Täällä jälleen, uusi uljas 2016 nyt kunnolla käynnissä.
Summary: Research project: starting, tools, paperwork and slow progress. Test results. Normal activities like cafés and apéros des langues and Finlandings. Miror stuff like bike, library, englightenement about student restaurant. Some friends leaving and new ones arriving. Breaking bad and winter is coming. Voyage en Lorraine and party like it’s Medréville.
Aloitetaan koulujutuista, se on verrattaen yksiselitteinen juttu kaiken muun sekavan selittelyn seassa.
Tällä hetkellä täällä ENSIC:issä kolmannen vuoden opiskelijat, minä (tällä hetkellä) mukaanlukien ollaan aloitettu työskentelemään omissa tutkimusprojekteissamme (Projet de Recherche et Development, eli yleisesti siglenään mainittuna PRD). Tutkimuksen laajuus on 10 opintopistettä, ja se olisi tarkoitus suorittaa kahden kuukauden aikana. Omalla kohdallani teen töitä tuon eteen virallisesti nyt tammikuun, sitten alkavalle kevätlukukaudelle laitan projektin jälkilämmölle ja jatkan sitten taas ahkerasti kun kevätlukukausi on paketissa. Jokainen vaikuttaa tekevän sinänsä itsenäistä tutkimusta, joskin osa aiheista on sidottuna laajempiin tutkimusprojekteihin. Esimerkiksi itse tutkin pyörivää suodatusta (mekaanissa erotusmenetelmissä LUT:issa tuota taidettiin crossflow suodatukseksi kutsua), teen omaa tutkimustani yksi, mutta samaan laajempaan tutkimusaiheeseen on jo muutamia muitakin opiskelijatutkimuksia tehty (eri Nancyn insinöörikouluissa) ja tällä hetkellä kaksi paikallista ENSEM:in (kote/ente/säte(?)) opiskelijaa tutkii sama aihetta hieman eri suunnasta. Sinänsä tämä tutkimusprojekti tuntuu vähän kuin kandin tekemiseltä uudestaan, joskin rakenteellista tukea ja vaatimuksia on vähemmän ja aihe on selvästi monimutkaisempi.
Olin jo tavannut tuota projektiani ohjaavaa professoria pariin kertaan jo syksyn puolella, jolloin hän antoi minulle ainakin yleisen kuvan siitä mitä tässä tutkimuksessa olen tutkimassa, joskin hienommat matematiikat eivät jääneet mieleen. Lomien aikana lueskelin läpi tuon yhden aiemman meidän koulussamme tehdy tutkimusraportin samasta aiheesta, joskin osa kaavoista oli sotkeutunut joko tietokoneiden eri kielien tai teksitohjelmistoversioiden vuoksi, joten kovin syvästi tuota ei tullut opeteltua. Onneksi myöskään heti 4.1 ei tarvinnut tutkimuksen kimppuun rynnätä kun koulunkäynti virallisesti jatkui tämän vuoden puolella, vaan sain kirjoitella teille tuon viime artikkelin.
Tiistaina 5.1 aloitin varsinaisesti projektin hoitamisen kun menin aamulla hakemaan labran sihteeriltä tms kaikkia tarvittavia lappuja mitä pitää työskentelyä varten täyttää. Jouduin sitä tehdessäni kipaisemaan kv-toimistolta kopioita omista papereistani, joita piti tuonne viedä. Loppuun lyötiin vielä uusi nivaska täytettäviä lomakkeita ja tietolappuja, sinänsä perusasiaa missä tahansa laboratoriossa työskentelemään aloittaessa. Nyt olen saanut toivottavasti kaikkiin lappuihin laitettua kaikki tarvittavat tiedot ja allekirjoitukset, joten pitää ensi maanantaina muistaa käydä viemässä paperit sihteerille. Lisäksi tällä viikolla keskiviikkona aamusta oli laboratorion yhteinen turvallisuusluento, sekin sinänsä ihan normaali käytäntö missä tahansa. Tuolla huomasi kuitenkin että ENSIC:in labroissa näyttäisi tällä hetkellä olevan myös joitain ulkkariopiskelijoita, jotka eivät muuten täällä kouluaan käy.
5.1 Ehdin myös iltapäivästä pitää lyhyen neuvottelun tuon ohjaajani kanssa. Pitkään ja järjestelmällisesti ei kuitenkaan ehditty keskustelemaan, koska hän taitaa olla aika kiireinen täti (ainakin 6-PRD opiskelijaa ENSIC:illä, ainakin ne pari kotelaista toisella koululla, luentoja ja oletettavasti myös jonkinlainen perhekin). Sain kuitenkin lisälukemiseksi pari muutakin saman tutkimusken raporttia ja myöhemmin hieman hankalasti hahmoitettavat kaavakokoelman yhtälöiden yksiköttömyys muunnoksista. Niitä olen nyt toistaiseksi (pakko myöntää aika laiskasti) tutkinut aiheeseen syventymiseksi.
Viime viikon keskiviikkona lähdin myös proffan kyydissä käymään Braboisin kampuksella, jossa sijaitsee muutama Nancyn insinöörikouluista, kun hänellä oli tapaamiset ison projektin ensemiläisten opiskelijoiden kanssa. Toinen pojista ei päässyt paikalle, mutta oli sinänsä mielenkiintoista nähdä muitakin samassa laajemmassa projektissa olijoita, vaikka muuten tuosta reissusta ei pahemmin jäänyt mitään käteen.
Tällä viikolla projekti eteni kun ohjaaja käski asentamaan Wolframin Mathematica-nimisen symbolisen laskentaohjelman, jolla on tarkoitus työskennellä myös. Ohjelman latasin omalle läppärilleni, ja nyt on tarkoitus tutustua ohjelmaan ja opetella tulkitsemaan aiempien projektien Mathematica-koodeja ja myöhemmin käyttää ohjelmaa itse laskennassa. Alkuun olin hieman varautunut uusien ohjelmien opettelusta, mutta kyllä tuo oikeastaan on vaikuttanut ihan mielenkiintoiselta ja kätevältä nyt kun siihen on tutustunut. Osittain toimintalogiikka vastaa Matlabia, mutta on toiminnassa myös eroakin. Mutta toisaalta positiivinen asia on että kun tuotakin oppii käyttämään niin samalla omasta Matlabistakin tulee sujuvampaa.
Tuon tietyn proffan ohjauksessa toimiessani minulle on annettu koululta myös oma työpöytä ja -kone tuolta E-rakennuksen kulmasta löytyvän labran yläkerran toimistosta. Ihan heti en sopivaa paikkaa saannut valittua kun ensimmäinen kone oli täynnä haittaohjelmia, kun sitä olin valitsemassa, onneksi oli kuitnekin vaihtoehtoja. Samassa paikkaa on muitakin kolmannen vuoden opiskelijoita omien projektiensa kimpussa, sekä yksi espanjalainen tohtoriopiskelija. Joinan päivinä kun olen tuolla ollu tekemässä jotain, ovat muut siellä töitään tekevät myös ajoittain osoittautuneet hanakoiksi kahvilla kävijöiksi, sinänsä outoa että suomalaisena en ole tuohon lähtenyt innoissani mukaan.
Näistä parista ekasta viikosta tämän tutkimusprojektin kanssa on tullut vähän sama fiilis kun viime keväänä kandityötä tehdessä. Itse kun olen kovasti altis aiheesta herpaantumiselle ja kaikkien muiden pikkuasioiden hoitamiselle että toistaiseksi tuon projektin kanssa on menty aika hitaasti eteenpäin. Vaikka koskaan ei kannata sanoa että ei koskaan, niin uskallan silti esittää epäilyksen että tuleva diplomi-insinööri Kaukiainen (jr.) siitä muuttuisi vielä herra tekniikan tohtori Kaukiaiseksi. Ellei seuraavan kahden vuoden aikana tapahdu jotain merkittävää henkistä kasvamista ja akateemisen itsekurin kasvamista. Tällä saavutustahdilla näyttää myös siltä että tätä projektia pitää tehdä ja tutkia myös tuon kevätlukukauden aikana.
Koululla on ilmoitustaululle tullut nyt tuloset suurimmasta osasta syksyn kursseista, vielä tuo dynaaminen optimointi uupuu, mutta odottaisin senkin menevän läpi. Yleisesti olen positiivisesti yllättynyt saamistani hyvistä numeroista. Luulin jopa hetken saaneeni biojalostamoista parhaan tuloksen (16.8/20), kunnes huomasin että yksi ranskalainen oli saanut 0.1 paremman tuloksen, perhana. Sen verran sain myös selville että niiden kurssien, jotka eivät tämän hetkisillä tuloksilla olisi menossa läpi uusintatentit järjestetään vasta helmikuun puolella. Joten nyt voi rauhassa keskittyä tutkimukseen ja ilakoida exergia-analyysiä sitten myöhemmin.
Jälleen kerran tuli ärsyttävästi esiin se etten ole vaihtarina noilla vuosikurssien maililistoilla. Tällä viikolla kun piti hoitaa ilmoittautuminen kevätlukukauden valinnaiselle kurssille ja vaihtoehdoista olisi myös järjestetty tiedotustilaisuus tiistaina. Koska postit eivät kuitenkaan kulje, niin sain kaikeista tästä luettua vasta torstaina opiskelijoiden Facebook-ryhmästä. Kävin asiasta kysymästä kv-tädeiltä, he ohjasivat sitten asiaa hoitavan opettajan luokse, joka onneksi nopeasti myös ohjeisti miten ilmoittautuminen hoidetaan ARCHE:ssa ja vastasi aiheeseen liittyviin kysymyksiin maililla. Nyt on onneksi homma hoidossa, mutta nakertaa joka tapauksessa taas kun tieto ei kulje. Muistakaa siis hommata joku tutkintoa opiskeleva, joka teille sitä tietoa välittää. Lisäksi hieman hämmentävää on että tuota jätteidenkäsittely kurssia, minkä laitoin ensisijaiseksi learning agreementtini mukaan, ei esiintynyt missään kurssioppaissa, mutta onneksi vaihtoehto ja sen informaation löytyivät valintaa tehdessä.
Viime viikolla tuli käytyä taas ENSIC:in café des languesissa kun kuun alkuun oli taas englanniksi, satuin olemaan ainoa opiskelija tällä kertaa. Yksi usein tuolla käyvä tutkija toi tällä kertaa luettavaksi Le Monden aikakausilehden, jossa kerrottiin suomalaisten tyypillisestä seikkailusta Itämeren risteilyillä. Heh, juttu oli ihan hyvin kirjoitettu, ja kuvasi sopivan inhorealisesti meitä. Lisäksi yksi paikalle tulleista opettajista toi galette des rois kakun, jollaisia ranskalaiset näyttävät tässä tammikuun aikana tykkäävän syödä.
Kakkuun on jemmattu manteli tai vastaava kiinteä objekti (meidän tapauksessa Mikki Hiiri), ja objektin löytäjä saa päähänsä mukana tulleen (Mikki Hiiri) kruunun. Perinteen mukaan palojen arvonta suoritetaan niin että nuorin osallistuja menee pöydän alle ja huutelee sieltä nimiä, joilla kakkupalat arvotaan. Ja koska olin ainoa opiskelija, jouduin sinne pöydän alle sitten kuin säteläinen ryömimään, samalla kun maikat siellä minulle naureskelivat. Arvontani perusteella kruunu meni sitten sille tutkija-ukolle, ihan mielenkiintoinen perinne kun yliopistossakin jaksetaan tuota leikkiä.
Kasataan seuraavaksi kaikkia sekalaisia juttuja mitä tässä on taas kahteen viikkoon mahtunut.
Jälleen pääsen kertomaan rakkaasta pyörästäni. Jossaan vaiheessa kun olen sen verran kovaa ajanut kanttikiveen, että olen takarenkaaseen saanut jonkin lommon, joka aiheutti hankausta ja ärsytystä, joten päätin sitä lähteä pajalle korjaamaan, ajattelin että tuo olisi ollut maksimissaan vajaan tunnin homma. Lommon tasoituksen jälkeen takapyörä ei kuitenaan mennyt paikalleen, joten seuraavaksi asiantuntijat epäilivät että pyörän sisällä on jotain vikaa, joten pyörä akseli tuli sitten avattua. Laakeri ja muut olivat kuitenkin kunnossa, ja koko homman päätteeksi huomattiinkin että syy oli ollut siinä että itse pyörän metalliosat, minne takapyörä kiinnitettiin, olivat vääntyneet, joten ne jouduttiinkin vielä korjaamaan.
Kaiken tuon jälkeen kun aloin taas pläräämään vaihteita, suostuin lopulta suostutteluun ja euron hinnalla vaihdoin itse vaihteiston ”uuteen” paremmin toimivaan. Kaiken tuon seurauksena tunnin keikka venyi melkein koko päiväksi ja mustille käsilleni naurettiin esim. ESN:nän toimistolla. Samaan aikaan tuo albaanikaverini oli käynyt itselleen hankkimassa oman pyörän, 150 eurolla saa täältä alennuksissa näköjään ihan pätevän maasto-tsygän. Koska hänen pyörällään oli jotain arvoakin ja omallani ei, lainasin hänelle viikonlopuksi pyörävaraston avainta siihen asti että tällä viikolla sai haettua omansa ja pyörä pysyy jatkossa tallessa..
Sain tässä viime aikoina tuolta albaani-kamultani uutettua myös sekalaista informaatiota Nancyyn liittyen, hän kun täällä on kuitenkin ollut vuoden pidempään. Esimerkiksi itse olin elänyt siinä harhassa että tuon Place Carnoitilla olevan opiskelijaruokalan toinen puoli olisi kalliimpi brasserie, mutta väärinkäsitys korjattiin ja se onkin samanlainen kuin se puoli jolla olen aina tähän asti käynyt. Hyvä tietää sinänsä, ettei joudu melkein joka päivä syömään ranskiksia ruuakseen.
Toinen juttu mitä hän minulle sai näytettyä oli tuossa meidän lähinurkilla oleva mediateque, joka käytännössä vastaa kunnallista kirjastoa Suomessa. Se oli kuitenkin ihan mielenkiintoinen paikka, esimerkiksi musiikkitarjonnalta, tai vaihtoehtoisena työskentely paikkana kun pitäisi kouluhommia tehdä viikonloppuna. Tuolta kirjastosta oli myös ihan hyvät näkymät kaupungille ja meidän residenssin suuntaan. Lisäksi tuolta skotilta tuli kuultua että hän oli osallistunut tuohon ENSIC:in tuutorinti/kummisetä systeemi. Tuota kun ajattelee, niin olisi varmaan ollut itsellekin ihan hyödyllistä lähteä tuohon mukaan, olisi varmasti nopeuttanut tuota omaa integroitumista. Kannattaa siis teidänkin pitää tuo mielessä, jos haluatte dual-wildata paikallisia tuutoreita. Skotin kanssa myös tuolla Les Artistesissa kaljoitellessa onnistuttiin löytämään paikallinen, lehmänmakuin olut, ”se on jännä”.
Nyt kun vuosi on jatkunut normaalisti, on tullut taas käytyä noissa perustapahtumissa, kuten tällä viikolla ENS:n apéro des languesissa ja Mac Carthyn CDL:ssä. Ihan kiva oli taas lomien jälkeen nähdä vanhoja kamujaan ja tavata taas uusiakin ihmisiä. Nyt alkaa myös ensimmäinen lukukausi olemaan yleisesti lopuillaan täällä Nancyssä, mikä tarkoittaa sitä että osa meistä vaihtareista on lähdössä kotia kohti, joten jolleen piti/pitää jo alkaa hyvästejä jättämään.
Onneksi kaikki ei ole kuitenkaan pelkkää synkkyyttä, sillä noissa tapahtumissa on alkanut näkymään jo kevätlukukaudelle tulevia Erasmuksia ja muita opiskelijoita. Café des languesiin oli ainakin tällä kertaa saatu taas ihan hyvä tungos kun vanhat ja uudetkin olivat löytäneet paikalle samaan aikaan. Lisäksi tällä viikolla järkättiin taas suomalaisten kokoontuminen, osa meistä kun on lähdössä Nancystä lähi aikoina. Oli ihan hyvä kuulla ihmisiltä suoraan minkälaista se elämä siellä Suomessa nykyään on. Saapa nähdä löytyykö nyt uusista ulkkareista lisää finskejä.
Joku saattaa muistaa sen ainakin omasta mielestäni breakingbadimäisen kuvan sieltä loppusyksyn ilmastoseikkailusta. Tällä viikolla kaverini Waltteri Walkoinen otti yhteyttä ja ilmoitti että nyt oli aika lähteä ajamaan vanhalla autolla maaseudulle, koska pitää kokkailla. Jätetään tarinan paisuttelu ja rikossarja vitsit sen emmälti sikseen. Oli kuitenkin ihan mielenkiintoista nähdä sekä Nancyä ympäröivää maaseutua että sitä miten vanhoille ihmisille on täällä järjestetty asuminen.
Tässä kohdassa voidaan siirtyä säähän ja sen vaikutuksiin. Vaikka olen epäillyt että täällä ollaan juututtu perma-syksyyn niin kyllä nuo vuodenajat näyttävät täälläkin muuttuvan. Perjantaina päästiin viimeinen alkutalveen, kun iltapäivällä alkoi tulla lunta kun pyörällä oli polkemassa. Koska itselläni on hanskojen kanssa ollut yleensä hieman huono tuuri, ohjasivat olosuhteet käymään etsimään hieman sormikkaita tukevampia tuolta keskustan kauppakeskuksesta. Samalla huomasin että siellä olikin alennusmyynnit käynnissä, ja yhdestä kaupasta sattui löytymään ihan tyylikkään oloinen ranskalaiseen talveen soveltuva takki halvalla.
Ranskalainen (asenne)ilmasto on saanut minut muuttumaan tuolta thug päädystä (kuluneet kengät ja toinen huppari päällä) kohti haut couture päätyä (italialaiset kengät ja ranskis takki), tätä en osannut itsekkään lähtiessä välttämättä odottaa. Eilen talvi eteni näköjään keskivaiheeseensa kun lumi näytti pysyvän maassa, ja sitä tuli lisääkin (myöhemmin tuosta lisää). Tänään tunnuttiin olevan kevättalvessa, kun pihalla paistoi aurinko ja pakkasta oli kivat pari astetta. Tuolta tuo kevätkin näyttäisi piakkoin tulevan, kun viikon päästä näyttää lämpötila juuttuvan jälleen plussan puolelle ympäri vuorokautta.
Nyt lauantaina ESN järkkäsi tuon Voyage en Lorraine reissun, mikä valitettavasti alunperin jouduttiin perumaan marraskuussa. Itse en ollut hakenut rahojani takaisin, joten onneksi opiskelijatasolla systeemit ovat joustavampia, ja pääsin samalla maksulla lähtemään seikkailuun. Aamulla heräisin hieman jännittyneenä, sillä tuon alkupäisen reissun peruuntuminen oli turhauttavaa, ja jos nyt olisi hiton huonolla tuurilla käynyt samalla tavalla olisi pelihousut revennyt. Onneksi ainakin Ranskassa oli rauha maassa, joten liikkelle päästiin normaalisti. Tuonne reissulle oli löytänyt myös useampia uusia vaihtareita, mikä oli ihan kiva. Bussilla lähdettiin ajamaan kohti Verdunia. Ja koska ollaan Ranskassa, niin excuilla juodaan tietysti heti aamusta viiniä, onneksi muutkin tulivat auttamaan tuon mukana olleen pullon kanssa. Meidän bussikuski toi mieleen vähän oman fuksikursion, tätäkään kuskia eivät normaalit liikenteen käytännöt tai rajausköydet estäneet.
Verdunissa käytiin ensin katsastamassa yhtä ensimmäisen maailman sodan linnoitteella ja sen jälkeen kaatuneiden sotilaisten muistomerkillä. Koska oltiin turistisesongin ulkopuolla, oletusten mukaan moneenkaan paikkaan ei päästäisi sisään. Sattumalta tuon kaatuneiden muistomerkkimonumentaalin johtaja sattui tulemaan paikalle ja päästi meidät sisälle tuonne rakennukseen, ja kertoi tietoja paikasta ja sen historiasta. Tuolta lähdettiin ensin bussilla ajelemaan ympäri Verdunin keskustaa, ennen kuin päästiin syömään.
Bussissa ajellessa lähti käyntiin frère Jacques laulusessio eri kielillä. Jotkin ensimmäisenä suolatut kansallisuudet eivät kuitenkaan olleet alkuun kovin innokkaita laulamaan, joten loppu bussi säästyi ”Jaakko kulta” / ”Lapin kulta kaanon” karaokelta. Tuolla lounasravintolassa oli tarjolla ruokia paikalliseen tapaan valmistettuna. Vaikka ruoka ei mitään grand cuisinea ollut, saipahan ainakin riittävästi ruokaa kun muidenkin lautaselta söi, heh. Iltapäivällä käytiin katsomassa vielä paikallisessa rauhankeskuksessa, mikä osoittautui kuitenkin käytönnössä perus WW1 museoksi.
Tuo oli sinänsä kuitenkin myös mielenkiintoinen paikka ja siellä oppi uutta, sillä täällä Euroopassa osataan myös miettiä myös muitakin sotia, Suomessa kun ollaan juututtu vain toiseen maailman sotaan… Museon jälkeen oli vielä hetki aikaa liikkua kaupungilla, joten lähdin itseseni vielä hetkeksi harhailemaan. Siinä vaiheessa kun piti lähteä bussillepäin, jostain pamahti kunnon raekuuro ja sen jälkeen lumimyräkkä. Sinänsä tuo ei kävellessä päivää pilannut kun jalan oli liikkellä. Bussimatka takaisin venyi kuitenkin tunnilla pidemmäksi, kun lähtökohtaisestikaan ei voinut normaalia vauhtia ajaa. Osa tiellä olevista henkilöautoista tyytyi ilmeisesti kesärenkaillaan ajamaan polkupyörä vauhtia, mutta meidän bussikuskimme ei kuitenkaan semmoiseen lähtenyt mukaan, vaan pienimmästäkin välistä mentiin ohi.
Tästä johtuen itseäni ainakin hetkittäin jännitti että näinköhän kaikki tiellä liikkujat tulevat selviämään ehjänä perille, tämä kyseinen automatka ei juuri tunteitani paikallista liikennettä kohtaan muuttanut parempaan suuntaan. Lopulta päästiin kuitenkin yhdessä kappaleessa ja suoralla pellillä takaisin Nancyyn.
Tässä viime viikkoina on nyt molempina lauantaina tullut päädyttyä tuonne Medrévillen residenssiin 9 m^2 huone-crazy-partyihin. Sinänsä ihan mielenkiintoista tuollakin käydä katsomassa erilaisia asuntoja. Osaa myös arvostaa omasta kämpästä löytyvää vessaa ja keittiötä (jos ovat sotkuisia niin ei tarvitse syytellä muita). Ja jos tommoiseen kämppään pystyy laittamaan vajaan 10 ihmistä vielä mukavasti, niin pitänee koittaa sitten 20 hengen grillibileitä omassa massiivisessa kämpässä sitten täällä asumisen lopuilla. Semmoisen havainnon olen myös tehnyt että kun edellisenä iltana on juonut teräviä oluen sijasta, niin on myös hieman viitseliäämpi ja aikaansaavampi aamusta.
Tässä ehkä tarpeeksi puhetta tälle kertaa. Jätetään miehekäs tunteista puhuminen seuraavaan raporttiin, heh.
Nyt eletään kuitenkin mielenkiintoisia aikoja ja ollaan uuden tuntemattoman äärellä. Osa kavereista lähtee, minä jään ja uusia ihmisiä ja kaikenlaisia mahdollisuuksia tulee lisää. Nyt tehdään vielä pari viikkoa tutkimusta, mutta tuosta häämöttävästä kevätlukukaudesta ei juurikaan ole tietoa miten se tulee menemään. Laskelmoivaa ihmistä se tietysti stressaa, mutta ehkä sen kanssa oppii elämään. Vaikka vielä ei olla puolessa matkassa niin joulun kaarteesta on päästy ja Suomikin alkaa häämöttämään kevään suoran päässä.
Au revoir à tous.
