin kokonaisuudessaan maksaisin tuosta ilosta koko reissun aikana yhteensä jotain 150 € luokkaa. Kitsaana ihmisenä en tuohon vielä ole lähtenyt vaan lopulta päädyin pesemään pyykkini käsin, ämpärin ostaminen maksoi 4 €.. Tällä hetkellä vielä homma näyttää vielä toimivan kun vaatteet saa helposti kuivateltua parvekkeella, saa nähdä miten toimii kun ilmat viilenevät.

Viime artikkelissa kuvalla mainitsin että tämä kaupunki tuntuu isohkolta työmaalta. Viime vuonna kakskasilla asumiseen samaistavana tekijänä tällä viikolla tuosta naapurista on purettu vanha parkkitila. Taas sängyt tärisee ja ulkoa kuuluu järkyttävää meteliä. Onneksi vissiin tuli jo valmista

Neighbourhood after
Neighbourhood after
Neighbourhood before
Neighbourhood before

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tällä viikolla on tullut tutustuttua myös uusiin couchsurfareihin, ja tuosta on ollut viikonaikana apua kun on paikallisilta pystynyt kysymään neuvoja mistä löytää mitäkin.

Ennen koulujen alkua täällä tuli hieman eksistentiaalikriisiä kun piti tehdä muutksia omaan opintosuunnitelmaan eikä tuntunut olevan mitään mieleisiä vaihtoehtoja. Lisäksi se miten luennoilla ja muissa pärjää ranskaksi jäi mietityttämään, samoin kun suomalaisten opiskelujen tilanne. Mutta ei noissa auttanut velloa, pitää vain mennä eteenpäin kuin mummo lumessa, eiköhän kaikki onnistu kun keskittyy.

First day orientation, info by ENSIC staff
First day orientation, info by ENSIC staff

Tällä viikolla alkoivat myös meidän vaihtareiden orientaatiot ENSIC:illä. Torstaina (27.8, puhuin höpöjä edellisessä artikkelissa) kokoonnuttiin koululla iltapäivästä. Meitä KV-opiskelijoita on paikalla näinä kahtena päivänä vajaa 20, joista viisi oli kolumbialaisia, neljä brassia, britti ja portugalilainen meidän ns. vaihtariohjelmassa ja toisessa ns. tutkariohjelmassa oli yksi kiinalainen, pari libanonilaista ja pari marokkolaista. Heh, tältä pohjalta taidan olla itse aika eksoottisesta maasta ainoana pohjoismaalaisena.

First day orientation, info by ESN
First day orientation, info by ESN

Torstain ohjelmaan kuuluivat koulun henkilökunnan esittäytyminen ja puheenvuorot (”muistakaa ettei tämä ole mikään lomailuvuosi!”), joiden perään tuli esittelyt paikallisesta ”yo-kunnasta” (BDE, bureau des étudiants) ja paikalliselta ESN:ltä. Vähän piti myös käydä vielä opintosuunnitelmaa KV-tomistolla muokkaamassa. BDE:n esittäytymisen perusteella sen toiminta vaikutti olevan kooste meidän kiltojen, ESN ja SALUT:in toiminnasta, ei niinkään edunvalvonta yksikkö. Muutenkin BDE:n ja ESN tarjoamat reissut vaikuttivat olevan aika samanlaisia. Mutta kokeillaan molempia. Lisäksi sekä koululta että ESN:ltä tuli setti kaikkea informaatiolappua jne.

Kun torstaina sitten saatiin viralliset ohjelmat päätökseen, lähdettiin etsimään kolumbialaisten ja britin kanssa etsimään jotain ruokapaikkaa. Koska itse olen täällä ollut pisimpään, toimin suunnistajana. Ensimmäisenä mentiin lähellä olevalle opiskelijaravintolalle, mutta en tietysti muistanut että se onkin kiinni syyskyyn alkupuolelle asti. Sen jälkeen yritettiin löytää jotain paikkaa missä syöminen ei olisi ollut kovin kallista ja kaukana, ja jonkin ajan harhailun jälkeen päädyttiin juna-aseman lähellä olevaan pikaruokalaan.

Remeber to take you tutees to drink heh..
Remeber to take you tutees to drink heh..

Itse en jäänyt syömään, koska olin sopinut tapaavani tuutorini (buddy tai parrain) koululla. Minulle oli näköjään valikoitunut tuutoriksi kolumbialainen mies joka teki tohtoriopintojaan ENSIC:illä. Hänen kanssan juteltiin jonkin aikaa pankkitileihin yms liittyvistä jutuista. Muuten täällä on tullut aika pitkälti ranskaa puhuttua, mutta tuutorin kanssa kävi mieluummin juttuja läpi englanniksi, jotta varmasti tiesi ymmärtävänsä asiat oikein, eikä se paljoa näyttänyt häntäkään ei-ranskalaisena haittaavan. Kun oltiin saatu tärkeimmät asiat selviteltyä niin luonnollisesti siirryttiin kapakkaan parille oluelle kun happy hour (täällä klo 18-21) oli käynnissä.

Perjantaina oli sitten aamusta tutustumiset koulun eri laboratorioihin. Täällä tutkimus näyttäisi olevan jaettuna kahdelle isommalle laboratoriolle, joista toinen on jokin kansallinen prosessitekniikan tutkimuslaboratorio ja toinen koulun oma tuotekehityksen ja soveltavan kemian labra. Näistä ensimmäinen on selkeästi isompi, henkilökuntaa ja tohtoriopiskelijoita noin 300 ja jälkimmäisessa noin 40. Prosessilabran kierros ja esittely vedettiin innostuneella englannilla wit zö ranskalainenaksentti.

Laboratory tour
Laboratory tour

Sovelabran esimies taas luennoi ranskalla, onneksi tuostakin sai selvää, joten eiköhän täällä kursseillakin pysy kärryillä. Labrojen jälkeen tehtiin kierros koulun toimistoista sekä kirjastosta ja ruokatauon jälkeen ajeltiin vielä vanhakaupunki ympäri katujunalla. Lisäksi selvisi että täällä kaikki aikataulut ja suoritukset pitää käydä tsekkaamassa aina paperilla ilmoitustaululta.

Näiden pääsin itse ensimmäisten joukossa vielä päivän päätteeksi hakemaan opiskelijakorttiani, koska etuoikeutettu suomalainen. Tätä hoitaneella kv-sihteerilla ei ollut paras päivä korttiprintterin kanssa, kahdeksannella yrityksellä saatiin mun kortti printattua oikein, ja itse olin päivän viimeinen. Lisäksi huomiona, kun täällä kysytään etunimiä (prénoms), riittää että antaa vain etunimensä. Nyt mulla on toinenkin nimi kaikissa mahdollisissa paikoissa, myös mailiosoitteessa…

Train tour in Old Town
Train tour in Old Town

Perjantai-iltana piti käydä vilkaisemassa läpi sekä BDE:n että ESN:nän ensimmäiset tapahtumat.

Local Kallio Block party
Local Kallio Block party

Lähtiessäni törmäsin kuitenkin pariin kolumbialaiseen, joita sitten autoin heidän kämppiensä yms kanssa. Koska hekin sitten lähtivät pihalle päädyin sitten seikkailemaan koko team Kolumbian kanssa loppuillan, jolloin myös minut nimettiin lopullisesti kolumbialaiseksi  (vaikka oma espanja perustuu aika pitkälle one-linereihin). Seikkailuillamme päädyimme aluksi kortteli-swing-keikalle (surffarin neuvo) ja lopulta ESN kemuihin järjestön vakiokapakassa. Yllättävää oli sinänsä oli että ESN-ukot jotka meille kävivät luennoimassa muistivat vielä ja tarjosivat shottia samantien.

Local "Jäte"
Local ”Jäte”

Tuolla kapakassa oli ihan hyvä meno, vähän vielä oli ujohko meno ja ihmisit alkuporukoissaan, mutta eiköhän tuokin vuodenmittaan sekoitu enemmän. Onneksi täälläkin soi vielä spaissareden Wannabe, joten ainakin jotain sai allekirjoittanutkin kreisibailattua. BDE jäi tältä illalta välistä, mutta pitää käydä sen puolen tapahtumissa ensi viikolla.

Tänään sain noi yliopiston sähköiset palvelut laitettua päälle. Vaikuttaisi että maili, lukkarimaatti, weboodit yms on koottu samalle sivustolle, mahdollisesti näppärää.

Seuraavalla viikolla ohjelmassa on intensiviikurssi ranskasta tuossa naapurissa olevalla humanistikampuksella ja iltaisin BDE ohjelmaa. Lisäksi pitäisi selvittää milloin ne oikeat opiskelut oikeasti alkavat, avata pankkitili täällä, vaihtaa puhelinliittymä johonkin järkevämpään, hommata pyörä ja niin edespäin.

Täällä Ranskassa tuntuu olevan mahdollista saada rahaa eri paikoista. Opiskelijoille ainakin ESN esitteissä tarjotaan 50 € kun avaa pankkitilin tietyssä pankissa. Lisäksi Ranska näyttäisi tukevan myös ulkomailta tulevien opiskelijoidenkin asumista (CAF) parhaillaan vajaalla parilla sadalla eurolla kuussa. Tuota tukea varten vaan pitäisi hommata nyt ensin syntymätodistus ja käydä sitten käännättämässä se ranskaksi. Jos itse päätätte joskus tänne tulla opiskelemaan niin ottakaa syntymätodistuksenne valmiiksi mukaan. Tämäkin olisi varmaan ollut jotain, mistä olisi tiennyt jos olisi lukenut aiempia blogeja/matkaraportteja tästä maasta…

Seuraava artikkeli tullee parin viikon jälkeen, tässä taitaa kohta alkaa aika haipakka. À prochaine!