LeBlog on ilmeisesti jo niin vaikutusvaltainen media, että sen kirjailijaa pyydettiin vieraskynäksi myös LUT:in Abitiimin blogiin. Seikkaluista huolimatta pysyn silti myös uskollisena omille lukijoilleni.

Summary: Management week. Latest major tragedies in Europe. Family visiting Nancy: trips near and far, eating and visiting friends. Student theather at Boudonville. Nuit des étudiants and visit to four local museums. Oriental dinner and Spanish party. Assholery in the surroundings and continuing problems problems with wifi. CAF-application continues. French work laws still as hot topic. Misadventures with bikes. New holidays are here.

Viime viikko oli opiskeluissa taas hieman poikkeuksellisempi, koska se oli pääosin pyhitetty tämän lukukauden tutakurssille. Tämän kurssin aiheena oli projektin suunnittelu ja sen esitteleminen. Alussa meille annettiin yleisluento projektin toteuttamiseen liittyvistä näkökohdista, sen jälkeen hieman innovattiivisuutta ruokkivia ajattelutehtäviä ja lopuksi analyyttisempää perkaamista innovatiivisista projekteista ja uusista markkinoista. Session loppuun jakauduttiin 5 – 6 hengen ryhmiin (kaikissa piti olla molempia sukupuolia ja ulkkareita ja ranskalaisia) ajatusriihimään uutta sopivaa kaupallista projektia. Yksi toisen vuoden tutuista ranskalaisista värväsi minut omaan ryhmäänsä, eipä siis onneksi tarvinnut hapuilla että mihin ryhmään päädyn.

Muita ryhmän jäseniä en tuntenut etukäteen liiemmin, mutta homma lähti kuitenkin nopeasti ja jouhevasti liikenteeseen. Hullujen (laserveitsi, kissantassujenpuhdistajan) ja vähemmän hullujen (kokoontaitettava/muokkailtava matkalaukku, suodattavan ja vettä kierrättävän vesijohtojärjestelmän) jälkeen saimme rajattua yhteiseksi projektiksemme huonekaluja eri kaupungeissa välittävän palvelun.

 

Loppu viikko jatkui pääpiirteittäin kaavalla että kunkin session alkuun oli jokin yhteinen luento (aiheina yhtiömuodot, esiintyminen, patentit jne.), jonka jälkeen jatkettiin ryhmissä omien projektien työstämistä (strategian suunnittelua, kulujen ja kannattavuuden laskemista…). Tuo oli aika kevyttä ja miellyttävää normaaleihin kolmen tunnin luento jyystöihin verrattuna. Meininki omassa ryhmässämme oli myös verrattaen hyvä ja itse pysyin pää piirteittäin kartalla siitä mistä kulloinkin puhuttiin ja mitä piti tehdä.

Viikon lopussa sitten homma vedettiin pakettiin valmistelemalla omasta projektista myyntipuheet. Koska tarkoitus oli olla myyvä, ei onneksi jokaisen tarvinnut varsinaisesti puhua esityksen aikana, jolloin itse jättäydyn ryhmämme kysymyksiin vastaavaan osastoon, sekä annoin ranskalaisille kollegoilleni neuvoja miten saisimme ryhmänä vedettyä mahdollisimman jämptin esiintymisen. Ryhmämme suoritus oli hyvä, ja vaikka muut opiskelijat innoistuivat esittämään useammankin tiukan kysymyksen niin emme niihin hyytyneet, ja lopussa maikalta tuli pelkkää hyvää palautetta, joten hyvin toimittu ja taktikoitu. Lisäksi arvosteluun kuului kahden muun ryhmän projektikuvausten lukeminen ja niistä palautteen anto.

Kokonaisuudessaan tämä tutailuviikko tässä lukukauden välissä oli ihan piristävää vaihtelua taas normaaliin menoon. Kurssin aikana alkoi myös vähän jälkikäteen harmittamaan että tuo syksyn yrityspeli-tutakurssi jäi käymättä vajaan tiedotuksen ja siitä seuranneen oman kiukuttelun takia. Mutta ei voi tässä vaiheessa enää minkään eikä tuo venettä kaada.

Tällä viikolla jatkuivat muut kurssit taas normaalisti, joskin viikko oli pääsiäisen takia maanantaita lyhyempi. Koska edelleenkään en juuri ollut ylpeä omista opinnollisista saavutuksista tämän lukukauden aikana, pelkäsin hieman viikon alussa että runtua tulisi vähän suunnasta kuin toisesta. Sinänsä aiheeton pelko, melko normaalisti meni kaikki. Tällä viikolla tuli myös taas turvauduttua pahoihin tapoihin ja jätettyä yksi luentoharkka väliin ja yritettyä sen sijaan hoitaa opiskeluita omaehtoisesti. Tuokaan ei mennyt niin kuin alkuun ajattelin, mutta ei tuosta loppujen lopuksi ollut myöskään isompaa vahinkoa. Teollisuuskurssilla päästiin taas vähän eteenpäin uusilla ideoilla, joskin itselle tuli semmoinen fiilis että olisi nämäkin asiat pitänyt jo tietää.

Kouluhommista sitten taas muihin teemoihin. Mennään vaihtelevasti ikävän ja positiivisen väliä.

Viime aikoina on Euroopassa tapahtunut asioita, joita ilman pärjättäisiin paremmin. 20.3 Espanjassa sattui bussionnettomuus, jossa kuoli 14 ihmistä ja useita loukkaantui. Vaikka tuo ei itseeni suoraan liitty, kosketti tapaus koska bussi kuljetti paikallisia vaihto-opiskelijoita. Tapauksesta oli täällä muutama maininta vaihtaripiireissä, muttei kuitenkaan suurempaa keskustelua. Tämän lisäksi Brysselissä räjähtivät pommit lentokentällä ja metroasemalla 22.3, tuosta kuulin ensimmäisenä tuta-ryhmäläisiltäni. Tuokaan ei suoraan ole elämääni vaikuttanut ulkoisesti, mutta ei tuotakaan ole voinut pelkästään ohittaa sen takia että syksyn Brysselin reissulla tuli käytyä myös juuri tuolla toisen iskun kohteena olleella Maelbeekin metroasemalla. Vaikka ihmisiä on Euroopassa kuollut viime aikoina, en itse tunne oman turvallisuuteni laskeneen, melkein helpommin tulee oltua huolissaan muista. En näitä surullisia asioita ryhdy enempää perkaamaan, sillä muualla päin maailmaa on viime aikoina tapahtunut myös paljon vääryyttä, joten pelkkä eurooppalaisten kärsimysten käsittely ei tunnu oikeudenmukaiselta, kun taas koko maailmasta huolissaan oloon tätä blogia ei ole tarkoitettu eikä siihen ole resursseja.

Onneksi on myös ollut hyviä juttuja viimeaikoina, sillä pääsiäisen pidemmän viikonlopun avulla perheeni tuli käymään Nancyssä. Vaikka en juuri tunteellinen perheihminen ole, oli tietysti kiva nähdä vanhempia sekä veljeä ja siskoa useiden kuukausien jälkeen, tässä kun ei viime kuukausina kovin monia finskejä yleensäkään ole tullut vastaan. Lisäksi vierailun hyötypuolena oli tavaroiden vaihto, porukoilta tuli parempikuntoinen reppu sekä uusi kamera, jolla LeBlogin jo nyt ylivertainen kuvauksellisuus nousee taas uudelle tasolle, vaihdossa Suomeen lähti ylimääräistä elektroniikkaa ja paikallista alkoholia. Perheeni oli Nancyssä pitkästäperjantaista seuraavaan tiistaiaamuun saakka.

Ensimmäisenä iltana emme tehneet juuri muuta yhdessä kuin kiersimme ENSICin, minun kämppäni ja heidän hotellinsa. Lisäksi velipojan kanssa käytiin MacCarthyssä, tuolla tuli nähtyä Ranskan futismatsia katsomaan tulleita ranskalaisia kavereita sekä Laura matkallaan ESN:än Bretonnian-reissulle. Lauantaina laitoin muut Kaukiaiset käymään Luxembourgia katsomassa, itse jättäydyin reissusta autossa istumisen takia ja yritin saada muita hommia hoidettua päivän aikana. Illalla kun oli hyvä sää niin käkäilimme ympäri keskustaa ja kävimme syömässä Stanislaksen lähellä olevassan juustopohjaisia ruokalajeja tarjoilevassa ravintolassa.

Tuolla oli annoksissa kokoa ja painoa, joten kaiken syömisessä oli oikeasti tekemistä. Sunnuntain ohjelmaan kuului maakuntamatkailua. Siskoparkani joutui jäämään tuolta reissulta väliin, piruparka kun oli ollut viime viikon jo tien päällä opiskelukavereidensa kanssa, joten jaksaminen oli erinäisistä syistä heikkoa. Aamupäivästä kävimme katsomassa Metziä. Kun löysimme autollemme parkkipaikan, huomasimme että viereisessä kirkossa oli pääsiäissunnuntain kunniaksi menossa konemusiikki reivit valoineen kaikkineen.

Tuota erikoisuutta lukuunottamatta Nancyn kilpakumppani oli pysynyt viime kerrasta entisellään. Tuolla kävellessä tuntui omassa päässä Metz, Strasbourg ja Luxembourg alkavan pikkuhiljaa sekoittua yhdeksi kuvaksi kaupungeista löytyvien, osittain samanlaisten paikkojen takia. Lähtiessämme kävimmä vielä velipojan ja mutsin innostuksesta katsomassa Metzin Pompidou-keskuksen, tuo oli ihan mielenkiintoinen paikka ja sen lisäksi opiskelijoille ilmainen. Metzistä suuntasimme vielä Verduniin katsomaan sotakohteita. Osittain tuli taas samoja paikkoja nähtyä kun ESN:nän reissulla, mutta uutena tällä kertaa Memorial-museo ja yksi sodanaikaisista linnakkeista.

Tuonne museoon oli kerätty paljon kaikkea sodan ajan ranskalaisten ja saksalaisten tietoa ja tavaraa. Jälleen, vaikka normaalisti en kovin vahvoja tunteita koe niin suurinpiirtein itseni ikäisen sotilaan kirjoittamaa kirjettä äidilleen ei voinut lukea ilman mitään vaikutusta samalla kun oma mutsini tuota katsoi myös. Maakuntareissun päätteksi kävimme taas syömässä Nancyssä, sunnuntai-ilta rajoitti vaihoehtoja varsinkin kun porukoille piti saada viiniä.

Yleensä ravintoloita etsiessä riittää kun kävelee Stanislaksen alueille, tällä kertaa homman hoiti ranskalaisia ja pihviä yksin omaan tarjoava ravintola. Maanataiaamusta kiipesimme tuon vieressä olevan järkyttävän vuorimäen päällä olevaan Parc de cure d’air puistoon, josta perheeni pääsi myös katsomaan Nancyn maisemia kerralla. Sen järkeen lähdettiin katsomaan vielä paikallisia tuttujani, ensin nuorimman paikallisen ulkosuomalaisen synttäreille ja sen jälkeen vielä nopealle visiitille Scherierien luokse.

Onneksi molemmissa paikoissa perheeni tuli hyvin juttuun, joskin ranskalaisessa perheessäni toimin tulkkina keskustelijoiden välillä. Suomalainen ja ranskalainen ukkoni ulkoivat melkein kilpaa kertomaan kaskuja, vaikka kunnon yhteistä kieltä ei ollut. Illalla kävimme vielä syömässä paikallisessa kalaravintolassa ja saimme jo aikaan perheellemme tyypillistä kinaamista, tuota olikin jo kaivannut heh. Hyvästit piti sanoa jo maanantai-iltana, sillä minulla oli tiistaina jälleen aamusta alkaen koulua.

Osittain tuon porukoiden vierailun odottaminen vahvisti tunnetta, että ehkä jollain lomilla Suomessa käyminen ja latautuminen siellä olisi ehkä auttanut jaksamaan täällä paremmin kevään aikana. Toisaalta täällä on nyt hajaututetusti saanut toteutettua kaikkia suomalaisia juttuja, ja vuoden leikkaaminen puoliksi menemällä ja palaamalla ei varmasti antaisi seikkailun lopussa yhtä vahvaa tuntemusta, joten turha tässä spekuloida. Jos teilläkin riittää henkisiä rahkeita niin kyllä vuoden maailmalla selviää hienosti jokainen.

Viime viikolla torstaina täällä Boudonvillessä järjestettiin myös paikallisen opiskelijateatterin esitys, jotan itse kävin huvikseen katsomassa. Kolme tyttöä esitti eräästä afrikkailaisesta naisesta kertovan tarinan, jossa ilmeisesti ympyrä sulkeutui lopussa. Näytelmän yksityiskohdat menivät hiukan ohi, mutta pääpiirteet pystyi kyllä ymmärtämään. Alkuun nainen oli jättämässä kotiaan taakseen ja kulkemassa kohti uutta seutua, motiivit jäivät minulta puuttumaan. Sitten jostain kerrontaan ilmeistyikin mies, johon kohdistuvasta suhteesta tulikin melkein koko loppukertomuksen fokus. Välissä juonen käänteenä myös enkelit kävivät puhumassa, ja lopussa ilmeisen traagisesti tultiin samaan tilanteeseen mistä alussa taidettiin lähteä. Kokonaisuudessaan mielenkiintoinen kokemus, vaikka paremalla yksityiskohtien ymmärtämisellä ja ehkä kyseisen tarinan lukemisella olisi tuosta saanut enemmän irti. Näytelmän lopuksi oli siihen liittyvä keskustelutilaisuus, mutta päätin itse siirtyä kapakkaan keskustelemaan hetkeksi aikaa café des languesin merkeissä.

Tällä viikolla merkittävimpänä tapahtumana oli keskiviikon Nuit des étudiants, jolloin Nancyn seitsemän muesota olivat ilmaiseksi avoinna opiskelijoille klo 20 – 24. Itselläni oli lähtökohtaisesti kunnianhimoinen suunnitelma vierailla neljässä kiinnostavimmassa museossa (Musée de Lorraine, Musée des beaux-arts, Aquarium ja Musée du fer), siitäkin huolimatta että lähtöni viivästyi kun jouduin käymään English Pub Nightista kaveriltani noutamassa lainassa ollutta tavaraani. Toisen lisähaasteen ainakin alkutaipaleelle toi kaikkea tätä edeltänyt club bière koululla, jossa olin kerennyt lataamaan kolme olutta kiduksiini. Kevyemmällä päällä ei ensimmäisissä museoissa oikein jaksanut keskittyä yksityiskohtiin, joten räpsin uutuuden karhealla kamerallani kuvat kiinnostavimmista jutuista. Hirveästi ei myöskään yllättänyt että keskustasta löytyvät museot keräsivät eniten kävijöitä, Beaux-artsiin selvisin vielä ilman jonoja mutta akvaarion edessä sai odottaa hetken. Keskustan ulkopuolella olleessa rautamuseossa taas sai olla käytännössä yksinään. Museoiden jälkeen olisi vielä ollut ESN-bileet kaffella, mutta tuossa kohtaa tuntui kyllä hyvin riittävän, varsinkin kun seuraavana päivänä piti olla taas aamusta koulussa.

Mutta kertokoot kuvat enemmän kuin tuhannet sanat

Palais ducal & Musée de Lorraine

Musée des beaux-arts

Aquarium

Musée du fer

Tostaina pari espanjalaista vaihtaria juhlisti tupareitaan, jonne jaettiin minullekin kutsu. Ensin piti kuitnekin tankkaamassa tuolla CROUS:in Lähi-Idän erikoisillallisella. Ainakin tuolla keskustan opiskelijaravintolalla tuo henkilökunta jaksaa larpata noita erikoisruokailuja ihan täysillä. Pojat olivat sinänsä huikean kämpän löytäneet Pepinièrin vierestä, kahden makuuhuoneen, keittiön ja olohuoneen yhdistelmälle oli hintaa saman verran kun itse maksan omasta laivanhytistäni. Tuosta pitänee varmaan maksaa muitakin kuluja, mutta silti taitaa olla huomattavasti edullisempia neliötä kuin mulla. Jos jaksaa siis nähdä vähän vaivaa niin yksityiseltä puolelta löytyy varmasti parempia vaihtoehtoja kuin CROUS:ilta. Koska juhlallisuuksiin oli toivottu saapumaan ajoissa, menin sinne kiltisti toivottuun aikaan,

joka sinänsä tarkoittaa universaalissa vaihtarikulttuurissa etuajassa olemista. Pääsimpä ainakin auttamaan isäntiä sangrian valmistamisessa. Pikkuhiljaa muitakin alkoi valumaan paikalle, ja alkukankeuden jälkeen ihmiset näyttivät taas sekoittuvan omista ryhmistään koko porukkaan. Järjestäjien kansallisuus vaikutti varmasti myös vieraiden jakaumaan, mutta silti noiden juhlien perusteella tuli fiilis että espanjalaiset ovat suurin kansallisuusryhmittymä vaihtari puolella,

sillä itselleni tuli taas pari uutta vastaan eikä kaikkia entisiäkään muistanut. Muutenkin paikanpäällä oli myös muita, jotka olivat täällä myös lukuvuoden alusta saakka, mutta silti ei ollut koskaan tullut tavattua. Vaihtarityyliin tyypillisesti pelattiin beerpongia, joskin ehkä vähän valitettavasti ei tullut maajoukkuematseja (noita on ainakin lappeessa ollut hauska katsoa) ja formaattikin oli outo kolme pelaajaa per joukkua yhdellä pallolla ja mukeissa sangriaa. Vaikka omasta mielestäni olen taktisesti hyvä, tosiasiassa olen tähtäyksellisesti aika jäinen, joten meidän joukkueen tiukka matsi tuli hävittyä. Joka tapauksessa oli ihan kiva pitkästä aikaa olla kotibileissä, CROUS:illä asuminen kun rajoittaa sen suurimmalta osalta pois.

 

 

 

 

 

 

Viime aikoina tässä ympäristössä on esiintynyt kaikenlaista perseilyä. Viime viikolla yhtenä aamuna kirjasto oli jostain syystä suljettuna. Myöhemmin kuulin muilta että yön aikana joku oli murtautunut kirjastoon, vaikka sieltä ei ollut mitään viety. Tämän viikon alussa residenssin vastaanoton tädiltä tuli kiukkuinen viesti siitä että ihmiset olivat jättäneet ulos autojaan miten sattuu, mikä aiheutti häiriöitä sekä naapurissa olevalle työmaalle että residenssin pyörätuolissa oleville ihmisille. Tässä myös perjantai aamupäivällä kämpillä ollessani joku kokeili avata oveani (oli lukossa joten ei auennut). Hämmentyneenä menin sitten katsomaan kuka se oli, mutta availija oli ehtinyt jo poistua käytävästä, enkä siinä kohtaa tajunnut katsoa parvekkeelta pihalle oliko mahdollinen sisään pyrkijä poistunut rappusten kautta. Voi tietysti olla että tuota ovea vahingossa tuli kokeilleeksi joku naapuri, mutta silti tässä on hieman tullut oltua nyt päkiöillään jos siellä olikin joku rosvousaikeissa. Joka tapauksessa on hyvä muistaa että joka puolella ei päde Skinnarilan henki tai muutkaan kunniasäännöstöt.

Viime artikkelissa mainitsin jo että netissä on ollut häikkää täällä Boudonvillessä (tai ainakin tässä minun rakennuksessani). Poikkeuksellisesti tällä kertaa se on kuitenkin näyttää kestäneen yli viikon ja sen lisäksi vaikuttanut myös tietokoneella käyttämiini wifi-yhteyksiin, jotka aiemmin ovat toimineet ilman ongelmia. Pitkään jatkuneesta tilanteesta on myös ihan oikeasti ollut harmia kun tiedonhaku koulujuttuja varten ei kämpillä pelaa. Heh, homma on jopa mennyt niin pitkälle että yleensä haasteisiin vain sopeutuvana menin nyt itsekin kirjoittamaan kritiikkiä netin tilasta residenssin henkilökunnalle. Näyttää myös siltä että aulassa netti toimii paremmin, joten sen puolesta alan myös ymmärtää niitä ihmisiä jotka siellä näpyttelevät koneitaan. Kävin itsekin eilen kokeilemassa tuota, ja se tuntuu sinänsä ihan hyvältä vaihtoehdolta, sillä siinä samalla näkee naapureita ja kavereita. Samaa kun ei tapahdu yksin huoneeseensa eristäytyneenä. Joka tapauksessa nyt yhteydet näyttävät palanneen ainakin hieman paremmalle tasolle, joten tämäkin koettelemus alkaa olla ohi.

Osa lukijoista on varmaan ehtinyt ihmetellä tuliko siitä CAF-asumistuen hakemisesta, mistä syksyllä puhuin, yhtään mitään. Koska olin epätietoisuudessa voiko tuota ylipäätään hakea jos saa Suomesta tukia, ja jos hakee niin vaikuttaako se sitten Kelan tukiin, niin homman hoitaminen loppuun jäi taka-alalle. Vaikka oman talouden derivaattaa täällä on hieman negatiiviinen, ei rahasta ole ollut vielä niin tiukkaa että se olisi nopeasti motivoinut tuota tuen saantia selvittelemään. Tässä viime viikoilla otin kuitenkin hieman ryhtiäkin tähän hommaan ja selvitin Kelan kysymyspalvelusta tuota asiaa. Selvisi että CAF:ia voi hakea myös normaaleja Kelan opintotukia saadessa. Myönnetyn Ranskalaisen tuen määrä vähennetään maksetun vuokran määrästä, jonka jälkeen Kela sitten kuulemma katsoo vaikuttaako se asumistukeen. Tuon hakemuksen voi täyttää netissäkin, mutta koska en ollut kaikista kysyttävistä kohdista ollut varma miten niihin minun kohdallani tulee vastava, eikä ohjeista löytynyt vastausta, päätin mennä hoitamaan asian paikalliselle CAF:in toimistolle. Olin varautunut siihen että tuolla joutuisi odottamaan omaa käsittelyvuoroaan pidemmän aikaa ja papereiden pyörittely olisi muutenkin raskasta. Tällä kertaa tuli kuitenkin positiivinen yllätys, sillä toimipisteen aulassa oli yksi henkilökunnan täti heti vapaana auttamaan minua täyttämään hakemusta loppuun koneella. Tarvittavat paperiset dokumentit sai myös näppärästi skannattua tuolla koneen skannerilla hakemuksen liitteiksi. Tuutoriltani olin saanut kuvan että tukea maksetaan kaikille asumiskuukausille vaikka hakumus olisi laitettu menemään hieman myöhässä, mutta täti korjasi käsitystä, sillä tukea maksetaan vain kuulemma hakemuksen tekemisestä alkaneista kokonaisista asumiskuukausista, joten minun tapauksessani tukea tulee maksimissaan kolmelle viimeiselle kuukaudelle. Tämä taitaa siis tarkoittaa omalla kohdallani yhteensä noin 700 € tulonmenetyksiä verrattuna siihen että olisin hakemuksen tehnyt jo elokuussa, mutta koska tuo on saamatonta valtioiden tukirahaa niin en jaksa sen perään alkaa itkemään. Toivottavasti Ranska käyttää säästyneet rahat maailman parantamiseen. Joka tapauksessa, jos olet Ranskaan tulossa vaihtoon, niin kannattaa tuohon CAF:ilta saatavaan tukee tutustua jo etukäteen, jotta osaat sitä hakea heti alussa. hakemusta varten tarvitaan:

• Ranskalainen pankkitili
• Kyseistä lukuvuotta edeltäneen kalenterivuoden (tässä tapauksessa 2014) palkkatulo. Tuosta riittää ilmeisesti ihan vain summa, mutta itsellä oli varmuuden vuoksi verotuspäätös mukana josta tuon summan näki (tuota ei kuitenkaan tarvinnut liitteeksi).
• Kysyvät saavatko vanhempasi sinusta jotain tukea CAF:ilta, mutta ei koske meitä ulkkareita.
• Kopio passista tai henkilökortista
• Syntymätodistus. Suomessa ei syntymätodistuksia anneta, joten hommasin tuota varten aikanani maistraatista ranskaksi käännetyn virkatodistuksen, varmuuden vuoksi notaarin leimalla. Hakemuksen kanssa avustanut nainen epäili että näinköhän tuo kelpaa, mutta kyllä sen perhana pitäisi olla riittävä.
• Todistus opiskeluista. Tämä on keltainen paperi, jonka saa koululta alussa tietojen täyttämisen yhteydessä.
• Kopio eurooppalaisesta sairaanhoitokortista.
• Ainakin CROUS:illa asuvien tulee pyytää oman asuntolansa vastaavaa täyttämään asumistodistus ja lähettämään se CAF:ille suoraan.

Tuo ”syntymätodistus” kannattaa hommata maistraatista jo ennen lähtöä, välttypähän ainakin postikuluilta. Muuten muut kohdat ovat aika pitkälle Ranskasta hommattavia. Tuolla toimistolla sai näppärästi skannattua noi kaikki tarvittavat kortit ja todistuksen hakemusta varten.

Vaikka en vieläkään ole kovin aktiivisesti alkanut maan politiikkaa seuraamaan, on tuo Ranskan työlakiuudistus ollut esillä taas joka puolella. Homma vaikuttaa vähän samanlaiselta kun kilpailuyhteiskuntasopimus siellä Suomessa. Lehdissä tuon asian puiminen näkyy joka puolella, vähän eri näkökulmista. Lisäksi yhtenä aamuna oli taas käytävä täytetty vihaisemman vasemmiston manifestilapuista, joten tällä on ainakin joku mikrovaikutus omaan elämään täällä, siksi siitä teillekin tarinoin.

Loppuun vielä pyöräilystä jälleen. Pitkästä aikaa tuli käytyä pajalla kun PW:stä piti ensin laittaa takalokasuoja kunnolla paikalleen nippusiteille, mikään ruuvi ja mutteri siihen ei ole pystynyt vaikka kokeiltu on. Lisäksi piti ihmetellä eturenkaan täyttämistä käytettävissä olevilla pumpuilla, vuoden jälkeen alkoivat paineet olemaan liian matalalla. Näköjään useampi kaveri oli myös löytänyt tuonne pajalle nyt. Yhdelläkin kaverilla oli menossa kolmas pyörä kun edelliset oltiin varastettu. Joka tapauksessa tekemäni korjaukset eivät näyttäneet riittävän, sillä tällä viikolla pyörän etujarrut alkoivat tuntumaan oudoilta.

Syynä näytti olevan yhden mutterin outo löystyminen, mutta koska asia ei vaikuttanut akuutilta ajattelin että kerkeän tuon käydä laittamassa kuntoon viikonloppuna tai ensi viikolla. Noh, arvioini osoittautui vääräksi kun perjantaina koululta himaan polkiessani pyöräni räjähti käsiin yhtäkkiä, lopputuloksen näette oheisesta kuvasta. Vaikka en tuosta itse räjähdyksestä ollut kovin tyytyväinen, oli parempi että tuo sattui nyt kun esimerkiksi kauppareissulta palatessa alamäkeen liikenteen seassa polkiessa ja painava urheilukassi selässä. Onneksi mr. Black lainasi eilen gansteripyöräänsä, jotta sain käytyä normaalisti kaupassa. Tuokaan reissu ei kuitenkaan ollut täysin suunnitelmallinen menestys, sillä menin lataamaan kassini täydemmäksi kuin milloinkaan aiemmin, eikä lainapyörässäni ollut kuljettamista huomattavasti helpottavaa tarakkaa kuten omassa pyörässäni. Niinpä siinä kaupanpihassa liikkeelle lähtiessäni pannutin vielä ja sain käteni ihon auki. Loppumatkan selvisi varovaisesti tullessa ilman isompia tapahtumia. Nyt kun on käsi ja pyörä rikki niin tekeminen on myös aika pitkälle rajoittunut tähän koneen näpyttelyyn. Ensi viikolla edessä varmaan ihan hyvä urakka tuon oman pyörän kuntoon laittamisessa.

Tätä kirjoitellessani olen jälleen loman kynnyksellä. Tällä kertaa kaksi viikkoa ihan vaateetonta lomaa. Vapaan ajan yritän nyt käyttää kouluhommien kiinniottamiseen ja toisella viikolla käyn myös katsomassa Ranskan toisen (ääri)kulman Bretonniasta sekä paluumatkalla Pariisista vielä muutaman näkemättä olevan paikan. Kahden viikon päästä kuulette siis taas miltä muualla tässä maassa näyttää ja olenko saanut taas omaehtoisesta opiskelusta kiinni vai jäikö taas toiveeksi.

Hyvää lomaa minulle ja hywää pian alkawaa wappua teille!